Etusivu Aikojen alku 1600-luku 1700-luku 1800-luku 1900-luku Lue lisää
 Aikamatka Oulu   Oulu 1600-luvulla
Oulu 1600-luvulla
Käsityöläisiä ja kauppiaita
Porvariskulttuuria
 
 Sanastoa
Bochmöllerit
Bochmöller, Johan
(-1678) porvari ja pormestari 1600-luvun puolivälissä
 
Jenderjanit
Jenderjan, Klaus
(1650-1704) raatimies, aikansa rikkain oululainen
 
Forbukset
Oululainen suku 1600-luvulla. Esim. Kasper Forbus oli kaupungin raatimiehenä 1633-1638 ja hänen poikansa Henrik Forbus (k. 1681) toimi mm. pormestarina ja oli aikanaan ”kaupungin suurin veronmaksaja ja huomattavin kauppias kaupungissa”.
 
Isoviha
Suuren Pohjan sodan tapahtumat Suomessa vuosina 1713 - 1721. Venäläiset harjoittivat järjestelmällistä terrorisodankäyntiä erityisesti Pohjanmaalla. Tappoivat tai siirsivät pois orjiksi 8000-9000 suomalaista. Siviiliväestöä kohdeltiin epätavallisella raakuudella.
 
 Lisätietoa
Asemakaava 1651
Historiallisia karttoja Oulun kaupungin Teknisen keskuksen sivuilla
 
Oulun linna
Lisätietoa Oulun linnasta Pohjois-Pohjanmaan museon sivuilla
 
Kajaanin Linna
- Lisätietoa linnasta Kajaanin kaupungin sivuilta www.kajaani.fi
 
Oulun asemakaavan kehitys vuoden 1824 ruutukaavaan saakka (Museovirasto, pdf)
 

 

 

 

Sisältö
Pohjoisen keskuksen asukkaat
Puukaupunki Pokkitörmällä
Liikenneyhteydet maailmalle

 

Pohjoisen keskuksen asukkaat

1600-luku oli Oulun seudulla hitaan kehityksen vuosisata. Monien katovuosien, nälän, tautien ja sotien seurauksena väestönkasvu oli hidasta, ja enimmillään ennen 1690-luvun kuolonvuosia päästiin 800–900 oululaiseen. Kaupunki oli perustamisestaan lähtien koko pohjoisen Pohjanmaan keskus, jonka kautta kulkivat henkiset ja materiaaliset vaikutteet alueen asukkaiden ja muun maailman välillä.

Oulu erosi ympäröivästä maaseudusta monin tavoin, vaikka kaupunkilaiset pitivät talonpoikien tapaan karjaa ja viljelivät viljelyksiään kaupungin ulkopuolella. Kaupungissa oli kuitenkin hyvin erilainen hallinto kuin maaseudulla, ja monipuolinen väestö- ja elinkeinorakenne toivat katukuvaan oman lisänsä. Kaupunkiin muuttamista valvottiin, eikä esimerkiksi irtolaisia suvaittu, koska heistä olisi tullut kaupungin köyhäinhoidolle kustannuksia. Muuttamiseen vaadittiin vähintään työpaikka, ja kauppiaaksi tai käsityöläiseksi saattoi ryhtyä, jos maistraatti katsoi hakijan porvarisoikeuksien arvoiseksi. Muista suomalaisista tai ulkomaisista kaupungeista tulleet porvarit saivat samat oikeudet Oulussa automaattisesti.

Muuttajista suurin osa oli maaseudun talonpoikais- ja pappissukujen jälkeläisiä, kuten esimerkiksi Pudasjärveltä Ouluun tulleet Hiltusen ja Tolvasen porvarissuvut. Monet muuttajista saivat porvarioikeudet, mutta suurimmasta osasta tuli palkollisia, työmiehiä, merimiehiä, piikoja ja renkejä. Myös kaupungista poismuuttaminen oli maistraatin luvan varassa, ja se arvioi esimerkiksi hakijan valmiudet lähteä Tukholmaan kieltä oppimaan tai palvelukseen.

Jopa kolmasosa 1600-luvun oululaisista sukunimistä oli vierasperäisiä. Varakkaimpien porvareiden joukkoon kuuluivat esimerkiksi ulkomaalaissyntyiset Bochmöllerit, Jenderjanit ja Forbukset. Kaikki ulkomaalaisperäiset nimet eivät kuitenkaan kerro kansainvälisyydestä, vaan hienostelunhalusta, sillä osa niistä oli väännöksiä suomalaisista nimistä. Esimerkiksi Gallinus ja Gallenius -nimien kantajien isoisä käytti vielä perisuomalaista sukunimeä Kukko tai Kukkoinen. Kaupunki olikin pääasiassa suomenkielinen, vaikka virkamiehistö, ylempisäätyiset ja ainakin varakkaampi porvaristo puhuivat kotikielenään ruotsia. Ruotsia puhuttiin ja ymmärrettiin yleisesti kaupunkilaisten keskuudessa, ja lisäksi sivistyneistöstä löytyi ainakin saksan, ranskan, venäjän, kreikan ja latinan taitajia.

Sivistyksen monipuolisuudesta kertovat myös ajalta peräisin olevat perunkirjat, joista joissakin mainitaan jopa huomattavia määriä kirjoja. Kaikki eivät niitä omistaneet, mutta luku- ja kirjoitustaito oli ainakin porvareille välttämätön kaupanteossa ja kirjeenvaihdossa kauppakumppaneiden kanssa. Tässä mielessä tärkeä postilaitos ulottikin toimintansa Ouluun 1645 mennessä.

Sivun alkuun

 

Puukaupunki Pokkitörmällä

Ensimmäinen asemakaava vuodelta 1651Oulu oli perustamisestaan asti kaupunkimainen ja sille laadittu asemakaava toteutettiin käytännössä vuoden 1652 tulipalon jälkeen. Kaavaa muutettiin uudelleen vuoden 1705 tulipalon jälkeen, ja sen jälkeen kaupunki koostui neljästä korttelista. Puiset rakennukset olivat kirkkoa lukuun ottamatta matalia, ja 1600-luvun alussa jotkut niistä olivat vielä savupirttejä. Savupiippu ilmestyi joka töllin katolle vuosisadan loppuun mennessä, ja muuten katukuvaa muutti talojen ulkomaalauksen ja lasi-ikkunoiden yleistyminen.

Varakkaimpien kauppiaiden talot sijaitsivat Pokkitörmän länsipäässä. Itse törmä lienee saanut nimensä Bochmöllerin suvusta, joka oli yksi kaupungin varakkaimmista suvuista 1600-luvulla. Porvareilla oli usein yksi talonsa huoneista liiketilana, ja 1700-luvun vaihteeseen tultaessa sen ulkopuolella roikkui yhä useammin mainoskylttikin. Myös käsityöläiset velvoitettiin jopa sakon uhalla laittamaan verstaansa ylle mainostaulun, jotta matkustavaiset löytäisivät tarvitsemansa pajan.

Katukuvaan toivat oman leimansa myös julkiset rakennukset. Kirkko oli luonnollinen keskus pikkukaupungissa, ja elämänkirjon toisessa reunassa voi ajatella olleen kaupunginkellarin eli krouvin. Kaupunginkellarin antimien laadusta oltiin tarkkoja, pitihän kaupunkiin poikenneiden matkalaisten saada nauttia saman tasoisesta tarjoilusta kuin muualla maailmassakin. Itse krouvin toiminta ei todennäköisesti paljoa nykyisestä ravintolaelämästä poikennut juomineen, soittoineen ja tappeluineen. Ja niin kuin nykyisinkin, käsiteltiin krouvin tapahtumia usein jälkikäteen raastuvanoikeudessa, jota istuttiin raatihuoneella. Raatihuone oli kaupungin hallinnon ja oikeudenhoidon keskuspaikka ja siis tärkeimpiä yleisiä rakennuksia. Raatihuoneen tornissa oli tunteja näyttävä kello ja alla vankila.

Näkyvä osa kaupunkia oli luonnollisesti myös Oulun linna. Kun Ruotsin valtakunnan ulkopolitiikka painottui vähitellen yhä enemmän Itämeren ja etelän suuntaan, jäi aikanaan itäiseksi vartioksi rakennettu linnoitus vähitellen merkityksettömäksi. Linna saikin vähitellen rappeutua, vaikka vuosisadan kuluessa tehtiin muutamaan otteeseen suunnitelmia sen kunnostamiseksi. Linnaan oli sijoitettuna noin 50 miestä, mutta määrä väheni, ja 1700-luvun puolella varusväkeä oli vain muutama mies. Poikkeuksellisina aikoina, kuten venäläisten hyökkäyksen uhatessa, paikalle tuotiin lisää sotilaita upseeristoineen. Kaupunkilaisten näkökulmasta ikävä seuraus tästä olivat koituneet suuret kulut, vaikka ruotsalaiset linnanpäälliköt toivatkin oman lisänsä kaupungin elämään. Venäläiset miehittivät kaupungin isonvihan melskeissä ja polttivat linnan 1715.

Sivun alkuun

Eversti Ahti Paulaharjun rekonstruktioehdotus Oulun linnaksi vuodelta 1955. (Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo)
 

 

Liikenneyhteydet maailmalle

Pohjoisen Suomen yhteydet ulkomaailmaan kulkivat pitkälti Oulun kautta. Tärkein tie oli piispankaupunkiin Turkuun vienyt rantamaantie. Pohjoisen kautta sitä pitkin pääsi kiertämään Pohjanlahden perukan ympäri Tukholmaan. Talvella tie oli reellä hyvin ajettava, mutta kesällä Oulusta pohjoiseen päin tie oli heikossa kunnossa. Oulujoen ylitti lossi vuodesta 1629 alkaen, silta rakennettiin vasta 1869.

Maanpuolustuksen kannalta tärkeä tie kulki Oulusta itään. Kajaanin linnaa rakennettaessa syntynyt Kajaanintie loppui Säräisniemelle, mistä matkaa jatkettiin joko veneellä tai reellä Oulujärven yli Kajaaniin tai Savontietä kohti Savoa. Muut Pohjanmaalla 1600-luvulla risteilleet tiet olivat pääosin talviteitä, joiden kunnossapito oli jaettu talonpoikien tehtäväksi. Maanteiden varsilla oli parinkymmenen kilometrin välein talonpoikien ylläpitämiä majataloja, ja Oulun kaupungissa kestikievari, jonka toiminnasta huolehtivat tehtävään valitut porvarit. Matkustavaisten kyytimiehiksi eli ajureiksi määrättiin vuosittain hevosmiehiä, joiden velvollisuutensa oli tarvittaessa joko kyydittää vieraita tai hankkia heille hevoset. Tehtävä oli hoidettava kunnolla sakon uhalla.

Vesistöt olivat tärkeitä liikenneyhteyksien ja tavaroiden kuljetuksen kannalta. Koskiset joet olivat haasteellisia kulkea, mutta koskien kivet tunteneet laskumiehet luotsasivat veneitä taitavasti alas koskia. Meritie puolestaan seurasi yleensä rannikkoa suunnistamisen helpottamiseksi. Rannikot merkittiin jo 1600-luvulla reimarein, mutta oululaisilla oli jatkuvasti kärhämää merimerkeistä ainakin siikajokisten ja hailuotolaisten kanssa. Valitettiin, että laivaväylä Ouluun oli Hailuodon ympäristössä huonosti merkitty ja vaarallinen. Oulun satamaan, Hahtiperään nykyisen torinrannan tienoille, tultiin Hietasaaren ohitse ja Pikisaaren eteläpuolta kulkevaa väylää pitkin. Satamavedet olivat matalia jo 1600-luvulla, ja merenkulkijat olikin määrätty pitämään alue puhtaana laivanhylyistä.

Sivun alkuun