Etusivu Aikojen alku 1600-luku 1700-luku 1800-luku 1900-luku Lue lisää
 Aikamatka Oulu   Kauppa ja laivanvarustustoiminta
1600-1700-luvun vaihde
Oulu 1700-luvulla
Kauppa ja laivanvarustus
Porvariskulttuuri
 
 Sanastoa
Pohjanlahden kauppapakko
Merkantilistiseen talouspolitiikkaan perustunut järjestelmä, jonka mukaan Pohjanlahden rannikon kaupunkien ulkomaankauppa oli 1600-luvulta lähtien keskitetty Turun ja Tukholman kautta hoidettavaksi. Mm. Anders Chydenius vaikutti voimakkaasti järjestelmän lakkauttamiseen vuoden 1765 valtiopäivillä. Myös Oulu sai tuolloin tapulikaupunkioikeudet.
 
Tuomas Hollsten
Oulun valtiopäiväedustaja, joka porvareilta mukaansa saaman lahjusrahaston tuella neuvotteli kaupungin tapulioikeuksista vuosien 1760-62 ja 1765-66 valtiopäivillä.
 
Tapulioikeudet
Tapulikaupungilla oli 1600-luvulta alkaen oikeus käydä kauppaa ulkomaiden kanssa. Oulu sai tapulikaupunkioikeudet vuonna 1765.
 
Terva
Puuterva (pyroleum pini eli pix liquida) on hapanta, paksuhkoa, öljymäistä nestettä. Puun selluloosasta ja muista hiilihydraateista muodostuu tervaan mm. rasvoja ja niiden estereitä, ja ligniinistä aromaattisia yhdisteitä. Lisäksi terva sisältää pihkasta peräisin olevia terpeenejä ja hartsihappoja. Tervaa käytettiin ennen vanhaan hyvin monipuolisesti: ulkona käytettävät puu- ja metalliesineet tervattiin, tervaa käytettiin antiseptisena aineena ihonhoitoon, droppina yskään ja muihin vaivoihin, ja eläinten sorkkien ja ihovaivojen hoidossa tervalla oli tärkeä merkitys.. Hyvin tervattuja paanukattoja on säilynyt satojen vuosien ajan. Vientitervasta suurin osa käytettiin siirtomaavaltioiden puulaivojen ja niiden köysistöjen suojaamiseen.
Kainuun maaseutukeskuksen terva-sivut (http://www.kainuunmk.fi/
terva/terva.htm
)
 
Priki
kaksimastoinen purjalaivatyyppi
 
Fregatti
purjealustyyppi, jossa on vähintään kolme mastoa
 
Brigantiini
kaksimastoinen purjelaivatyyppi
 
Varvi
laivaveistämö
 
Tervahovi
Perustettiin vuonna 1783, toimi Oulun kauppaseuran alaisuudessa 1910 saakka. Oulun tervakaupan keskus koko 1800-luvun ajan; toimi tervan varastona ja tarkastuspaikkana. Tervahovi perustettiin Toppilaan, jossa se sijaitsi lähes koko toimintansa ajan. Paloi 1901, uusi rakennus huomattavasti entistä pienempi. Vähitellen tervahovin toiminta lakkasi kokonaan.
 
Niskat
Merkittävä porvarissuku 1600-1800-luvulla, harjoittivat kauppaa, laivanvarustusta ja sahateollisuutta
 
Wacklinit
1700-luvun alussa saapui Ouluun Pielavedeltä Mikael Wacklin, josta tuli 1717 Oulun postimestari. Hänestä polveutuu Oulun Wacklinien lahjakas ja monipuolinen suku, johon kuuluivat myös mm. kirkkoherra Samuel Wacklin, taidemaalari Isak Wacklin ja kirjailija Sara Wacklin.
 
Nylanderit
Yksi Oulun kaupungin vaikutusvaltaisimmista suvuista 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvulle saakka. Laaja suku oli avioliittojen kautta sidoksissa muihin kaupungin sukuihin. Toimivat mm. kauppiaina ja laivanvarustajina, ja harjoittivat teollisuutta.
 

 

 

 

Sisältö
Kauppaa Pohjanlahden piirissä
Kohti maailman meriä
Laivanvarustustoiminta ja kauppahuoneiden Oulu
Maailman merillä ja Vaaralla

Kauppaa Pohjanlahden piirissä

Oulun kauppiaat kävivät kauppaa koko Pohjois-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla. Talonpojilta ostettiin voita, kalaa, lihaa, lintuja, turkiksia ja yhä enenevästi myös tervaa. Ne laivattiin omilla laivoilla Tukholmaan. Paluumatkalla lastina oli yleensä viljaa, suolaa, kankaita ja nautintoaineita, joita myytiin talonpojille. Nautintoaineista tärkeimpiä oli tupakka, sillä verotuksesta huolimatta lähes kaikki miehet tupakoivat. Sokeria ja kahvia taas käytettiin 1700-luvulla vielä vähän.

Pohjanlahden kaupunkien välillä oli jatkuva kiista kauppa-alueiden rajoista. Esimerkiksi Tornio söi Tornion- ja Kemijoen lohikaupalla asemia Oulujoen lohelta. Etelässä kiistaa oli Raahen ja Kokkolan porvariston kanssa, idässä taas Kajaanin kanssa. Oulun porvarit ehdottivat jopa kuninkaalle kilpailevien kaupunkien lakkauttamista tai ainakin niiden muuttamista pelkiksi markkinapaikoiksi.

Oululaisporvareita hiersi kaksi muutakin seikkaa. Vienan–Karjalasta tulleiden kauppiaiden tupakat, kankaat ja rihkamat myytiin pääasiassa heidän ohitseen, eikä niistä siis kilahtanut montaakaan killinkiä kaupungin hyödyksi. Lisäksi Tukholman suurkauppiaat keräsivät suurimmat voitot oululaistenkin vientikaupasta valtion sisäkauppapolitiikan ja Pohjanlahden kauppapakon vuoksi.

Sivun alkuun

Kohti maailman meriä

Kauppapakon purkaminen todettiin Pohjanlahden kaupungeissa keskinäistä riitelyä tärkeämmäksi asiaksi, ja heti isonvihan päättymisen jälkeen aloitettiin yhteistoiminta asian hyväksi. Vuosien 1760–1762 ja 1765–1766 valtiopäivien aktiivisen toiminnan tuloksena saatiin säätyjen enemmistö viimein kaupanvapauden kannalle. Oulun valtiopäiväedustajan Tuomas Hollstenin valtuutuksen tukena neuvotteluissa oli porvareiden antama 18 000 kuparitaalerin lahjontarahasto, ja mm. sen tuella Oulu, Pori, Vaasa, Kokkola ja Ruotsin Härnösand saivat tapulioikeudet joulukuussa 1765.

Oulun kaupungin kohdalla päätös oli ehkä kaikkina aikoina eniten kaupungin ja sen kauppa-alueen kehitykseen vaikuttanut tekijä. Muodolliset esteet kansainvälisen kaupan ja merenkulun tieltä oli raivattu. Tapulioikeudet toivat vauhtia laivanrakentamiseen, ja taitoa ja laivoihin sopivaa puutavaraa oli tarjolla yllin kyllin. Muualla kunnollinen ja tarpeeksi pitkä puutavara piti usein hakea jo kauempaa.

Kun vientitavara voitiin nyt viedä suoraan maailmalle, olivat voitot entiseen verrattuna jopa moninkertaiset. Erityisesti tervan vienti ja merkitys kasvoi tässä vaiheessa nopeasti, ja sen rinnalle nousivat pian sahatavara ja laivat. Myös voilla ja kalalla oli edelleen hyvä kysyntä Tukholmassa. Oulun tervasta ja lohesta sanottiin tulleen jo käsite läntisessä Euroopassa. Oululaisten porvareiden kunnia-asiana olikin huolehtia tavaran korkeasta laadusta.

Omista tavaroista saatiin nyt siis korkeampi hinta. Lisäksi tuontitavaroiden hinta laski välikäsien vähentyessä. Tämä hyödytti koko Oulun talousalueen talonpoikia. Toisaalta taas kansainvälisten taloussuhdanteiden vaikutus alkoi nyt tuntua niin hyvässä kuin pahassakin. Amerikan vapaussota vuosina 1771–1783 nosti erityisesti laivojen ja laivatarvikkeiden kysyntää, mutta sodan loppumista seurasi harmittava laskukausi. Kokemusta suuren maailman ongelmista tuli myös konkreettisemmin, kun esimerkiksi vuonna 1780 kolme kaupungin suolalaivaa kaapattiin.

Sivun alkuun
 

Laivanvarustustoiminta ja kauppahuoneiden Oulu

Kaupan kasvu oli erittäin nopeaa, ja esimerkiksi vuosina 1776–1781 vienti peräti viisinkertaistui. Pienistä laskukausista huolimatta laivoja varustettiin valtavalla innolla ja myös talvisin oululaisia aluksia seilasi etelän sulilla vesillä rahtia kuljettamassa. Prikejä, fregatteja ja brigantiineja tehtiin niin omaan käyttöön kuin myyntiinkin. Vuosina 1765–1815 Oulussa rakennettiin kaikkiaan 275 laivaa, ja vain joinakin vuosina ei laskettu yhtään uutta alusta vesille. Esimerkiksi vuonna 1805 kaupungissa asui vain 3 500 asukasta, joten saavutusta voidaan pitää huomattavana.

Laivoja rakennettiin Pikisaaren, Korkeasaaren ja muiden pikkusaarien varveilla. Myös Haukiputaalla, Olhavassa ja Kuivaniemellä oli oululaisten kauppiaiden omistamia laivaveistämöitä. Oulun ongelmaksi muodostui Hahtiperän sataman mataloituminen, mutta kuin Luojan armosta raju tulva puhkaisi vuonna 1724 Toppilansalmeen uuden väylän. Uuteen satamaan rakennettiin myös uusi tervahovi 1781–1782.

Laivanvarustajat olivat niin yksittäisiä kauppiaita, heidän kuolinpesiään kuin monen kauppiaan muodostamia yhteenliittymiäkin. Liittymään saattoi kuulua myös pappeja ja virkamiehiä, jopa käsityöläisiä, yleensä kaikkiaan viidestä kolmeenkymmeneen henkilöä. Vähitellen syntyi suuria kauppahuoneita, joiden käsiin ajautui yhä enemmän omaisuutta. Useimmat tunnetuimmista laivanvarustajista olivat muutenkin voimakkaasti mukana kaupungin liike-elämässä ja hallinnossa. Lisäksi heitä sitoi toisiinsa tiivis sukusiteiden verkosto, joka vaikutti koko tervaporvarikauden ajan, ja vielä 1900-luvun puolellakin.

Pohjois-Amerikan vapaussodan (1775–1783) ja Ranskan suuren vallankumouksen (1789) jälkeinen laskusuhdanne romautti tervan ja lainojen kysynnän ja monet oululaiset veistämöt ajautuivat konkurssiin. Muutamat laivanvarustajat onnistuivat tässä yhteydessä hyötymään muiden epäonnesta, ja 1800-luvun alkuun mennessä laivaveistämöt olivat lähes täysin monopolisoituneet Niskan ja Wacklinin suvuille.

Sivun alkuun
 

Maailman merillä ja Vaaralla

Vanhojen sukusiteiden ja liikesuhteiden vuoksi Tukholman kauppa oli vielä tapulioikeuksien saavuttamisen jälkeenkin tärkeää. Vähitellen kuitenkin uskaltauduttiin suhdanteiden vaihtelun mukaan yhä kauemmaksi. Niinpä tutuiksi tulivat Kööpenhamina, Lyypekki, Amsterdam, Lontoo, Hull, Rouen, Le Havre, Lissabon ja lukuisat Välimeren satamat. Nylanderin veljesten omistama Två Bröder ylitti Atlantin vuonna 1801, ja jälleen yksi etappi oli ohitettu. Samojen veljesten omistaman Redlighetenin uskottiin jo uponneen vuonna 1804 alkaneella Länsi-Intian matkallaan, mutta 1808 alus purjehti takaisin kotisatamaan.

Turunma-laivastotyyppi 1700-luvulta.Pääosa matkoista tehtiin kuitenkin Itämeren, Pohjanmeren ja Välimeren piirissä, vaikka nämäkin matkat saattoivat kestää vuosia. Matkoiltaan merimiehet toivat mukanaan erilaisia vaikutteita ja rikkaan lisän paikalliseen kansanperinteeseen. Ja luultavaa on, että kaikkea matkoilla nähtyä ja koettua ei edes uskallettu kertoa kotona. Tuliaisena tuotiin nimittäin hedelmien, tavaroiden, viinien ja kahvin lisäksi myös erilaisia tauteja.

Kotona Oulussa merimiehen muija kaitsi lapsilaumaansa, jonka nuorimmainen ei toisinaan nähnyt isäänsä lainkaan ensimmäisinä elinvuosinaan. Merimiehen palkka oli pieni, joten myös vaimo joutui tekemään töitä perheen elättämiseksi. Maa- ja karjatalous oli merimiesten perheille välttämätön tulolähde. Merimieshuone perustettiin Ouluun vuonna 1778, ja sen tehtävänä oli huolehtia merimiesten ja heidän perheidensä huollosta. Myös laivanvarustajat tunsivat usein vastuuta merillä menehtyneen merimiehen perheestä ja huolehtivat perheen elannosta. Merimiehen ammattinimike oli hyvin arvostettu ja se haluttiin säilyttää. Arvon saattoi menettää maistraatin päätöksellä. Oulun seudulla olikin tapana sanoa, että ”Matit on maalla miehiä, mutta merellä niillä ei tee mittään.”

Kaikille merenkulkijoille yhteisiin ja kansainvälisiin kertomuksiin ja lauluihin yhdistyi Oulussa paikallisia erikoispiirteitä. Vanhoihin melodioihin kirjoitettiin uudet, omakohtaiset sanat. Näin teki esimerkiksi muuan oululainen merimies Välimerellä kirjoittaessaan seuraavaa:

Täällä selkiällä merellä seilailee,
tämä iso Oulun laiva.
Eikä täällä näy ei puita eikä maita
vaan sinertävä taivas.

Päiväpaisteel ihanalla
ja meren pauhinalla
mieleeni muistuu mun armahani
ja suloinen Suomen maa.

Laulut kertoivat usein ikävästä kotiin ja rakkaiden luo. Myös merimiehen työn kovuus ja vaativuus saivat monet kirjoittajat mietteliääksi. Edellä lainatun laulun viimeiset säkeistöt kuuluvat näin:

Tuuli on tuima ja ankarat on aallot
jotka vaivaavat meitä täällä.
Pramseelit pärjäsimme, märsseelit reivasimme
mesaanin pois otimme päältä.

Pilvet on varjona hauta on avoinna
meripojilla täällä.
Tuulella tuimalla tuiskulla myrskyllä
on paljon työtä vetten päällä.

Sivun alkuun