Etusivu Aikojen alku 1600-luku 1700-luku 1800-luku 1900-luku Lue lisää
 Aikamatka Oulu  Eri alojen ammattilaiset kansainvälistä Oulua luomassa
Venäjän alaisuuteen
Oulu autonomian ajalla
Kauppahuoneiden Oulu
Kansainvälinen Oulu
Pikkukaupungin kulttuuri
 
 Sanastoa
Engmanit

 
Nylanderit
Yksi Oulun kaupungin vaikutusvaltaisimmista suvuista 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvulle saakka. Laaja suku oli avioliittojen kautta sidoksissa muihin kaupungin sukuihin. Toimivat mm. kauppiaina ja laivanvarustajina, ja harjoittivat teollisuutta.
 
Forbukset
Oululainen suku 1600-luvulla. Esim. Kasper Forbus oli kaupungin raatimiehenä 1633-1638 ja hänen poikansa Henrik Forbus (k. 1681) toimi mm. pormestarina ja oli aikanaan ”kaupungin suurin veronmaksaja ja huomattavin kauppias kaupungissa”.
 
Candelbergit

 
Franzénit
Käkisalmesta Ouluun tullut suku, jonka merkittävin ja tunnetuin jäsen oli kansallisrunoilija F. M. Franzén. Suku oli pitkään kaupungin johtavia ja vauraimpia. Franzénin talona tunnetun rakennuksen vanhimpien osien arvellaan olevan peräisin 1600-luvun lopulta, jolloin paikalla oli Oulun triviaalikoulu.
 
Niskat
Merkittävä porvarissuku 1600-1800-luvulla, harjoittivat kauppaa, laivanvarustusta ja sahateollisuutta
 
Wacklinit
1700-luvun alussa saapui Ouluun Pielavedeltä Mikael Wacklin, josta tuli 1717 Oulun postimestari. Hänestä polveutuu Oulun Wacklinien lahjakas ja monipuolinen suku, johon kuuluivat myös mm. kirkkoherra Samuel Wacklin, taidemaalari Isak Wacklin ja kirjailija Sara Wacklin.
 
Bergbomit

 
Snellmanit

 
Maistraatti
Pormestarin johtama kaupunkien hallintoelin, joka lisäksi hoiti myös oikeudenkäyttöä raastuvanoikeutena. Maistraatilla oli myös päätösvaltaa, kunnes kunnallislaki muuttui ja perustettiin kaupunginvaltuustoja. Oulussa valtuusto aloitti toimintansa tammikuussa 1875. Maistraatille jäi toimeenpanovaltaa, kunnes kaupunginhallitus perustettiin. Maistraatit lakkasivat toimimasta 1993, kun raastuvanoikeuksista tuli käräjäoikeuksia.
 
Kauppaseura
 
Karl Robert Åström
(1839-1897), kauppaneuvos, Åströmin nahkatehtaan perustaja
 
Hemming Åström
(1844-1895) kauppaneuvos, Åströmin nahkatehtaan perustaja
 
Krimin sota
Käytiin Venäjän ja Osmanivaltakunnan, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian liittouman välillä vuosina 1854–1856. Sota oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia mittelöitä, jolle kuitenkin on vaikea löytää selvää voittajaa. Sota johdettiin erittäin huolimattomasti ja sen käymistä leimasivat logistinen kaaos ja välinpitämättömyys sotilaiden hyvinvoinnista. Krimin sota oli myös ensimmäinen suuri mediasota. Sotaa käytiin etupäässä Krimin niemimaalla ja Balkanilla, mutta myös Itämerellä (Oolannin sota), Venäjän Tyynenmeren rannikolla ja Vienanmerellä.
 

 

 

 

Sisältö
Kauppiassukujen kaupunki
Koulutuksen kautta sukuyhtiön palvelukseen
Konsuliedustukset kauppasuhteiden siteenä
Kansainvälisyyttä porvaripiirien ulkopuolella

Kauppiassukujen kaupunki

Oulussa oli 1700–1800-lukujen vaihteessa useita arvostettuja ja varakkaita porvarisukuja, joiden käsiin keskittyi erittäin suuri osa kaupungin hyvinvoinnista. Engmanit, Nylanderit, Forbukset, Candelbergit, Franzénit, Niskat, Wacklinit ja Bergbomit muodostivat kaupungin yläluokan. 1800-luvun puolivälissä myös Snellmanit nostivat asemaansa. Suuren varallisuuden ansiosta näiden sukujen käsissä oli pitkälti myös päätösvalta kaupungissa.

Oulussa oli rikkaiden porvareiden lisäksi myös runsaasti muita kaupankäynnillä elantonsa ansainneita. Vuonna 1850 kaupungissa oli yli 60 kauppiasta, joista suurin osa oli syntyperäisiä oululaisia. Moni heistä oli vaatimattoman puodin pitäjiä, ja he yhdessä käsityöläisten kanssa muodostivat kauppiaiden alaluokan, pikkuporvariston. Käsityöläisiä toimi yli 40 ammatissa, kuten peruukintekijänä, sokerileipurina ja köydenpunojana.

Kauppiaaksi pääsyyn tarvittiin lupa maistraatilta, joka pyysi usein lausunnon myös Kauppaseuralta. Kelvollista hakijaa ei hylätty kovin helposti, ja myös Kauppaseura hyväksyi pyrkijät yleensä jäsenekseen. Maistraatti seurasi kauppiaitten ammattitaitoa muutenkin, esimerkiksi kielitaidon osalta. Esimerkiksi vuonna 1847 tehdyn kyselyn mukaan kaupungista löytyi suomen ja ruotsin lisäksi ainakin englantia, ranskaa, saksaa, venäjää ja latinaa osaavia henkilöitä. Vuosisadan loppupuolella kielitaito oli maistraatin tilastojen mukaan keskimäärin vielä aiempaa parempi. Huomionarvoista on, että vain harva osasi venäjää, vaikka siitä olisi varmasti ollut huomattavaa hyötyä.

Sivun alkuun

 

Koulutuksen kautta sukuyhtiön palvelukseen

Ammatit periytyivät usein sukupolvelta toiselle. Niinpä esimerkiksi kauppahuoneen palvelukseen jääviä suvun jäseniä oli tapana lähettää ulkomaisten liiketuttavien luokse opettelemaan kieliä ja liiketoimintataitoja. Kauppahuoneiden säilynyt kirjeenvaihto kertookin paitsi vilkkaista kauppasuhteista myös kielitaitoisesta työvoimasta ja kansainvälisyyteen kasvamisesta.

Vähitellen yleistyi myös se, että yliopistosta valmistuneet nuoret miehet palasivat perheensä palvelukseen. Myös heillä oli ainakin teoreettiset kielivalmiudet. Esimerkiksi Åströmin nahkatehtaan perustaneet veljekset Karl Robert ja Hemming Åström olivat molemmat täydentäneet opintojaan mm. Saksassa, Belgiassa ja Sveitsissä. Perustaidot he olivat saaneet ollessaan Torniossa isänsä nahkuriliikkeessä kisällinä.

Kielitaidon ohella kansainvälisessä kaupassa tarvittiin ainakin jonkin asteista vieraiden kulttuurien ymmärtämistä. Oulussa oli kaksi oppilaitosta, jotka antoivat tuleville kauppiaille ainakin jonkinasteiset valmiudet kansainväliseen yhteistyöhön, merikoulu ja vuonna 1864 toimintansa aloittanut kauppaoppilaitos.

Sivun alkuun

 

Konsuliedustukset kauppasuhteiden siteenä

Oulusta ei vain lähdetty maailmalle kauppamatkoille, vaan kaupunkiin myös tultiin pitkästä matkasta huolimatta. Tullessaan vieraat toivat kauppatavaroiden lisäksi myös vaikutteita omasta kulttuuristaan. Palatessaan he veivät paitsi oululaisia tuotteita myös vaikutelmia paikallisesta kulttuurista. Oululaiset olivat yleensä innokkaita yhteistyöhön, mutta halu siihen ei mennyt omanarvontunnon edelle. Kotikaupunkia oltiin valmiita puolustamaan jopa vieraan maan laivastoa vastaan, kuten tehtiin brittilaivaston tullessa Krimin sodan aikana.

Koska liikeyhteydet olivat vilkkaita, oli ulkomaisten kauppakumppanien kannalta edullista, että myös Ouluun nimitettiin oman maan konsuli. Konsulin tehtävistä tuli hyvin tavoiteltuja ja arvostettuja, saihan sitä kautta nimensä myös valtiokalenteriin, jossa lueteltiin kaikki valtakunnan jollakin tavalla merkittävät henkilöt. Arvonimi oli samalla myös tunnustus hyvin hoidetuista liiketoimista kotikaupungin ulkopuolella.

1800-luvulla konsulit olivat yleensä sekä vanhojen että menestyneitten liikkeiden omistajia ja johtajia. Oma konsuliedustus Oulussa oli mm. Ruotsilla, Tanskalla, Lyypekillä ja Preussilla, Espanjalla, Portugalilla ja Englannilla. Konsulien nimeäminen korosti Oulun arvoa merenkulussa ja kaupassa, vaikka arvon nimissä esiintyminen olikin mahdollista vain isäntämaan edustuksen niin vaatiessa. Nykyisin Oulussa on kaikkien Pohjoismaiden, Ranskan, Itävallan, Tsekin, Saksan, Viron, Iso-Britannian, Puolan, Liettuan, Alankomaiden, Kreikan ja Italian konsuliedustus.

Sivun alkuun

 

Kansainvälisyyttä porvaripiirien ulkopuolella

Porvarispiirien rinnalla kaupungissa oli luonnollisesti virkamiehiä, lääkäreitä, opettajia ym. sivistyneistöä. Heidän asemansa sosiaalisissa piireissä oli huomattavasti alempi, elleivät he olleet porvarillista syntyperää tai avioliiton kautta porvarissukuun tulleita. Erityisesti käsityöläiset ja merimiehet olivat kuitenkin porvarien tapaan osa 1800-luvun kansainvälistä Oulua.

Käsityöläisten ammattikunnat seurasivat omien jäsentensä taitojen tasoa. Kisällien ulkomailta ja muualta Suomesta tuomalla kokemuksella oli suuri merkitys kansainvälisen ammattitaidon hankkimisessa ja ylläpitämisessä. Tukholma ja Pietari olivatkin monelle käsityöläiselle tuttuja harjoittelupaikkoja. Myös ammattikuntien mestarit tulivat usein Ouluun muualta, joten tervaporvarien lisäksi myös käsityöläisillä oli käsitys maailmanmenosta kotikaupungin ulkopuolella.

1800-luvun puolivälissä kymmenesosa Oulun väestöstä, noin 650 miestä, oli merimiehiä. Suurin osa heistä oli saanut ammattitaitonsa työssä, edeten kokemuksen karttuessa kansipojasta ylöspäin. Laivurit ja kapteenit olivat saaneet myös teoreettista opetusta merikouluissa, ja esimerkiksi heidän kielitaitonsa oli yleensä hyvä. Oulun vuonna 1864 perustetussa merikoulussakin opetettiin englantia ja venäjää.

Merimies Ville Roos juhlavassa merimiesasussa, 1800-1900-lukujen vaihdeMonien merillä ja vieraissa satamissa vietettyjen vuosien jälkeen ainakin englannin puhuminen taittui monelta merimieheltä hyvin. Kieltä opetettiin toisinaan myös muille lähipiirin ihmisille. Niinpä kertomusten mukaan saattoi Oulujoella kalastusmatkalla ollut ulkomaalainen pärjätä paikallisten kanssa englannin turvin jo 1800-luvulla.

 

 

 

 

 

Sivun alkuun