Sisältö
Kauppiassukujen kaupunki
Koulutuksen kautta sukuyhtiön palvelukseen
Konsuliedustukset kauppasuhteiden siteenä
Kansainvälisyyttä porvaripiirien
ulkopuolellaKauppiassukujen kaupunki
Oulussa oli 1700–1800-lukujen
vaihteessa useita arvostettuja ja varakkaita porvarisukuja, joiden
käsiin keskittyi erittäin suuri osa kaupungin hyvinvoinnista.
Engmanit, Nylanderit, Forbukset, Candelbergit,
Franzénit, Niskat, Wacklinit ja Bergbomit
muodostivat kaupungin yläluokan. 1800-luvun puolivälissä myös
Snellmanit nostivat asemaansa. Suuren varallisuuden ansiosta
näiden sukujen käsissä oli pitkälti myös päätösvalta kaupungissa.
Oulussa oli rikkaiden porvareiden lisäksi myös runsaasti muita
kaupankäynnillä elantonsa ansainneita. Vuonna 1850 kaupungissa oli
yli 60 kauppiasta, joista suurin osa oli syntyperäisiä oululaisia.
Moni heistä oli vaatimattoman puodin pitäjiä, ja he yhdessä
käsityöläisten kanssa muodostivat kauppiaiden alaluokan,
pikkuporvariston. Käsityöläisiä toimi yli 40 ammatissa, kuten
peruukintekijänä, sokerileipurina ja köydenpunojana.
Kauppiaaksi pääsyyn tarvittiin lupa maistraatilta, joka
pyysi usein lausunnon myös Kauppaseuralta. Kelvollista
hakijaa ei hylätty kovin helposti, ja myös Kauppaseura hyväksyi
pyrkijät yleensä jäsenekseen. Maistraatti seurasi kauppiaitten
ammattitaitoa muutenkin, esimerkiksi kielitaidon osalta. Esimerkiksi
vuonna 1847 tehdyn kyselyn mukaan kaupungista löytyi suomen ja
ruotsin lisäksi ainakin englantia, ranskaa, saksaa, venäjää ja
latinaa osaavia henkilöitä. Vuosisadan loppupuolella kielitaito oli
maistraatin tilastojen mukaan keskimäärin vielä aiempaa parempi.
Huomionarvoista on, että vain harva osasi venäjää, vaikka siitä
olisi varmasti ollut huomattavaa hyötyä.
Sivun alkuun
Koulutuksen kautta sukuyhtiön palvelukseen
Ammatit periytyivät usein sukupolvelta toiselle. Niinpä
esimerkiksi kauppahuoneen palvelukseen jääviä suvun jäseniä oli
tapana lähettää ulkomaisten liiketuttavien luokse opettelemaan
kieliä ja liiketoimintataitoja. Kauppahuoneiden säilynyt
kirjeenvaihto kertookin paitsi vilkkaista kauppasuhteista myös
kielitaitoisesta työvoimasta ja kansainvälisyyteen kasvamisesta.
Vähitellen yleistyi myös se, että yliopistosta valmistuneet
nuoret miehet palasivat perheensä palvelukseen. Myös heillä oli
ainakin teoreettiset kielivalmiudet. Esimerkiksi Åströmin
nahkatehtaan perustaneet veljekset Karl Robert ja Hemming
Åström olivat molemmat täydentäneet opintojaan mm. Saksassa,
Belgiassa ja Sveitsissä. Perustaidot he olivat saaneet ollessaan
Torniossa isänsä nahkuriliikkeessä kisällinä.
Kielitaidon ohella kansainvälisessä kaupassa tarvittiin ainakin
jonkin asteista vieraiden kulttuurien ymmärtämistä. Oulussa oli
kaksi oppilaitosta, jotka antoivat tuleville kauppiaille ainakin
jonkinasteiset valmiudet kansainväliseen yhteistyöhön, merikoulu ja
vuonna 1864 toimintansa aloittanut kauppaoppilaitos.
Sivun alkuun
Konsuliedustukset kauppasuhteiden siteenä
Oulusta ei vain lähdetty maailmalle kauppamatkoille, vaan
kaupunkiin myös tultiin pitkästä matkasta huolimatta. Tullessaan
vieraat toivat kauppatavaroiden lisäksi myös vaikutteita omasta
kulttuuristaan. Palatessaan he veivät paitsi oululaisia tuotteita
myös vaikutelmia paikallisesta kulttuurista. Oululaiset olivat
yleensä innokkaita yhteistyöhön, mutta halu siihen ei mennyt
omanarvontunnon edelle. Kotikaupunkia oltiin valmiita puolustamaan
jopa vieraan maan laivastoa vastaan, kuten tehtiin brittilaivaston
tullessa Krimin sodan aikana.
Koska liikeyhteydet olivat vilkkaita, oli ulkomaisten
kauppakumppanien kannalta edullista, että myös Ouluun nimitettiin
oman maan konsuli. Konsulin tehtävistä tuli hyvin tavoiteltuja ja
arvostettuja, saihan sitä kautta nimensä myös valtiokalenteriin,
jossa lueteltiin kaikki valtakunnan jollakin tavalla merkittävät
henkilöt. Arvonimi oli samalla myös tunnustus hyvin hoidetuista
liiketoimista kotikaupungin ulkopuolella.
1800-luvulla konsulit olivat yleensä sekä vanhojen että
menestyneitten liikkeiden omistajia ja johtajia. Oma konsuliedustus
Oulussa oli mm. Ruotsilla, Tanskalla, Lyypekillä ja Preussilla,
Espanjalla, Portugalilla ja Englannilla. Konsulien nimeäminen
korosti Oulun arvoa merenkulussa ja kaupassa, vaikka arvon nimissä
esiintyminen olikin mahdollista vain isäntämaan edustuksen niin
vaatiessa. Nykyisin Oulussa on kaikkien Pohjoismaiden, Ranskan,
Itävallan, Tsekin, Saksan, Viron, Iso-Britannian, Puolan, Liettuan,
Alankomaiden, Kreikan ja Italian konsuliedustus.
Sivun alkuun
Kansainvälisyyttä porvaripiirien ulkopuolella
Porvarispiirien rinnalla kaupungissa oli luonnollisesti
virkamiehiä, lääkäreitä, opettajia ym. sivistyneistöä. Heidän
asemansa sosiaalisissa piireissä oli huomattavasti alempi, elleivät
he olleet porvarillista syntyperää tai avioliiton kautta
porvarissukuun tulleita. Erityisesti käsityöläiset ja merimiehet
olivat kuitenkin porvarien tapaan osa 1800-luvun kansainvälistä
Oulua.
Käsityöläisten ammattikunnat seurasivat omien jäsentensä taitojen
tasoa. Kisällien ulkomailta ja muualta Suomesta tuomalla
kokemuksella oli suuri merkitys kansainvälisen ammattitaidon
hankkimisessa ja ylläpitämisessä. Tukholma ja Pietari olivatkin
monelle käsityöläiselle tuttuja harjoittelupaikkoja. Myös
ammattikuntien mestarit tulivat usein Ouluun muualta, joten
tervaporvarien lisäksi myös käsityöläisillä oli käsitys
maailmanmenosta kotikaupungin ulkopuolella.
1800-luvun puolivälissä kymmenesosa Oulun väestöstä, noin 650
miestä, oli merimiehiä. Suurin osa heistä oli saanut ammattitaitonsa
työssä, edeten kokemuksen karttuessa kansipojasta ylöspäin. Laivurit
ja kapteenit olivat saaneet myös teoreettista opetusta
merikouluissa, ja esimerkiksi heidän kielitaitonsa oli yleensä hyvä.
Oulun vuonna 1864 perustetussa merikoulussakin opetettiin englantia
ja venäjää.
Monien merillä ja
vieraissa satamissa vietettyjen vuosien jälkeen ainakin englannin
puhuminen taittui monelta merimieheltä hyvin. Kieltä opetettiin
toisinaan myös muille lähipiirin ihmisille. Niinpä kertomusten
mukaan saattoi Oulujoella kalastusmatkalla ollut ulkomaalainen
pärjätä paikallisten kanssa englannin turvin jo 1800-luvulla.
Sivun alkuun
|