Kasvava kauppalaivasto

1800-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen vaikeudet heijastuivat luonnollisesti myös kaupankäynnissä ja laivanvarustustoiminnassa. Kauppa ja merenkulku pääsivät kuitenkin nopeasti uudelleen jaloilleen, ja jopa uusiin ennätyslukemiin. Uusi isäntä ei juuri vaikuttanut Oulun merenkulun ja ulkomaankaupan perinteisiin ja perusasioihin, ja Venäjän alaisuudessa avautui enemmän kaupallisia ja merenkulkuyhteyksiä Suomenlahdelle ja Mustallemerelle.

Oulun kauppalaivasto kilpaili jo 1700-luvulla laivojen lukumäärässä ja tilavuudessa Kokkolan ja Turun kanssa. Suomen sodan [linkki sanastoon] jälkeen siitä oli jäljellä vain yksitoista pientä alusta. Laivanrakennus pääsi kuitenkin nopeasti käyntiin, kun aikaisempaa useammat suvut ryhtyivät perustamaan omia varvejaan. Niillä tehtiin uusia ja entistä suurempia laivoja sekä omaan käyttöön, että myytäväksi. Oulussa rakennettiin jo vuosina 1816–1854 kaikkiaan 151 laivaa, ja oma 43 aluksen kauppalaivasto oli vuosisadan puoliväliin tultaessa kapasiteetiltaan eli lästiluvultaan Turun jälkeen Suomen toiseksi suurin.

Merenkulun kasvu oli 1820-luvulta lähtien tasaista ja varsin nopeaa, mikä näkyi esimerkiksi Oulusta lähteneiden ja kaupungissa valmistuneiden laivojen määrissä. 1830-luvulta alkaen laivoja ostettiin yhä enemmän myös muualta. Laivojen tarve lisääntyi mm. siksi, että rahtia kuljetettiin yhä enemmän Itämeren ulkopuolelle, jolloin haaksirikkojen mahdollisuus nousi. Suurilla merillä laivojen piti olla suurempia ja kestävämpiä, joten niiden kokokin kasvoi. Lisäksi kauppatavara oli vähitellen vaihtunut maataloustuotteista puutavaraksi ja tervaksi, jotka vaativat enemmän tilaa laivoissa.

Sivun alkuun

Oolannin sodasta uuteen nousuun

Krimin sotaa käytiin vuosina 1854–1856. Itämeren alueella käytyjä taisteluja nimitetään Oolannin sodaksi. Vaihe oli paha takaisku Oulun kaupungin kehittymiselle, kaupalle ja meriliikenteelle. Englantilaiset polttivat sen yhteydessä 1854 kolmisenkymmentä laivaa, sataman ja tervahovin, ja aiheuttivat lisäksi muuta vahinkoa. Kaupungin turvaksi saatu ruotuväki [ruotuväki] saapui paikalle liian myöhään. Myös ulkomailla purjehtineet laivat menetettiin sodan melskeissä.

Vuonna 1856 Pariisissa solmitun rauhan jälkeen alkoi viimeinen vaihe Oulun laivanrakennuskaudesta. Se oli samalla myös purjelaivakauden, merenkulun ja tervakaupan loistokausi Oulussa. 1860-luvun vaihteessa oululaisten laivasto oli hetken aikaa Suomen suurin, kunnes Raahe ohitti sen koossa vuonna 1862. Tilavuudessa mitattuna Oulun kauppalaivasto oli suurimmillaan muutamaa vuotta myöhemmin, jolloin sen 41 laivaa vetivät rahtia 9 000 lästiä.

Porvareilla oli kymmenkunta varvia, ja sodan jälkeisten kahdenkymmenen vuoden aikana rakennettiin kaikkiaan 85 purjelaivaa. Niistä suurin oli vuonna 1871 valmistunut, musiikkinäytelmästäkin tuttu Toivo ja viimeinen 1874 valmistunut parkkilaiva Felix. Kaikkiaan Oulun purjelaivojen rakennuskaudella 1765–1874 kaupungin varveilla ehti valmistua 511 laivaa. Krimin sodan jälkeinen neljännesvuosisata oli lyhyehkö loppuhuipennus kehitykselle, joka oli saanut alkunsa tapulikaupunkioikeuksista.

1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä merenkulussa siirryttiin vähitellen höyrylaivoihin, ja puisten purjealusten kysyntä loppui. Vuoden 1874 jälkeen laivoja ei enää tehty itse Oulussa, vaikka puisia purjelaivoja käytettiin vielä 1900-luvun puolellakin. Laivojen rakentajista tuli vähitellen uuden ajan sahojen ja tehtaiden työntekijöitä ja varvit unohtuivat ajan saatossa. Uuden ajan tulosta kertoi omalla tavallaan myös Toppilan tervahovin [linkki sanastoon] palo vuonna 1901. Uutta tervahovia ei entiseen tapaan rakennettu heti, ja se oli valmistuttuaan aikaisempaa pienempi. Kun tervahovi siirtyi vuonna 1910 kaupungin omistukseen, oli tervakauppa käytännössä jo merkityksetöntä. Kulku- ja kuljetusyhteyksien kannalta suuri muutos oli jo aiemmin ollut rautatien tulo Ouluun vuonna 1886.

Sivun alkuun

Tervakaupan lyhyt kulta-aika

Oululaisten harjoittama ulkomaankauppa oli autonomian ajalla hyvin vireää. Tervan osuus viennistä kasvoi jatkuvasti Krimin sodan hetkeksi aiheuttamaa notkahdusta lukuun ottamatta, ja parhaimmillaan jopa puolet Suomen vientiin menneestä tervasta kulki Oulun sataman kautta. Tervakaupan huippuvuosi oli 1864, jolloin kaupungista vietiin ulkomaille yli 83 000 tynnyriä tervaa, ja Oulu nousikin 1800-luvun aikana kansainvälisessä tervakaupassa Arkangelin kilpailijaksi.

Tärkein kauppakumppani ja vientimaa oli vuosisadan lopulla Englanti, mutta Saksan merkitys kasvoi 1900-luvulle tultaessa voimakkaasti. Tärkeitä olivat myös isäntämaa Venäjä, Ranska ja Hollanti. Venäjälle vietiin paitsi tervaa, myös maineikasta lohta, jolla oli vielä vuosisadan lopussakin kaupallista merkitystä. Vuosisatojen vaihdetta kohti tultaessa puutavaran osuus oululaisessa viennissä kasvoi mm. tervan osuuden kustannuksella.

Oululaisista kauppahuoneista kehittyi kaupan vilkastumisen myötä suuria monialayrityksiä. Ne harjoittivat kotimaan- ja ulkomaankauppaa, laivanvarustusta, rahtipurjehdusta ja sahateollisuutta. Vuonna 1861 peräti 51 kauppiasta 81:stä harjoitti ulkomaankauppaa. Vanhat kauppiassuvut pitivät pintansa vaihtaen sujuvasti välillä kaupankohdettaan. Esimerkiksi Snellmanit ja Bergbomit vaihtoivat tervasta sahaukseen ja puutavarakauppaan. Samalla he ylläpitivät suhteita sekä Oulujoen ja Kainuun tervanpolttajiin että Keski-Euroopan ja Englannin vanhoihin kauppahuoneisiin.

Tervanpoltolla ja -viennillä luotiin Oulun tervaporvarikaudelle tyypillistä varallisuutta. Sitä kautta Oulusta tehtiin myös tunnettua eurooppalaisten merien piirissä. Erityisesti tämä näkyi Krimin sodan jälkeen oululaisen tervaporvarikulttuurin noustessa huippuunsa. Kauppahuoneiden vaurastuminen loi hyvinvointia koko kaupunkiin uusien työpaikkojen, muuttoliikkeen ja korkean syntyvyyden muodossa. Oulun satama oli vilkkaimmillaan, ja 1880-luvun puolivälissä satamassa saattoi purjehduskauden aikana käydä jopa 300 laivaa. Talvipurjehdusta ei vielä voitu harrastaa, joten kesäpäivän aikana saattoi olla yhtä aikaa useita laivoja lähdössä ja tulossa.

Näistä laivoista yhä useammat olivat kuitenkin vähitellen ulkomaisten omistuksessa. Oululaisten laivanvarustajien lyhyt kulta-aika alkoi olla ohi. 1800-luvun lopussa maailmankaupan rakenne muuttui ja alkoi ensimmäiseen maailmansotaan saakka jatkunut laskukausi. Monet oululaiset kauppahuoneet olivat Krimin sodan jälkeen joutuneet ottamaan suuria lainoja sodan tuhojen korjaamiseksi, ja seurauksena oli kauppahuoneiden velkaantuminen. Laskusuhdanne ja Suomen pankin lainapolitiikan kiristyminen ajoivat monia oululaisia kauppahuoneita konkurssiin, ja lisäksi varat hajosivat maailmalle perinnönjakojen seurauksena. Suhteellisesti suurempi osa varallisuudesta keskittyi jälleen muutaman vakavaraisen suvun käsiin. Snellmanin, Bergbomin ja Candelinin kauppahuoneet onnistuivat säilyttämään mahtinsa, kun taas esimerkiksi Franzénin kauppahuone ajautui konkurssiin.

Sivun alkuun

Tervaporvareista teollisuusjohtajiksi

Puisista purjelaivoista siirryttiin 1800-luvun lopussa vähitellen höyrylaivoihin, eivätkä konkurssiaallosta henkiin jääneiden kauppahuoneiden varat riittäneet höyrylaivojen varustamiseen. Ouluun jääneet porvarit vaihtoivatkin liiketoimintansa alaa ja alkoivat perustaa sahoja. Varsin lyhyen ajan kuluessa höyry- ja vesisahoja oli jo Toppilassa, Korkeasaaressa, Pateniemessä ja Varjakassa. Lisäksi oululaisessa omistuksessa oli sahoja muualla Pohjois-Suomessa.

Vaikka monet sahoista olivat varsin pieniä, työllistivät ne kaikkiaan tuhansia pohjoissuomalaisia. Ensimmäinen suuri kokonaisuus Pohjois-Suomessa syntyi vuonna 1893, kun Bergbomin ja Snellmanin sukujen Kemin seudulla sijainneet sahat fuusioituivat Kemi-yhtiöksi. Vuonna 1912 samojen sukujen Oulun sahoista muodostettiin Oy Uleå Ab, jonka osakkeet taas myytiin 1927 Kajaanin Puutavara Oy:lle.

Sahateollisuuden rinnalle syntyi 1860-luvulta alkaen myös muuta höyryn – ja pian sähkön – voimalla toimivaa teollisuutta. Veljekset Åströmin vuonna 1863 perustama nahkatehdas tuotti erityisesti pohjanahkaa, hevosten valjaita ja muita ajokaluja. Venäjän armeija oli erinomainen asiakas, ja juuri Venäjän kaupan ansiosta Åströmin tehdas nousi Pohjoismaiden suurimmaksi alallaan. Kauppaa itään päin helpotti huomattavasti myös Oulun radan valmistuminen vuonna 1886.

Ouluun perustettiin tehtaita myös ulkopuolisin voimin. Vuonna 1873 perustettiin englantilaisella pääomalla Oulun Konepaja. Se pysyi vaikeuksista huolimatta toiminnassa sahatavarayhtiöiden tarpeiden turvin. Sota-aika ja sotakorvausteollisuus tarjosivat konepajalle töitä jatkossa, kunnes 1970-luvulla toiminta lopetettiin. Sota oli merkittävä tekijä myös vuonna 1918 perustetun Oulun Villatehtaan menestyksessä. Tehtaan sarkakankaalla nimittäin vaatetettiin mm. suuri osa talvisodan sotureista.

Vuosien varrella Oulussa oli myös kymmeniä pieniä elintarvikealan tehtaita. Niiden elinkaaren pituus vaihteli. Tupakkateollisuutta oli ollut jo 1800-luvun alussa, olutpanimoita vuosisadan puolivälistä alkaen. Esimerkiksi Toppilan mallasjuomatehdas jatkoi toimintaansa eri omistajien johdolla aina 1990-luvulle saakka.

Sivun alkuun

Kaupankäynnin uudet tuulet

Suomalaisten kaupunkien ja koko yhteiskunnan kehityksessä alkoi 1860-luvulta lähtien uusi vaihe. Suomen valtiopäivät uudistivat vuoden 1863 jälkeen monin tavoin elinkeinoja ja yhteiskuntaa rajoittaneita säädöksiä. Parin seuraavan vuosikymmenen aikana poistettiin lähes kaikki kaupan, teollisuuden ja käsityön harjoittamisen ja ihmisten muuttamisen vapautta kahlinneet säädökset. Kauppahuoneiden hallitsemasta kaupankäynnistä siirryttiin kohti nykyaikaista tukku- ja yksittäiskauppaa. Täydellisen muutto- ja elinkeinovapauden ansiosta maaseudullekin sai perustaa kauppoja ja esimerkiksi höyrysahojen perustaminen vapautui.

Niin Oulun kuin muidenkin kaupunkien kehityksen kannalta tärkeä askel oli, että kuka tahansa sai jatkossa muuttaa kaupunkiin ja harjoittaa siellä haluamaansa elinkeinoa vain elinkeinoilmoituksen tekemällä. Seurauksena oli kaupunkien, myös Oulun, kehityksen voimistuminen. Kauppahuoneet menettivät kuitenkin tuottoisan osan toiminnastaan, mikä vaikutti osaltaan myös niiden konkursseihin. Osa kauppiaista onnistui välttämään vararikon erikoistumalla vähittäiskaupan lisäksi tukkukauppaan ja tavaran välitykseen. Käsityöläisyritysten toiminnan kannattavuutta heikensi halpojen tehdastuotteiden tuleminen markkinoille.

Kaupan vapautumisen myötä Ouluunkin syntyi runsaasti uusia kauppaliikkeitä ja kilpailu vilkastui. Kun kaupungissa oli vuonna 1870 noin 75 kauppiasta, oli heitä reilu kolme vuosikymmentä myöhemmin peräti 220. Suurin osa liikkeistä oli pienehköjä sekatavarakauppoja, mutta mukaan mahtui myös erikoisliikkeitä. Esimerkkeinä mainittakoon Bergdahlin kirjasitomo ja kirjakauppa, Katri Antellin leipomo ja Pekurin kulta- ja hopeasepänliike.

Torikauppa ja markkinat olivat edelleen voimissaan, ja vuonna 1901 avattu kauppahalli merkitsi myös niille uuden alkua. Köyhät pikkukauppiaat kävivät kauppaa Narikassa, Albertinkadun eteläpuolella sijainneella Aleksanterin torilla. Pikkutavaraa ja käytettyjä vaatteita myytiin pienten lautakatosten suojassa, kunnes katosten tilalle rakennettiin vuonna 1883 suurehko narikkarakennus. Rakennus toimi vuosikymmenten ajan kauppakeskuksena.

Pankkitoiminta oli alkanut Oulussa jo 1840-luvulla Oulun kaupungin säästöpankin myötä. Säästöpankki sai kilpailijoita vasta vuosisadan loppupuolella, mutta Suomen itsenäistymiseen mennessä kaupungissa toimi sen lisäksi jo viisi pankkia: Yhdyspankki, säästöpankki Sampo, Kansallis-Osake-Pankki, Pohjolan Osake-Pankki ja Oulujoen Osuuskassa.

Matkailusta oli muotoutumassa uusi elinkeino, jonka työllistävä vaikutus oli tosin vielä vähäinen. Oulujoen koskireitistä tuli 1890-luvulta alkaen yksi suosituimmista kohteista koko Suomessa ja lohi houkutteli harrastajakalastajia erityisesti Englannista aina 1930-luvulle asti. Koskiveneilyä kehitettiin varsin määrätietoisesti, ja 1930-luvun lopussa jo 4 500 Oulun matkailijayhdistyksen kautta saapunutta matkailijaa laski reitin. Lisäksi alalla oli yksityisiä yrittäjiä. Suurin osa turisteista oli vielä suomalaisia, mutta ulkomaalaisiakin oli yhä suurempi joukko. Lupaavasti Ouluunkin turisteja tuonut koskimatkailu loppui vuonna 1944 voimalaitoksen rakentamisen myötä.

Sivun alkuun