   
|
 |
|
Sisältö 1900-luvun vaihteen huvielämää Huvielämä Oulussa sodan jälkeen Kulttuurilaitosten kunnallistaminen Teatteri Oululainen musiikkielämä 1980-luvulle asti Kaupunginkirjaston kehitys 1900-luvulla 1900-luvun vaihteen huvielämää Oululainen kulttuurielämä oli 1800-luvun lopussa vilkasta. Seurahuoneella pidettiin monenlaisia teatteri- ja musiikkiesityksiä ja järjestettiin tanssiaisia. Rakennus tuhoutui 1882 tulipalossa ja uusi Seurahuonerakennus oli vielä keskeneräinen, kun siellä vietettiin 1886 rautatien avajaisjuhlaa. Ravintolasalin lisäksi taloon tuli huoneita matkustavaisille. Vuonna 1919 talo siirtyi Oulun kaupungin haltuun ja myöhemmin siitä tuli kaupungintalo. Oulussa oli myös muita huvittelupaikkoja. Ravintola Bellevuen erikoisuutena oli muun muassa kattoterassi. Tämä Toppilassa sijainnut ravintola oli lähellä satamaa, ja herrojen ilonpidosta siellä puhuttiin kaupungissa paljon. Myös Hotél du Raatti oli suosittu huvipaikka, ja siellä järjestettiin myös konsertteja. Uusi huvittelumuoto oululaisille oli elokuvanäytökset. Ensi kerran sellainen nähtiin jo vuonna 1897, ja näytökset vakiintuivat pian. Ensimmäinen elokuvateatteri avattiin vuonna 1906, ja 1920-luvun alussa kaupungissa oli jo viisi elokuvateatteria. Viihteellisten elokuvien lisäksi näytettiin alkuvaiheessa dokumenttielokuvia, jotka toivat muun maailman entistä lähemmäksi oululaisia.
Huvielämä Oulussa sodan jälkeen Elokuvateatteritoiminta oli alkanut Oulussa pian 1900-luvun vaihteen jälkeen. Ennen sotia toiminnassa oli jo kuusi elokuvateatteria: Bio Kiistola Kirkkokadulla, Bio Kuohu Kalliotiellä, Hovi Isollakadulla, Kino Aula VPK:n talossa Pakkahuoneenkadulla, Kino Albertinkadulla ja Tähti Asemakadulla. Kaikki niistä jatkoivat toimintaansa myös sodan jälkeen. Lisäksi alkunsa sai vielä kolme uutta elokuvateatteria: Rio Kassatalossa, Valo Koskelankylässä ja Honkapirtti Pateniemessä. Vanhin edelleen toimivista teattereista on vuodesta 1938 toiminut Star, entinen Bio Kuohu. Perheyrityksen nimi on muuttunut pari kertaa vuosien varrella, mutta paikkana on edelleen Tuiran Kalliotie. Oululaiset olivat alusta lähtien innokasta elokuvakansaa. Televisiosta ei vielä tiedetty mitään, joten Hollywoodin tähdet yhdessä kotimaisten virkaveljiensä ja -sisariensa kanssa keräsivät katsomot täyteen kerta toisensa jälkeen. Kriittisempää yleisöä ja elokuvasivistystä edistävää toimintaa tuli katsomoihin 1950-luvun lopulta alkaen. Tuolloin toimintansa aloittaneen Oulun Teinien Elokuvakerhon aktiivijäseniä oli mm. Peter von Bagh. Kaupungissa toimi lisäksi peräti seitsemän muuta elokuvakerhoa. Oulussa kehitettiin 1970-luvulla määrätietoisesti kunnallista elokuvatoimea. Televisiolähetykset kaupungissa olivat alkaneet 1960-luvulla, ja yleisö oli kaikonnut elokuvateattereista. Vuonna 1973 perustettu Oulun Elokuvakeskus ry. toimi kuitenkin aktiivisesti ja lisäksi kaupunki ryhtyi esittämään lastenelokuvia lähiöissä. 1980-luvulla perustettiin vakinainen elokuvatoimen kulttuuriohjaajan virka. Lasten kansainvälisistä elokuvafestivaaleista muodostui samoihin aikoihin vuotuinen tapahtuma. Kunnallisen elokuvatoimen tehtävät siirtyivät 1990-luvun alussa Elokuvakeskukselle, jota kaupunki tukee taloudellisesti. Aikuisikäisten oululaisten huvipaikkoja olivat sodan jälkeen ravintolat. Suosituista, edelleen toimivista ravintoloista tunnetuin on todennäköisesti Sarkka. 1950-luvulla perustettiin ensimmäiset itsepalveluruokalat, joista Lentävä Lautanen on edelleen toiminnassa. Vuosikymmenen puolivälissä aloitti myös tanssiravintola Merikoski. Tanssia oli ohjelmassa joka ilta myös Arinassa, Kauppahotellissa ja Tervahovissa. Ravintolaelämä oli nykyistä tiukemmin säädeltyä, sillä esimerkiksi naiset pääsivät ravintoloihin sisään vain miesseurassa. Miesten päällä piti olla pikkutakki ja solmio, tosin jälkimmäisen malli oli vapaa. Perinteiset tanssipaikat ja -lavat sen sijaan ovat nykyisin vähissä. Sota-ajan tanssikiellon kumoamisen jälkeen iskeneessä tanssikuumeessa puolueet, yhdistykset ja järjestöt järjestivät lähes kilpaa lavatansseja. Mm. ”Letkunvintillä”, Koskelankylän Valolla ja Oulunsuun Pirtillä pyörähdeltiin 1950-luvulla esimerkiksi Rytmipojat- ja Jam-boys -yhtyeiden tahdissa. Suosittuja olivat myös Lammassaaren lava ja Kuusisaaren tanssipaviljonki. Seuraavalla vuosikymmenellä rakennettu Hietasaaren lava on edelleen kesäisin käytössä. Nuoret – erityisesti ”popparit” – viihtyivät 1960-luvulta lähtien Oulun Pyrinnön Urheilutalolla. Pyrinnön toiminnan loppumisen jälkeen heidän kokoontumispaikakseen vakiintui vanha sosiaalidemokraattien työväentalo Tetra, joka kuitenkin purettiin 1970-luvun alussa. Tangoa suosineet ”rasvikset” puolestaan kokoontuivat kadun toisella puolella, kansandemokraattien Järjestötalolla. Asetelmasta aiheutuikin toisinaan nahistelua. Suosittuja paikkoja olivat myös Oulun Seurahuone, jonne mm. popparit siirtyivät Tetran purkamisen jälkeen, ja opiskelijakapakka Rattorilupi. Hieman nuoremmat kävivät limudiskossa Kajaaninkadun nuorisotalolla. Varttuneempi väki kävi edelleen 1970-luvulle tultaessa tanssimassa entiseen tapaan lavoilla ja tanssiravintoloissa. Tanssia tahdittivat mm. oman kaupungin Anette Tuominen, Matti Esko ja Jamppa Tuominen. Tangon sijaan taivuttiin humpan tahtiin, kunnes 1980-luvulla perinteiset tanssipaikat vähitellen hävisivät. Lavoille ei enää tullut uutta nuorisoa, sillä heidän suosikkimusiikkiaan soitettiin muualla. Saman vuosikymmenen aikana Oulua alettiin pitää erityisesti heavy-musiikin keskuksena. 1990-luvun suosikkipaikkoja Oulussa olivat keski-ikäisillä esimerkiksi Arina ja Merikoski. Nuoremmat taas viihtyivät mm. ”Nelivitosessa”, Rauhalassa, Kantiksessa ja DNC:ssä Oulun kulttuurielämä ja oululaisten vapaa-ajan vieton mahdollisuudet monipuolistuivat sodan jälkeen todella nopeasti. Ravintoloiden, elokuvateattereiden ja urheilupaikkojen määrä lisääntyi lähes räjähdysmäisesti. Kaupungissa on järjestetty lukemattomia juhlaviikkoja, festivaaleja ja tapahtumia kulttuurin kaikilla osa-alueilla. Monien muistamia niistä ovat mm. Pienet sydämet –laulunäytelmä, Arktinen hysteria ja Kuusrock. Kansainvälisesti tunnettuja tapahtumia ovat nykyään esimerkiksi Ilmakitaran soiton MM-kisat ja Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali.
Kulttuurilaitosten kunnallistaminen Oulu on kulttuurin saralla voimakas pohjoisen Suomen keskus. Kaupungissa toimii kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen alaisena kaupunginteatteri, taidemuseo, musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri, kaupungin kirjasto, useita museoita ja nuorten kulttuurikeskus. Lisäksi kaikilla kulttuurinaloilla on lähes lukematon joukko harrastajia. Ensimmäisenä kaupungin omistamana kulttuurilaitoksena on toiminut musiikkiopisto vuodesta 1961 alkaen. Se aloitti toimintansa yksityisesti jo vuonna 1952. Kaupunginorkesteri oli kunnallistettu vuonna 1960, ja Madetojasali valmistui vuonna 1983. Teatteri kunnallistettiin vuonna 1969, ja kolme vuotta myöhemmin se sai käyttöönsä uuden teatteritalon. Seuraavana vuonna kirjastosta tuli maakuntakirjasto, joka puolestaan muutti uusiin tiloihin teatterin naapuriksi Vänmanninsaarelle vuonna 1981. Pohjois-Pohjanmaan museosta tuli kunnallinen laitos vuonna 1968, ja vuodesta 1985 alkaen se on hallinnut yksin Ainolan saneerattuja tiloja. Ainolan puiston liepeillä sijaitsee myös Oulun taidemuseo. Sen tilat saneerattiin Åströmin nahkatehtaan [linkki sanastoon] vanhoista toimistotiloista, joissa oli toiminut Oulun yliopiston kirjasto. Taidemuseo on toiminut paikalla vuodesta 1990. Perustamisvaiheessa, vuonna 1961 taidemuseo sijoitettiin keskustaan ns. Kolmiotaloon, josta se muutti 1970-luvun alussa Asemakadun varrelle. Myös Nuoriso- ja kulttuurikeskus, oululaisittain Nuku, toimii vanhoihin rakennuksiin saneeratuissa tiloissa. 1890-luvulla valmistuneet ns. Byströmin talot vihittiin sen käyttöön joulukuussa 1992.
Teatterilla ja musiikilla on Oulussa vahvat perinteet. Ensimmäinen varsinainen ammattiteatteri, Oulun työväen näyttämö oli perustettu jo 1902. OTN:n ammattimaisen toiminnan loputtua keväällä 1926, kaupungissa ei muutamaan vuoteen ollut ammattiteatteria. Harrastustoimintaa kuitenkin pyöritettiin kokenein voimin. Oulun Näyttämö ylläpiti 1930- ja 1940-luvuilla Oulun teatteritoimintaa, mutta rahanpuutteen vuoksi toiminta oli vaikeaa. Syvin aallonpohja saavutettiin sodan jälkeen. Näytäntötilana toiminut Työväentalo oli tuhoutunut pommituksissa ja samalla oli menetetty puku- ja näyttämövarusteet. Oulun Näyttämöstä tuli vuonna 1952 Oulun Teatteri, ja toiminta saatiin 1960-luvun puoliväliin mennessä uudelleen alkuun. Kaupunki tuki toimintaa mm. kustantamalla näyttämö- ja katsomorakenteita, ja tilana oli kaupungintalon juhlasali. Näyttelijöistä jo kymmenen oli vakinaisia ja 15 iltanäyttelijää. Myös kaupungin avustus oli lisääntynyt ja yleisömäärä kasvoi. Vuonna 1965 Oulun Teatteri kunnallistettiin kokonaan, ja sen hallinto toimii edelleen tuolloin määritellyllä tavalla. Teatterin nimeksi tuli samalla Oulun kaupunginteatteri. Teatterin toiminta on nykyisin olennainen osa oululaista kulttuuritarjontaa. Katsojia on vuosittain yhteensä yli 50 000. Vuonna 1972 vihittiin käyttöön uusi teatteritalo, jonka peruskorjaus valmistui syksyllä 2004. Näytelmien lisäksi ohjelmistossa on nykyisin lähes vuosittain myös oopperaa. Oopperat toteutetaan yhteistyössä teatterin, Oulun Ooppera ry:n, kaupunginorkesterin ja paikallisten kuorojen kanssa.
Oululainen musiikkielämä 1980-luvulle asti Oulun kaupunginorkesterin edeltäjänä toimi Oulun työväenopiston orkesteri. Se oli 1920-luvun lopussa miehitykseltään lähes täydellinen sinfoniaorkesteri. Vuonna 1937 se ja Oulun Musiikkiyhdistyksen orkesteri yhdistyivät. Oulu sai vihdoin pysyväksi osoittautuneen sinfoniaorkesterin, jonka toiminta katkesi vain sota-ajaksi. Sodan jälkeen toiminta oli sitäkin aktiivisempaa. Vuonna 1954 orkesterille annettiin oikeus käyttää kaupunginorkesterin nimeä ja muodollisesti se liitettiin kaupungin hallinnon alaisuuteen vuonna 1960. Ulkoiset edellytykset saatiin kuntoon, kun Madetojasali valmistui vuonna 1983.
Musiikista kiinnostuneilla oli Oulussa jo varhain hyvät mahdollisuudet alan koulutukseen. Oppia sai paitsi yksittäisiltä opettajilta, myös muutamista asiaa varten perustetuista kouluista. Ennen ensimmäistä maailmansotaa toimi mm. Oulun Soitannollisen seuran orkesterikoulu. Vuonna 1927 perustettiin työväenopiston yhteyteen oma orkesteri. Oulun Musiikkiyhdistys ry. perusti vuonna 1952 musiikkiopiston, joka siirtyi kaupungin musiikkiopistoksi vuonna 1960. Oppilaitoksesta tuli parikymmentä vuotta myöhemmin konservatorio. Konservatorion lisäksi Oulussa on nykyisin mahdollista opiskella musiikkia myös peruskoulu-, lukio ja ammattikorkeakoulutasolla. Lisäksi kaupungissa on useita yksityisiä musiikkikouluja ja runsaasti yksityistä opetusta antavia opettajia. Kansan- ja työväenopistojen musiikinopetus on myös edelleen laajaa ja kuorotoiminta eri tahoilla on erittäin vilkasta ja menestyksellistä. Viimeisimpänä tunnustuksena tästä voidaan mainita Madetojan musiikkilukion kuoron valinta Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2004–2005.
Kaupunginkirjaston kehitys 1900-luvulla Kirjastotoiminta oli alkanut Oulussa jo 1800-luvun alussa
yksityisten henkilöiden ja yhdistysten vetämänä. Kunnallinen
kirjasto aloitti toimintansa vuonna 1877. Kun kaupunginkirjaston
ensimmäinen päätoiminen johtaja Samuli Pakkala [linkki h.luett] otti
virkansa vastaan kesäkuun alussa 1926, alkoi kirjaston historiassa
uusi aikakausi. Pakkala otti tavoitteekseen kehittää kirjastoa niin,
että se edistäisi mahdollisimman hyvin koko maakunnan henkisiä
pyrkimyksiä, tietojen hankintaa, opiskelua ja tutkimusta. Kirjaston
korkealaatuinen kirjakokoelma edistikin myöhemmin yliopiston
saamista Ouluun.
|
