• Pääkirjoitus
  Tukholman ohi on päästävä
• Oululaisia raahattu venäjälle orjiksi
  Ainakin 2 500 siviiliä surmattu Limingassa
• Vihollinen tuhosi kulttuuriaarteita
• Kalakukossa olikin kissa!
  Siivoton koiruus tehty Tullimestari Prytzille
• Kadonneeksi ilmoitetaan
• Ranskalaisretkikunta viivähti ihailemassa puu-Oulua matkallaan Tornionjokivarteen
• Suurta hyötyä syystulvasta - Toppilansalmi laitettaneen satamaksi
• Raatimies Zacharias Wacklinin ruutanat jääneet pienenlaisiksi
• Miehinen mies kulkee kukkia muassaan
  Tätäkö on tieteenharjoitus valtakunnassamme?
• Muistosanoja vainaille
  Kuninkaamme Kaarle XII
• Nelisatasen Ruokamaanantai:
  Sankarikuningas tuotti etnisen ruokalajin
• Kulta- ja hopeatöitä jälleen saatavana
• Lukijalta
  Naisten tekstejä ei arvosteta
• Tiesitkö tämän?
  
   

Pääkirjoitus
Tukholman ohi on päästävä!

Kaupunkimme Oulun asema Tukholman kauppiasten pompoteltavana on käynyt perin sietämättömäksi sen jälkeen, kun niin sanottu tuoteplakaatti säädettiin vuonna 1724. Sillä plakaatillahan kielletään ulkomaalaisten laivojen tulo Oulun satamaan, samoin kuin oululaisten laivojen purjehtiminen minnekään muualle kuin Tukholmaan. Niin kuin muka Tukholma yksin olisi maailman napa!

Tällainen yksipuolinen ja kohtuuton määräys johtaa kaupunkimme – samoin kuin muut Pohjanlahden kaupungit – melkein täydelliseen umpioon. Oulussa osataan rakentaa laivoja, jotka voisivat purjehtia vaikka Franskaan ja Hispaniaan saakka, mutta niiden on pakko tyytyä käväisemään kolme kertaa kesässä vain Tukholmassa. Tervalle, puutavaralle, lohelle, voille, turkiksille, suolalihalle ja muille Oulun mainioille tuotteille olisi kysyntää Tukholmaa kauempanakin Europassa. Ja kyllähän niitä sinne meneekin, mutta aivan turhanpäiväisen korkeaan hintaan, koska väliin änkeää perso välikäsi, Tukholman kauppiaat, jotka rohmuavat parhaat voitot itselleen. Nöyryytyksen huipuksi oululaisia laivoja ei päästetä edes Tukholman pääsatamaan, vaan joutuvat ne makaamaan kalliissa pienlaivasatamassa syrjempänä. Olipa välillä sellainenkin sääntö, ettei laivoista saanut viikkoon myydä mitään muille kuin kotitarveostajille, mutta tuo oli jo niin hullua, että Tukholman herratkin sentään ymmärsivät siitä luopua.

Sekin on nähty, mitä Tukholman monopooliasema vaikuttaa tavarain hintoihin täällä Oulussa. Tärkeintä tuontituotettamme, suolaa, piti saataman enintään 18 kuparitaalerilla tynnyri, vaan kuinka on käynyt: Tukholman kauppiaat nylkevät suolasta silmää räpäyttämättä 24, jopa 28 taaleria tynnyriltä! Jos pääsisimme itse suolamme hakemaan Hollannista, saisimme sen varmaan 15 taaleriin.

Tällainen tilanne on tietenkin täysin kestämätön ja väärämielinen sekä Oululle että sen laajalle ympäristölle. Oikeudenmukaiseen ratkaisuun päästään vain myöntämällä Oululle tapulikaupungin oikeudet, joiden turvin saisimme käydä kauppaa suoraan ostajien ja myyjien kanssa. Asettakaamme toivomme viime vaaleissa voittaneeseen hattupuolueeseen, jossa tuntuu sentään olevan vähän enemmän kuin myssyillä ymmärtämystä valtakunnan laitaosia kohtaan.

1744

Sivun alkuun

Oululaisia raahattu venäjälle orjiksi

Ainakin 2 500 siviiliä surmattu Limingassa

Lehtemme ilmestyminen on ollut näinä murheen aikoina alati vaakalaudalla. Nyttemmin kun ryssä poltti kaupungin edustalla olevan linnan ja raahasi orjuuteen 58 kaupunkimme onnetonta asukasta, joiden kerrotaan joutuneen hirmuiseen pakkotyöhön Karjalan maille - tarkemmin sanottuna Inkerinmaan kupeeseen, Jänissaarena tunnettuun paikkaan, johon kaikkien ryssänmaan kansain ylivaltias Pietari I Romanov, jota hänen omansa ’suureksikin’ kutsuvat, on jo useamman vuoden rakennuttanut suurta kaupunkia, itsellensä sen nimeten.

Limingasta saamiemme surkuteltavien tietojen mukaan on ainakin 2500 alueen asukasta saanut karmivasti surmansa. Muistamme toki kaikki kauppiaanrouva Bryggmanin, jonka kasakat polttivat elävältä kaupungissamme. Tullikirjuri Toppeliuksen Kristoffer-pojasta olemme kuulleet huhuja, että hänkin olisi orjana Inkerinmaalla. Rouva Maria Zebulon-Toppelius on tietojen mukaan päässyt pakoon Tukholmaan, jossa suree poikansa lisäksi venäläisten hengiltä pieksemää tytärtään. Auta Armias Suomenmaata ikiaikojen vihollisen tullessa!

1714-15

Sivun alkuun

Vihollinen tuhosi kulttuuriaarteita

Johannes Messeniuksen arvokas muotokuva, jonka edesmennyt oppinut testamenttasi oululaisille liki sata vuotta sitten, joutui raivokkaan kasakan keihästämäksi Oulun sakastin oven päällä.

Teos on pahasti vaurioitunut ja odottaa korjaamistaan kuten koko häväisty kirkko, kunhan pakoon rientäneet kaupunkilaiset alkavat palata.

Vainolainen hyökkäsi marraskuun lopussa kaupunkiin ja raastoi ihmisiä orjuuteen sekä ryösti ja hävitti niin kirkkoa, koulua kuin
raatihuonettakin. Kirkkoon kätkeytynyt järkyttynyt silminnäkijä kertoo, että kirkosta ryöstettiin kaikki mikä vain irti saatiin: kellot, kynttiläkruunut, koristukset, kallisarvoiset urut ja monet vaatteet ja taulut.

Messeniuksen muotokuva ei miellyttänyt vainolaisen taidemakua, mutta tuokin maalaus piti barbaarien lävistää.
"Kirkon ryöstössä riistettiin ruumiitkin haudoistaan ja heiteltiin mihin sattuu", kuuluu nimettömänä pysyttelevän silminnäkijämme kauhistunut kertomus. Jumala halusi rangaista ryöstäjiä ja nosti jokeen samaan aikaan talvitulvan, joka hävitti vielä kaupungin myllynkin.

Joulukuu 1714

Sivun alkuun

Kalakukossa olikin kissa!

Siivoton koiruus tehty Tullimestari Prytzille

Herra Tullimestari Prytz täältä Oulun Kajaanintullista kyseleekin apua silminnäkijöiltä, jotka ovatten jumalaapelkääväistä ja lakeja kunnioittavaa väkeä, liittyen talvimarkkinoitten aikana sattuneeseen ylen ilettävään kolttoseen.

Herra Tullimestari toivookin vakavasti, että ne jotka näkivät tullihuoneen tykönä kainulaisen matkareen - jota aavistuksen ontuva, mutta hyväkarvainen voikko veti - ja mahdollisesti tietävätten sitä ohjastaneen lammasturkkisen talollisen nimen eli kotipaikan, mitä pikimmiten ottamaan Herra Prytziin yhteyttä.

Herra Prytzillä kun on perusteltua syytä epäillä, että tämä pannahinen kainulainen aivan tieten tahtoin, ja pahat mielessä, jätti Tullihuoneelle mukamas mielistyneenä lahjaksi kalakukon, jonka sisuksista vasta syötäissä paljastui kissanraato! Ylen pirullista oli, että Herra Prytz ehti arvoisille kollegoilleen kukkoa tarjota jo santsikierroksen, ennen kuin linnunhöyheneksi luultu tuppo paljastui kissankarvaksi ja kynsiäkin tuli suupalan mukana.

Sen verran sanoo Herra Prytz jo luotettavasta lähteestä kuulleensa, että ilkityön tekijä olisi Paltamosta kotoisin. Herra Prytz sanookin, jotta vastedes hän kahta tiukemmin syökärintointaan harjoittaa kainulaisten tavarakuormia penkoissaan. Kunneka lurjuksen nimi tietoon saadaan!

Joskus 1730-40-luvulla

Sivun alkuun

Kadonneeksi ilmoitetaan

Voi, hyvät ihmiset jos voisivat auttaa rasitettua perheenäitiä täällä Paltamon suunnalla. Meillä on lapsia niin monta ja minullakin kädet täynnä työtä. Pienenä helpotuksena on tähän asti ollut se viirullinen kissimirri, jonka taloomme otimme viime suvena lasten iloksi. Nyt on tämä Mirri sitten kadonnut ja lapset paijattavan leikkitoverin puutteessa ovat alati rasitetun äitinsä vaivoina. Tämän keltaviirullisen kissamme on kuulopuheen mukaan nähty astelevan Ouluun johtavalla maantiellä. Niin, että jos joku tarkkasilmäinen on sen nähnyt tai laupiaasti rekehensä ottanut, niin voisi palauttaa tänne Kemppaisen mökkiin Paltamoon. Siihen harmajaan tölliin kirkon vasemmalla puolen. Olisimme kovasti kiitollisia.
 

Joskus 1730-40 luvulla

Sivun alkuun

Ranskalaisretkikunta viivähti ihailemassa puu-Oulua matkallaan Tornionjokivarteen

"Oulussa on siis vain yksi kirkko!" ihmetteli heti Ouluun saavuttuaan ranskalainen hengenmies Réginald Outhier. Hän yöpyi viisimiehisen ranskalaisretkikunnan jäsenenä viime helluntain aikoihin Oulussa ja tutustui laajemminkin kaupunkiimme.

Hän kiinnitti erityishuomiota oululaiseen rakennustaiteeseen, koska niin linna, kirkko, raatihuone, tulli kuten kaikki muutkin kaupungin talot ovat puusta. Lisäksi kohtelias ranskalaisvieras ihaili viivasuoria ja pitkiä katujamme.

Outhier kuuluu ranskalaisen matemaatikko ja astronomi Pierre-Louis Moreau de Maupertuisin johtamaan tieteelliseen retkikuntaan, joka on matkalla Napapiirille Tornionlaaksoon. Ryhmä on aloittanut matkansa Pariisista huhtikuun loppupuolella.

Abbe Outhier kehui oululaismajataloa hyväksi ja kiinnitti huomionsa siihen, miten alukset saapuvat aivan kaupungin ääreen. Samoin häntä kiinnosti telakka, jossa rakennetaan merialuksia. Tämä ranskalainen hengenmies suunnittelee kirjoittavansa matkakirjan kokemuksistaan.

Keskusteluja Hailuodon papin kanssa
Matkakertomuksiinsa hän liittää myös kuvauksia Hailuodosta, jossa ryhmä vieraili heti Oulusta lähdettyään.

Ranskalaisvieraamme ihmetteli sitä, ettei Santosen saaressa ollut lainkaan asukkaita kuten ei myöskään Hanhisen eikä Leppäkarin saarissa, ainoastaan Hailuodon saaressa. Sitä vieras kehui seuraavasti: "Saaressa näimme komeita ruis- ja ohrapeltoja. Kullakin talonpojalla on samoin kuin Länsipohjassakin useita pieniä rakennuksia sekä tuulimylly, ja kukin kutoo itse kankaansa."

Hailuodossa ranskalaisvieraat yöpyivät kylän suurimmassa talossa, Heikkisellä. He tapasivat saaren vt. kappalaisen, jonka kanssa käytiin keskusteluja mm. siitä, miksi katoliset papit eivät mene naimisiin toisin kuin Hailuodon pappi, joka on avioaikeissa edesmenneen kirkkoherran tyttären kanssa.

Kesäkuu 1736

Sivun alkuun

Suurta hyötyä syystulvasta - Toppilansalmi laitettaneen satamaksi

Tässä hiljan - marraskuussa 1724 - oli riesanamme taasen tulva. Vesi tunkeusi monen porvarin kellariin ja pilasi tavaroita. Tätä harmia ei olisi toivottu kohdata kun on vasta äsken saatu täällä elämää paremmalle mallille ja väkeä takaisin muuttamaan Venäjänmaan vainolaisen tihutöitten ja murhien jäliltä.

Vaan jotakin suurta ja hyvää tuli tästä marraskuisesta vedenpaisumuksesta. Jopa muistamme sen ilouutisen kun Pentti Tuomaanpoika sousi Toppilasta tänne kaupungin rantaan, Hahtiperälle kertoen, että Toppilan kartanon mailla oli se pieni oja alkanut vettä laskea merta kohden. Tämän tiedonhan saimme Katariinan päivän myöhäisehtoolla ja jo seuraavana päivänä suuruksen aikaan tiesi Toppilasta tullut renki kertoa, että myllerrys sen kun jatkui. Olipa vesi mukaansa vanhan ladonkin kaapannut.

Toppilan piskuisesta ojasta tuo veden voimallinen syöksy teki varsinaisen salmen, jota ei ole tarvis kuin taidolla ruopata, niin siinä on meille oiva satama. Tämä Hahtiperä kun kaupunginojan suulla on niin kelvottomaksi madaltunut, ettei siihen käy kuin pienellä jähdillä rantautua. Kalliiksi se ehtikin jo tulla - tavarain vaivalloinen kuljetus rediltä rantaan.

Kaupunkimme kaupalliselle elämälle tämä uusi satama onkin kehityksen tärkein edellytys. Vallan hirmuistahan se olisi ollut, jos meidän olisi ollut koko kaupungin siirtäminen täältä poijes, kuten viisaat jo ehdottivat.

Vuodenvaihde 1724-25

Sivun alkuun

Raatimies Zacharias Wacklinin ruutanat jääneet pienenlaisiksi

Viime vuosien aikana olemme saaneet mielenkiinnolla seurata raatimies Wacklinin uudenaikaista yritystä kasvattaa kaloja ihmiskäden muovaamassa lammessa. Wacklinhan antoi tehdä tämän kaarevanmuotoisen lampensa Kuusiluodon kupeeseen patoamalla jo puoliksi maatuneeen pikkusalmen. Tässä hän on sittemmin koettanut ruutanakalojaan kasvattaa.

Liekö sitten vika Oulun kylmyydessä, mutta pieniksi ovat nämä kalat jääneet, eikä niistä oikein ole syömäkaloiksi ollut. Lammen ympäristö on sen sijaan käynyt ajan saatossa ylen viehättäväksi ja on vähän kuin julkiseksi puutarhaksi tullut. Suven aikana siellä on ollut somaa käyskennellä meidän kaikkien.

Toimituksemme tiedusteli raatimies Wacklinilta, josko hän aikoo vielä pitää lammen ennallaan ja Wacklin vastasi toistaiseksi näin tekevänsä, vaikka pitääkin parempana afäärinä laajentaa pikikeittämöään Pikisaaressa.

1750-luku

Sivun alkuun

Miehinen mies kulkee kukkia muassaan

Tätäkö on tieteenharjoitus valtakunnassamme?

Tässä syyskuun kolmannella viikolla on pari päivää majaansa pitänyt kaupungissamme muuan oppinut nuoriherra Carolus Linnaeus, jota tituleerataan peräti Upsalan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan demonstraattoriksi. Oudosti kertoi kyytimies hänen käyttäytyneen, kun Haukiputaalta lähdettäissä oli lossirannassakin pitkän tovin kiviä käännellyt ja hanhipännällään vähän väliä pysähtynyt pikku kirjaseen ylöskirjoittamaan. Muutenkin oli ollut matkateko hidasta oppineen herran kanssa, sillä vähän väliä oli pitänyt ojaankin kavuta ja ruohoja nyppiä. Ajomies sanoi moista noidantouhua säikähtyneensä.

Oulussa herra Linnaeusta eivät kiinnostaneet kaupungin komeimmat porvaristalot hienoine kapineineen. Sen sijaan tuota terveyslähteeksi mainittua kaivoa hän oli hyvän tovin ihastellut. Kirkossa sen sijaan kävi, vaikkei hänellä siitä ollut armollisesti muuta sanomista kuin, että se on kuulemma oudon pitkä ja varsin matala. Saarnastuoliin maalattua somaa vaakunaa herra Linnaeus sentään koreaksi mainitsi. Kievarin piialta sai toimituksemme tietoonsa, että Linnaeuksella oli ylettömästi muassaan kukkasia, ruohoja ynnä muita kasvinraatoja paperiarkkein välihin litistettyinä; näitä vaalianpunaisia ja sulotuoksuisia Vanamon kukkiakin runsaasti. Näitä joilla naimahaluiset tyttäret suven aikaan hiuksiaan koristavat!

Limingasta kuulimme tässä 20. päivä – herra Linnaeuksen jo poijes mentyä – että isännät siellä hätääntyivät, kun herra nyppi järvikortetta niittyin laidoilta ja kyseli peloittavasti usiammalta pitäjäläiseltä, jotta onko täällä lehmiä kovastikin ilman näkyvää syyttä kuollut? Kannattaisiko sitä sinne Upsalaan kirjoittaa, että oliko tämä mies oikealla asialla, vai onko liika kirjain luku hänet aivan tyystin sekoittanut?

Syyskuu 1732

Sivun alkuun

Muistosanoja vainaille

Kuninkaamme Kaarle XII

Oppinut nuori kirkonmies Kalajoelta, hurskas herra maisteri Gabriel Joosefinpoika Calamnius on lähestynyt toimitustamme kirjeellä ja esittänyt toivomuksen, että mekin julkaisisimme hänen runonsa vastikään Norjan taistelukentällä kaatuneen kuninkaamme muistoksi.

Aivan kohtalaisesti käyttää pastorilta suomen kielikin, vaikkei toimituksemme kaikessa olekaan samaa mieltä. Kun pastori aivan suomeksi kirjoittaa, niin voisihan hän itsekin suomalaista nimeä käyttää... Miksi ihmeessä Calamnius? Komealtahan se kuulostaisi, jos vaikka Kalajoeksi itseänsä kutsuttaisi? No, ehkäpä sen joku pastorin terävä-älyisistä jälkeläisistä joskus nimekseen vahettaa!

Ruotzin Cuuluisan Cuningas CARLEN XII. tapaturmaisesta cuolemasta Wuonna 1718

P.S. Toimituksen lisäys. Herra pastori Calamnius on kovin suopea ja lempeä kuningasvainajata kohtaan. Kyllähän asia ennemminkin on niin, että Hänen autuasta Majesteettiaan, Kaarle XII:tta saamme ‘kiittää’ siitä kyseenalaisesta kunniasta, että suuri valtakuntamme meni pirstaksi, eikä muuta kätehen jäänyt kuin Majesteetin Turkinmaalta tuoma sangen syötävän ruoan tekoohje, jota toimituksemmekin saunaillassaan kokeili. Kaalikääryle on sille oiva nimi. Dolmareista puhuvat Länsi-Pohjan puolella.

1718

Sivun alkuun

Nelisatasen Ruokamaanantai
Sankarikuningas tuotti etnisen ruokalajin

Edesmenneen sankarikuninkaan Kaarle XII:n taktinen pitkäaikainen oleskelu Turkissa armeijoineen 1710-luvun alkupuolella on tuottanut uuden ja suositun herkkuruoan, dolma-nimisen, jota armeijamme jäsenet oppivat arvostamaan sitä Turkissa nauttiessaan.

Turkissa tuo ruokalaji valmistetaan viininlehdistä tekemällä niistä
kääryleitä, mutta voi niitä valmistaa kaalinlehdistäkin. "Se taitaa ollakin ainoa asia, minkä Ruotsi-Suomi hyötyi koko sodasta", mutisee anonyyminä pysyttelevä entinen karoliini, jolta saimme
herkullisen reseptin.

Kåldolma, kuten hän uutta etnistä ruokalajia kutsuu, valmistetaan sekoittamalla lihahakkelukseen hiukka keitettyjä riisisuurimoja, jos vain niitä on saatavilla. Ohrakin kelpaa suomalaiseen versioon. Kaalin kerä lyöpätään ja lehdet irrotetaan, kuten reseptinantajamme määrittelee.

Kullekin lehdelle pannaan kananmunan suuruinen kasa lihahakkelusta, lehti taivutetaan hyvin hakkeluksen ympärille, voidaan jopa kietoa langalla, ja pannaan kastrulliin. Lihalientä kannetaan kääryleille ja pannaan pippuria sekaan; kuuluisi
panna joukkoon myös inkiväärisipale, jos laivat ovat sitä idästä
tuoneet.

Kastrulli annetaan kiehua suljettuna ja sitä pudistellaan, että
kääryleet kypsyvät tasaisesti. Vaikka reseptinantajamme ei mainitsekaan suolaa, suosittelee koekeittiömme myös sen ripottelemista joukkoon. Ihan maun mukaan.

1720-luvun alkupuoli

Sivun alkuun

Kulta- ja hopeatöitä jälleen saatavana

Oululaisten iloksi voidaan ilmoittaa, että Ruotsin puolelta on saatu kaupunkiin uusi kultaseppä vuonna 1714 murhatun Israel Gaddin sijaan.

Johan Collin on nainut kotikaupunkimme kaunottaren, Elisabeth Wacklinin, ja asettunut Ouluun tarkoituksenaan harjoittaa kultasepän ammattia. Ensitöikseen hän on luvannut tehdä kirkolle uuden viinikannun venäläisten ryöstämän tilalle.

1729

Sivun alkuun

Lukijalta
Naisten tekstejä ei arvosteta

On se kumma, että niin hieno runoilija kuin oululainen nuori nainen Elsa Holmsten onkin, häntä ei kaupungissa kunnolla osata arvostaa, vaan aina pitäisi olla mies tekijänä, niin vasta sitten.

Ei naista arvosteta ainakaan sellaisilla alueilla, joista miehille sataisi vaikka kuinka paljon ylistystä. Tämä hienostunut, uskovaisuuteen taipuva, vasta hieman yli 20-vuotias nainen on nimittäin tärkeä runoilija ihan siinä missä miehetkin. Vast´ikään hän on saanut valmiiksi muun muassa sydämeen käyvän runon, jonka tosin miehenpuoli on suomentanut.

Tuossa runossa on seitsemän värssyä, joista etenkin toinen säkeistö muistuttelee siitä, miten meidän pitäisi muistaa maallisina matkamiehinä kiiruhtamaan maailman turmeluksesta ja ahdistuksesta kotiin. Runoilijatar Holmsten osaa kuvata myös taivaan, kuten etenkin uuden runon kuudennessa värssyssä kauniisti sanotaan, kun siellä nähdään kirkas lasimeri.

Ja yhdessä muussa värssyssä kerrotaan, miten oikein kanteleilla soitellaan kiitosvirsiä. Kyllä se on niin kaunis runo, että ihan harmittaa siksi, että varmaankin koko runo pääsee unohtumaan, koska sen kirjoitti oululainen nuori nainen. Sanokaa minun sanoneen, että jos se olisi miehen käsialaa, niin kyllä sitä vielä virsikirjasta vuosisadat veisattaisiin.

"Yksi avojalakanen monien puolesta"
1735

Sivun alkuun

Tiesitkö tämän?

Sivun alkuun