Etusivu Aikojen alku 1600-luku 1700-luku 1800-luku 1900-luku Lue lisää
 Aikamatka Oulu   Nelisatanen - nro 6: 1856-1905
Nelisatasen pääsivulle

Nelisatanen 1: 1605-1655
Nelisatanen 2: 1656-1705
Nelisatanen 3: 1706-1755
Nelisatanen 4: 1756-1805
Nelisatanen 5: 1806-1855
Nelisatanen 6: 1856-1905
Nelisatanen 7: 1906-1955
Nelisatanen 8: 1956-2005

Tänään Nelisatasessa:

Suurenna lööppi

 
Lataa koko lehti PDF-tiedostona tästä
(451 kt)

 

 

Torstaina 1.9.2005
NRO 6: 1856-1905

Pääkirjoitus
Mitä tervan jälkeen?

Aika kummallista on, että ”Pohjolan valkea kaupunki” Oulu tunnetaan parhaiten mustasta tervasta. Kaupunkimme on jo vuosia ollut jopa koko maailman tervakeskus, ”Tarpolis”, kuten parhaat asiakkaamme englantilaiset sanovat. Koko maan tervanviennistä Oulun osuus ylittää 50 prosenttia minä tahansa vuonna.

Vientituotteemme menestys hyödyttää suuresti paitsi itse Oulun kaupunkia, myös laajoja lähiseutuja, eritoten Ylimaita, Kainuun korpia myöten, sillä emme saa täällä tapulikaupungissa unhoittaa, että juuri sieltä musta kultamme on alun perin lähtöisin.

Sangen paheksuttavaa se viime aikoina käyttöön otettu kaupankäyntitapa, että muutamat porvarit ovat lähettäneet Ylimaihin omia heitukoitaan lipertelemään rehellisille mutta hyväuskoisille talonpojille ties mitä, saadakseen nämät myymään tervansa alle torihintain. Huhuin mukaan viinaksiakin on viljalti tarjoiltu tällaisessa kaupanhieronnassa. Tällainen kauppatapa tekee nopeasti siunauksesta vitsauksen, rehellisestä vaurastumisesta rikollista kähmintää. Se kylvää osapuolten välille vihan ja kateuden siemeniä, joista ei loppujen lopuksi kasva mitään satoa kummallekaan osapuolelle.

Jo nyt on kuultu, että oululaisten ahneuteen kyllästyneessä Kainuussa halutaan uusi rautatie mieluummin Kajaanista etelään kuin Ouluun päin. Jos tällainen hanke toteutuu, saattaa kohta terva ja muutkin tuotteet valua maailmalle eteläitse, Saimaan ja Suomenlahden kautta, jolloin Oulu jää nuolemaan näppejänsä. Sitä paitse kannattaa muistaa, ettei tervakausi välttämättä kestä ikuisesti. Varoittavana esimerkkinä on jo maailmalta kantaunut tietoja rautakylkisten höyryalusten yleistymisestä. Jonakin päivänä ne saattavat korvata purjealukset kokonaan, eikä niissä paljon tervaa tarvita. Mitäs me oululaiset sitten teemme mustan kultamme kanssa?

1894

Sivun alkuun


Rosvo-Perttunen jäi kiinni Limingassa!

Lopultakin on rauha ja turvallisuus palannut Pohjanmaalle, sillä viime lauantaina tuotiin Oulun lääninlinnaan vankasti kahlehdittuna oululainen suurrosvo Antti Perttunen, jonka vehkeitä on laajasti seurattu kautta Suomenmaan jo vuosien ajan.

Monen yrityksen jälkeen tuo myös ”Ahastuinasena” tunnettu ryöväri onnistuttiin vangitsemaan Limingassa joulukuun 5. päivää vasten yöllä. Hän oli viettänyt muutamia vuorokausia Arvonollin talossa, ilmeisesti ryypiskellen talonisännän kanssa. Juovuspäissään isäntä oli kuitenkin ruvennut naapuritalon pidoissa kyselemään muilta vierailta, miten suuri palkinto oli luvattu Perttusen vangitsemisesta. Sen ohessa Arvonolli oli ilmoittanut, että Perttunen nyt olisi hänen vallassansa.
 

Suden ajoon
Pitäjän rättäri eli siltavouti Iisak Tuorila, joka oli pidoissa saapuvilla, koki likemmin tiedustella asian laitaa ja saikin vihdoin tietää, että Perttunen majaili Arvonollin talossa. Tämän tiedon saatuaan Tuorila piti neuvoa muutaman muun miehen kanssa ja kuiskasi eräille raittiimmanpuoleisille nuorille miehille: ”Eikö lähdetä suden ajoon!” Tarkempia selityksiä ei kaivattu, sillä tällä nimellä rosvojahdit tunnettiin jo entuudestaan. Jahtiin lähdettiin yhdeksissä miehin, varustettuina luoti- ja haulipyssyllä, kahdella pistoolilla, aisoilla, uuninkoukuilla y.m. aseilla. Antinollin taloon tultua piiritettiin pedon pesä, joka oli sisimmäinen kammio porstuasta käytävän kylmän esihuoneen perällä. Akkunain edustat miehitettiin hiljaisuudessa ja rättäri muutamain miesten kanssa astui lyhtyvalolla esihuoneeseen, avasi perikammion oven ja näki sankarin seisovan keskellä huonetta. Samassa syttyi ulkopuolella kova kiista, kun juopunut Antinolli saapui kartanoon huudahtaen: ”Enkö minä ole isäntä talossani!” ja tarttui piirittäjän aseeseen. Tämä havahdutti rosvon, ja yhtäkkiä julma revolverin pamaus akkunasta ulos ilmoitti rosvon olevan hyvästi varustettu.

Nyt räjähti loppumattomalta tuntuva meteli piirittäjäin alkaessa hakata vasten akkunaa kuin riihimiehet. Kun heitä kehotettiin pysymään akkunan sivussa, huudahti rosvo terävästi: ”Saatan minä syrjäänkin ampua!” Se lause ei kumminkaan toteunut, vaikka Perttunen yritti myötäänsä kurotella akkunan sivulle ja laukaisikin kolme kertaa osumatta piirittäjiin. Sitten syöksi hän huoneensa oven auki ja ampui esihuoneeseen, varoittaen: ”Älkää tulko sisälle, minä lasken läpi”. ”Laske vaan, me laskemme kanssa; jääpi meitä Perttunen tarpeeksi, jos joitakuita kaatuukin”, kuului äkäinen vastaus porstuvasta.
 

Kuin raivo härkä
Peto laukaisi toisen kerran ovesta esihuoneeseen, vaan ketään ei sattunut. Samassa syöksähti jalopeura luolastaan esihuoneeseen, mutta siinä yhtyi hän vielä jalompaan olentoon. Eräs voimakas ja raisuluonteiseksi tunnettu poika antoi hänelle ensi tervetulemisen parikyynäräisellä kepakolla, tarttui sitten hirmuun käsiksi, ja yhdellä sätkäyksellä oli mainittavan Perttusen runko lattiassa. Lautamies Härmä, joka oli laskenut vahvasti ladatun haulikkonsa seinää vasten nojalleen, tarttui paikalla rosvon käsiin puristaen ne voimattomiksi, ja rosvo anoi nyt ainoastaan henkensä säästämistä. Taistelu ei loppunut vieläkään, sillä humalainen isäntä, jota oli pidetty pirtissä, pääsi taas irti ja tahtoi tehdä rauhattomuutta rosvon sitojille. Muuan kiinniottajista runttasi hänen seinää vasten, sillä seurauksella, että lautamies Härmän mainioksi tunnettu haulikko taittui taistelijan alle, katkesi kolmeksi kappaleeksi ja lukot vikaantuivat pahasti. Onneksi ei se toki lauennut.

Seuraavana päivänä tuotiin Perttunen läänin vankihuoneeseen, jossa hän nyt odottaa ansaittua rangaistustansa. Oikeudenkäynti häntä vastaan tullee kestämään hyvinkin pitkän ajan, koska hän tutkinnoissa luultavasti havaitaan osalliseksi useampiin eri paikkakunnissa tehtyihin rikoksiin. Rosvon hoteista löydettiin 700 markkaa, mikä on vain pieni osanen niistä varoista, jotka hän on elämänsä aikana ryövännyt.

1874

Tausta

Antti Perttunen, 25, on saanut Pohjanlahden rannoilla lähes legendaarisen pelottavan maineen tekemiensä konnankoukkujen takia ja onnistuttuaan pakenemaan useasta täpärästä paikasta ilman rangaistusta. Hänestä tuli kuuluisa Ahastuinanen eli arkkiviisujen ”mahoton mainio ryöwäri Pohojanmaalta”, kun hän Iin markkinoilla keväällä 1873 varasti kauppaneuvos Snellmanilta 13 000 markkaa. Sen jälkeen hän kierteli ja rötösteli Oulun ja Braahen tienoilla. Hän ryöväsi rikoskumppaniltaankin tämän osuuden ynnä lupasi verisesti kostaa niille, jotka hänet ilmiantaisivat.

Seuraavaksi talveksi hän meni Ruotsiin, mutta palasi sieltä taas keväällä jatkaakseen rosvon ammattiaan. Simossa hänet tunnisti kestikievarissa eräs oululainen herra, mutta Perttunen pötkäsi pakoon jättäen valmiiksi laitetun aamiaispöydän ja valjastetun kyytihevosen. Toisen kerran hän oli jäädä kiinni Braahessa, kun hänen kumppaninsa, Lukkarila-niminen vaimo, joutui vangiksi ja kertoi missä Perttunen oli.

Polisikomissari Kärnä yhdessä parin konstapelin kanssa yritti pysäyttää rosvon tiellä Braahen lähellä, mutta taas tämä karkasi haavoitettuaan Kärnää puukoniskulla. Kolmannen kerran Perttunen pääsi pakoon, vaikka tuli yllätetyksi saunan lauteilta poliisin toimesta Braahen lähellä. Ilkialastomana 28 asteen pakkaseen karannut rosvo hankki jostakin päällensä naisten vaatteet ja varasti turkiksia, jotka hänet lämmittivät jälleen.

Sivun alkuun


Bobrikov - lasten ystävä

Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov paljastui aidoksi lasten ystäväksi. Tämän sai hiljattain kokea kaksi pohjoissuomalaista pikkutyttöä, jotka olivat laivamatkalla Kemistä Ouluun.

Näin kertoo toinen alle 10-vuotiaista sisaruksista, Eevi Matinlassi: ”Tapahtui niin ikävästi, että sisareltani putosi nukke mereen, ja hän alkoi parkua isoon ääneen. Onneksi laivassa oli kiltti setä, joka ilmaantui lohduttamaan itkevää sisartani karamelleilla. Aikuiset kertoivat, että tämä laivan kiltein setä oli Bobrikov.”

1903

Sivun alkuun


Sähkövouhotus jätti kaupungin pimeyteen

Oulun Sähkövalokomitean ja kaupungin johdon vouhotus uusimman teknologian perässä tuotti eilisiltana sellaisen tuloksen kuin oli julkisessa sanassa varoitettukin: suuresta Valon juhlasta tuli suuri Pimeyden juhla. Kiikelin uuden höyryaseman onkapannun teho ei yksinkertaisesti riittänyt edes kymmenkunnan kaarilampun käyttövoimaksi, vaikka piti sen riittää viidellekymmenelle.

Koko kaupunki oli kerääntynyt katsomaan, kuinka sähkövalot syttyisivät melkein jokaisessa kadunristissä, mutta suuri oli pettymys, kun muutama lamppu vain hetken kiilui sitten sammuakseen ja jättääkseen koko kaupungin Egyptin pimeyteen. Herra tietää, kuinka kauan joudutaan pilkkopimeässä vaeltamaan, sillä kuten muistetaan, vanhat kunnon petroolilamput on jo purettu pois uuden uljaan sähkövalaistuksen tieltä! Olivathan ne käryäviä ja haisevia, ja hankaloita hoitaa, mutta olisivat ne nyt enemmän kuin tarpeen edes jonkinlaisena valonlähteenä.

Tämä surkia kokeilu maailman huipputeknologian kanssa osoittaa jälleen kerran oululaisten huikentelevaisuutta ja uhkarohkeutta. Kannattaa muistaa, että sähkövalo on vasta kymmenen vuoden ikäinen keksintö, eikä ole edes kunnolla selvitetty, mitä sähkö on. Katuvalaistukseen sähköä ei liene otettu käytäntöön koko Europassa muualla kuin Milanossa, Härnösandissa ja Tampereella. Oulunko pitäisi olla tässäkin asiassa Europan kärkeä, kaikkien lastentautien kärsijänä? Ja juuri nyt, kun paljon tähdellisempiäkin rahanreikiä on yllin kyllin? Kaupungin jälleenrakentaminen on vielä kesken vuoden 1882 tulipalon jäljiltä. Juuri on saatu kaupunkiin uusi rautatie, jota pitkin ihmiset, tavarat ja muotikotkotukset saapuvat tänne Helsingistä kahdessa päivässä.

Veronmaksajat muistavat vielä katkerasti, kuinka paljon tuhlattiin ylöllisiin rautatiejuhliin ja uuden Seurahuoneen rakentamiseen. Samoin muistetaan onneton mutauslaitoksen ruoppaamisurakka. Tähänkö piti ruveta värkkäämään kallista ja epävarmaa sähkövalaistusta, joka on jo tähän mennessä syönyt yli 70 000 markkaa.

Toimiessansa sähkövalo varmaan olisi mukava ja ehkä hyödyllinenkin, mutta kuinka kauan? Kymmenen vuoden päästä saattaa sähkö olla vanhentunut keksintö ja sen kohtaloksi koituu sama kuin petroolilamppujen. Ties mitä tilalle saadaan. Tulevaisuuden kuvitelmien nopea rapistuminen on jo nähty Oulussakin. Pari vuotta sitten vielä puhuttiin, että koko kaupungin valaisemiseen riittäisi kaksi ”sähköaurinkoa”, toinen kirkontorniin, toinen Heinätorille. Nyt on nähty, ettei kymmenenkään riitä. Paljonko niitä vielä tarvittaisiin? Sata? Tuhat?

1889

Sivun alkuun



Franzénin patsas vihdoinkin ulos Ringvallin varastosta

Runoruhtinas , piispa Franzénin patsas saadaan lehtemme saamien tietojen mukaan vihdoinkin paljastettua ja ainakin ulos kauppias Ringvallin varastosta Myllytullista, missä se on lojunut pari vuotta. Patsas viivästyi aikanaan Franzénin 100-vuotisjuhlallisuuksista vuonna 1872.

Toimikunta, joka valittiin patsashanketta edistämään, päätyi veistäjävalinnassa orimattilalaiseen Johan Erland Stenbergiin. Veistos viivästyi mm. siksi, että Stenberg, joka veisti patsaan Pariisissa, oli niin rahaton, ettei pystynyt valattamaan patsasta pronssiin, kun oululainen toimikunta viivytteli maksun lähettämisessä. Valmistuttuaan vuonna 1879 Franzénin patsas kulki kuitenkin lopulta junalla Pariisista Lyypekkiin ja sieltä suoraan laivalla Ouluun ja Ringvallin varastoon Myllytulliin. Patsaan paljastustilaisuudesta suunnitellaan suurta juhlaa, joka on tarkoitus pitää 30.6.1881 keskellä Kirkkotoria.

Kirkkotorista on samalla suunnitteilla Franzénin nimeä kantava puisto, josta tulee osa Pokkitörmältä kasarmialueelle ulottuvaa Puistovyöhykettä, kerrotaan lehdellemme. Lehtemme saamien tietojen mukaan kuvanveistäjä Stenbergia ei kutsuta paikalle eikä kukaan aio pitää hänelle puhetta. Juhlatoimikunta suunnittelee sen sijaan paljastuspaikalla paitsi musiikki- ja runoesityksiä myös puheita Franzénin elämäntyöstä ja Franzénin merkityksestä runoilijana sekä puheparia, jonka aikana patsas luovutetaan kaupungille ja vastaanotetaan sekä kiitetään lahjoittajia.

Sisätiloissa Seurahuoneen salongin kutsuvierastilaisuudessa myöhemmin on tarkoitus puhua sekä kohottaa malja suuriruhtinaalle, Ruotsin kuninkaalle, isänmaalle, Franzénin muistolle, Runebergin muistolle, yliopistolle, Sakari Topeliukselle, 50-vuotiaalle Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, kunniavieras Leo Mechelinille, naisille ja asevelvollisille. Kansanjuhlassa Raatissakaan ei aiota muistaa kuvanveistäjää, koska siellä on musiikin ja kilpasoudun lisäksi tarkoitus pitää esitelmä vain Franzénista.

Kesäkuu 1881

Sivun alkuun


Ennätystulva oli hukuttaa Oulun

Koskaan ikinä ei ole vesi Oulujoessa tulvinut niin korkealle kuin viime maanantaina 2.12. Pahimmillaan vesi oli 4½ kyynärää normaalia korkeammalla, joten ihminen ei olisi pystynyt hukkumatta pystyssä seisomaan. Joki otti vallan oudon uran aamulla suoraan Pokkisillan alitse Narikantorille.  Heikolanniemen venesatama, Pakkihuoneentori, Rantakatu ja niiden tavarahuoneet olivat kuohuvan kosken vallassa.

Rumputukseen heränneitä ihmisiä kävi tuhansittain katsomassa veden voimaa, peläten että kohta koko kaupunki hukkuu. Rannan lähellä pihat olivat täynnä vettä ja ihmiset pelastausivat monesta huoneesta veneellä. Ei päästy raastupaan eikä lääninhallitukseen jalan kastumatta ja Plaatansaarikin oli tulvan alla. Ketään ei onneksi tulva vienyt mennessään, vaikka muuankin vaimo joutui huutamaan apua tuntikausia jäätyään Pakkihuoneentorilla erääseen huoneeseen . Vasta kovan yrityksen perästä saatiin hänet sieltä pelastetuksi. Tulvannousun syynä oli joen pääuomaan syntynyt jääpato, jota yritettiin tuurain ja ruutipaukuillakin laukaista , mutta turhaan. Vasta iltapäivällä virta kääntyi omia aikojaan merelle päin, jolloin kaupunki alkoi hiljalleen kuivua. Vahingot ovat satoja tuhansia markkoja, ja kaupankäynti on jouduttu keväimeen saakka siirtämään Kirkkotorille, sillä Pakkihuoneentori jäi veden lähdettyäkin miehenkorkuisten jääröykkiöiden valtaan. Joulukuu 1878

Joulukuu 1878

Sivun alkuun


Haamulaiva ei uppoa

Oululaisen merenkulun vastoinkäymiset jatkuvat ja pahenevat sitä mukaa kuin maailman merillä liikenne kasvaa. Nykyisin se on jo sitä luokkaa, että laivojen törmäyksiä ja pahoja vaurioitumisia tapahtuu paljon yhtä tiuhaan kuin oululaisillekin laivoille useita vuosittain.

Tuorein esimerkki on muutama vuosi sitten Ouluun ostettu Amerikassa rakennettu fregatti Dagmar (ent. Thesaurus), jonka kovaonninen purjehdusura on nyt lopultakin päättynyt. Monilla valtamerillä Shanghaista New Yorkiin ja Oulusta Perun Guanapeen seilannut 420 lästin alus vaurioitui jo 1870-luvulla ainakin kolmesti törmäiltyään toisten laivojen kanssa milloin missäkin. Viimeksi se kuuluu joutuneen merikapteeni Joh. Gerhardt W. Snellmanin alaisuudessa Atlantilla hirmumyrskyyn, joka aiheutti pahan vuodon. Ohjauskyvyttömän laivan miehistö joutui taistelemaan merta vastaan ilman ruokaa ja juomavettä monta vuorokautta, kunnes kaikeksi onneksi paikalle osui saksalainen purjealus, johon läpimärät miehet saatiin pelastetuksi.

Rautatammesta rakennettu fregatti jäi ajelehtimaan merelle, eikä suostunut uppoamaan edes Amerikan sotalaivaston pommituksissa. Kukaties se vielä tänäkin päivänä aiheuttaa merenkululle vaaraa ja kauhua haamulaivana, ”Lentävänä hollantilaisena”. Dagmar kuului oululaiselle kauppaneuvos L. Candelinille vuosina 1867-84, kunnes hän myi sen merikapteeni Snellmanille.

1887

Sivun alkuun


Musterin kouluissa vireätä opetusta

Arvoisat neidit Elisabet ja Eva Stina Collin eivät ole enää muutamaan aikaan pitäneet kaupunkimme pieneläjäin ja vähäväkiseten lapsille koulutunteja Fattihuusin tiloissa, koskapa Elisabet-neiti on kuollut ja Eva Stina-neidin ikäkin alkaa olla korkea.

Sen sijaan olemme ilolla panneet merkille, että jo jonkin aikaa Kapusta-Maijan ‘pienten lasten koulu’ Kakaravaaralla on ollut oulujokisten suosiossa. Perustaitoja, kuten Raamatun opetusta, kirjoitusta ja laskentoa on annettu jo hyvän aikaa menestyksellä. Samaten ne perheet, joiden hengellinen vakaumus on kallistunut heränneeseen suuntaan, ovat saattaneet lähettää jälkikasvuaan neitsy Greta Leena Nystedtin tykö Isokatu 30: een oppia saamaan. Tunnetuimpia oppilaita hänen koulussaan on ollut neiti Maria Piponius, täkäläisen värjärimestarin tytär, joka tässä hiljattain avioitui Kajaanin kuulun tohtorin, herra Elias Lönnrotin kanssa.

Ruotsin kielelläkin kelvollisesti ja huolitellusti saattaa lapsilleen tarjota ensiopetusta, jos heidät tohtii laittaa Laivurin leski Greta Lovisa Roneliuksen tykö Kirkkokatu 20:n piharakennukseen. Itse Hänen Ylhäisyytensä, aiempi Kuvernööri Lagerborgkin on suvainnut pienet poikansa opetuttaa Roneliuksen leskellä ennen oikeaan kouluun laittamista, samaten herra kauppaneuvos Snellman naapurikorttelista teki omain poikainsa kohdalla.

Uusikatu 21:ssa antaa entiseen tapaan suomenkielistä alkuoppia tuttu Jeanamusterimme eli Johanna Fredrika Vacklin - jota älköön Wacklinin Saraneitiin sekoitettako. Hänen hintansakin ovat ennallaan eli rupla lapselta aina kerran kuukaudessa. Kajaanintullissa on vielä vapaita oppilaspaikkoja neiti Anna Maria Ullmanin tykönä, mutta lähetettäköön hänen oppiinsa mieluusti rauhallisempia lapsosia, sillä neiti Ullman on - kuten tiedämme - huonojalkainen ja kankea käynniltään. Erityisen tervetulleita Ullmanille ovat ompeluhaluiset tyttöset, joita käsitöissä mielihalulla opastetaan.

Edistykselliset vanhemmat puolestaan voivat osoittaa lapsensa neiti Carin Wetterstenin tykö Skogen taloon. Täällä opetusta annetaan myös ruotsiksi ja opetus käyttää jouhevasti Carin-neidiltä hänen suutarintoimensa ohessa. Tätä on kylläkin laajalti kummasteltu ja hänen sanotaankin tätä nykyä olevan koko suuriruhtinaanmaassa ainokainen naispuolinen tämän ammatin harjoittaja ja näin ollen sinällään outo, mutta siivo ja jumalatapelkäävä naisenpuoli hän tunnetusti on.

1800-luvun loppupuoli

Sivun alkuun


Lyseolaisilla oma sirkus

Oulun suomalaisen lyseon klassillisen linjan oppilaat ovat perustaneet sirkuksen akrobaatteineen ja tulennielijöineen. He kertovat saaneensa innostuksensa syysmarkkinoiden aikaan vierailleilta sirkusseurueilta.

Sirkuksen tulennielijänä esiintyy lyseolainen Veikko Antero Forsnäs. Veljekset Leevi ja Yrjö Madetoja nähdään taitovoimistelijoina, temppujen tekijöinä ja klovneina. Lisäksi lyseolainen Leevi Madetoja esiintyy yksinään myös käärmeihmisenä ja nuorallatanssijana. Pääsymaksu esityksiin on viisi penniä.

Noin 1900

Sivun alkuun


Ulkomaan vieraita taasen Oulussa

Merikoulun johtajan, herra kapteeni A. Ekholmin kotona Länsipitkäkatu 1:ssä on taasen istuttu useampana iltana ja haasteltu englannin kielellä. Kaupungissa näetsen vierailee kuulu reportteri ja matkakirjain tekijä Harry de Windt, joka on syntynyt 1856.

Hra de Windt on tullut kuuluisaksi kirjoittamalla moniaita kirjoja ja reportaasheja lukuisten kaukomatkainsa varrelta ja näitä hän paraikaa julkaisee myös Lontoossa ilmestyvän ‘Daily Telegraph’- lehden sivuilla. Hra de Windt on ollut kovasti mielistynyt Ouluun ja Seurahuoneen hotelliin. Poronkielistä savustettuina ja suomalaisesta kalasta - lähinnä lohesta ja mateesta - hän on myös kovin pitänyt.

Oulusta hän aikoo matkustaa kohti Torniota ja lupailee laittavansa tietonsa ynnä kokemuksensa kirjaan ‘Finland as it is’ eli ‘Suomi sellaisena kuin se ompi’. Sen ulostuloa odotamme innolla.

1901

Sivun alkuun


Oululaisnuorukainen Haaparantaan taulua katsomaan

Haaparannalla Ruotsin puolella on tänä kesänä ollut esillä alatorniolaisen taiteilija Edw. Iston suuren maineen saavuttanut taulu, joka kuvaa nuorta naista ja kaksipäistä raatelevaa kotkaa.

Kalevassa asiasta kerrottiin jo vuosi sitten, mikä osittain vaikutti siihen, että oululainen nuorukainen Erkki Kivijärvi kävi tutustumassa teokseen. Kivijärvi ajoi polkupyörällään Alatornion pappilaan, entisten koulukaveriensa Granön veljesten luokse. He soutivat porukalla joen yli Ruotsiin mukanaan myös taiteilija itse.

Kivijärvi kertoi, että teos oli esillä kaupungin laidalla sijaitsevassa kansakoulussa. Maalauksen alapuolella oli pieni, kankaalla peitetty koroke, joka sai kokonaisuuden muistuttamaan alttaria, nuorukainen kuvailee Nelisataselle. Molemmin puolin oli vielä kukkivia kasveja, hän muistelee.

1902

Sivun alkuun


Wegelius-pappi harrastaa valokuvausta

Oulun suomenkielisestä lyseosta 1887 ylioppilaaksi pääsyt Uno Wegelius on palannut Pohjois-Pohjanmaalle suoritettuaan teologian erotutkinnon ja saatuaan pappisvihkimyksen 1893. Nuori Wegelius saapui heti pappisvihkimyksen jälkeen ensimmäiseen virkapaikkaansa Kempeleeseen, jossa hän on aloittanut uudenaikaisen harrastuksen, valokuvauksen. Tästä syystä knallipäinen pastori valokuvauskoneineen on tuttu näky Kempeleen asemalla, johon uuden ajan kulkuneuvo, rautahepo, on pysähtynyt jatkaakseen hetkeä myöhemmin aikataulun mukaisesti matkaansa Ouluun.

Pastori on kiinnostunut myös seutunsa vähäosaisista ja käynyt kuvaamassa mm. Jafet Hentilän turvemökin, jonka edustalla perheen pienimmät poseeraavat. Esitellessään lehdellemme ihmeellistä valokuvauskonettaan Uno Wegelius kertoi, että ennen kuin koneesta tulee kuvia, niistä saadaan ns. lasinegatiiveja, joista sitten kehitetään valokuvia.

Pastori Wegeliuksen kamera ei suostu kääntymään sellaiseen asentoon, että sillä saisi pystykuvia. Niinpä hän on tyytynyt toistaiseksi ottamaan vain vaakakuvia, mistä harmillisena seurauksena on usein ollut mm. se, että esimerkiksi kirkko on voinut menettää joissakin kuvissa torninsa.

1890-luku

Sivun alkuun


Kakaravaaran yrityshakemisto
noin vuodelle 1860

Stenius
Maitoa myytävänä viisi kopeekkaa kannulta.
Saunaa lämmitetään myös maksusta.

Anna Frimod
Kankaita kudotaan. Kelvanneet herrasväellekin.

Eero Uhléen
Tulitikkuja. Kaksi kopeekka nippu.

Kekmannin vaari
Tulitikkuja samoin, mutta paperikääreissä.

Jurvakainen
Seiniä maalataan ja merimiesarkkuja nikkaroidaan.

Jaaran Pappa
Veistetään tilauksesta pullonkorkkeja apteekkeihin ja ihan panimoihinkin.

Iko-Mikko
Kivenhakkausta ja virrenveisuuta tilauksesta; sunnuntaisin Lääninvankilan Jumalanpalveluksissa.

Maija Haapa-Tuokko
Arkisukkia kudotaan ja lankoja puolataan valmiiksi.

Sanna Aumala
Karvanaapukoita ja kesälakkeja ommellaan tilauksesta.
Voipi maksaa paloviinallakin.

Kustu Westerlund
Suutarintöitä tehdään ja kuulutuksia luetaan.
Kaupunginrumpalin oikeudet jo vuosia.

Olli Perttunen
Poronlihoja myödään.

Wikmannin muori
Morsiamia laitetaan juhlakuntoon. Kruunua ja löjjaa vuokrataan.

Ottelin & Palo
Soitantoa suoritetaan häissä ja ilojuhlissa.
Ottelin (viulu) ja Ollila (pilli).

Fribergin Pappa
Pikiöljyä ja liitua helppoon hintaan.
Myös piikiveä vähittäin ja tukussa.

Högstén ja Haggrén
Köysiä punotaan ja naruja kanssa. Santapakan puolella. Tiedustelut suoraan paanalta.

Anna Jarva
Lapsenpäästöä pitkällä kokemuksella. Kaupuginosan kätilö.

Brita Piukkula
Povausta suoritetaan eritoten korteista ja lisäpyynnöstä kahavenporoistakin.

Joulukuu 1808

Sivun alkuun


Urheilu

Talviurheilulaji leviää Oulusta

Uusi sotilasurheilulaji on aloittanut valtakunnallisen leviämisensä kaikkiin maan kansalaispiireihin Oulusta. Ouluun perustettiin maaliskuussa Suomen ensimmäinen potkukelkkailun erikoisseura, Oulun Potkinklubi, jonka puheenjohtajaksi valittiin Oulun 4. tarkk´ampujapataljoonan komentaja Edvard Furuhielm. Muutkin uuden klubin johtokunnan jäsenet ovat pataljoonan upseereita.

Jo ennen klubin perustamista tämän uuden talviurheilulajin kehittäjät järjestivät helmikuun 25. päivänä Oulujoen jäälle Suomen ensimmäiset potkukelkkakilpailut, ja viikkoa myöhemmin, heti maaliskuun alkuun, potkukelkkakilpailut maantielle. Alkuinnostuksen tähän hienoon urheilulajiin eversti Furuhielm kertoi saaneensa alun perin Ruotsista, jossa eräs hänen ystävänsä Viktor Balck, sotilasuralla hänkin, antoi tarkat perustiedot.

Sparkstöttning, kuten potkukelkkailua entisessä emämaassamme kutsutaan, on eversti Furuhielmin mukaan aito ruotsalainen laji. Alun perin hän innostui lajista ollessaan ennen Ouluun tuloaan komentajana Hämeenlinnassa, jonne Balck lähetti 1889 Stockholms Sparkstöttningsklubbenin hyväksymät potkukelkkapiirrokset. Tämän, ns. Härnösand-mallin, mukaan rakennettiin Hämeenlinnassa ensimmäinen mallikappale potkurista, mutta Furuhielmin siirtyessä jo seuraavana vuonna Ouluun koko urheilulajia alettiin toden teolla kehittää vasta Oulussa. Eversti Furuhielm kertoo lehdellemme, että uuden urheilulajin suosiota osoittaa sekin, että Oulun tarkk´ampujapataljoonan uudesta lajista innostuneita kelkkailijoita kannustetaan mm. siten, että he saavat käyttää armeijan potkukelkkoja lähtiessään lomille kotiseuduilleen.

Maaliskuu 1891

Sivun alkuun


Muut lehdet

Kantaesityksen napakka arviointi

Napakammaksi ei teatterikritiikki voi juurikaan tulla kuin oli maankuuluksi kohonnut Oulun Wiikko-Sanomien nimetön kritiikki Aleksis Kiven Nummisuutarien maailmankantaesityksestä, joka pidettiin 24.9.1875 Oulussa Westerlundin salongissa. Kritiikki oli tasan yhden lauseen mittainen: ”Niinpä näyteltiin wiime sunnuntaina ´Nummisuutarit´, jossa herra Leino suoritti osansa erittäin sujuwasti.”

Syksy 1875

Sivun alkuun


Seurapiiri

Lönnrot ja Piponius vihitty

Viime viikolla vihittiin täällä Oulussa herra tohtori Elias Lönnrot ja värjärimestari Elias Piponiuksen tytär, neiti Maria Piponius. Valitettavasti häät eivät olleet isonmoiset ja toimituksemmekin sai niistä vihiä varsin jälkijättöisesti.

Häitä oli organiseeraamassa merikapteeninrouva Selin, morsion vanhempi sisar, ja kestit pidettiin rajatulle seurueelle. Maria Piponius - nyttemmin siis tohtorinna Lönnrot - on saanut oppia Nystedtinmuorin koulussa ja ennen avioonryhtymistään on hän tarmolla toiminut emännöitsijän asemassa serkkujensa Snellmanien tykönä.

Muistutettakoon, että tohtorinna Lönnrot ompi täysserkku itsensä kauppaneuvos J. W. Snellman G:ssonin kanssa. Hääjuhlasta tietoomme on tihkunut, että siellä oli oivia tarjoomuksia ja ulkomaan viinejäkin, joita morsion isä ei kuiteskaan maistanut, koska hän on päässyt jo aikoinaan raittiusparannuksen elähdyttävälle tielle. Puheen hän kylläkin piti ja se oli kuulemma joltisenkinlainen. Sulhanen sentään osoitti olevansa iloluontoinen miehenpuoli oppineisuudestaan huolimatta ja näin ollen hän soitti itseänsä kantelolla säestäin serenaadin nuorikolleen. Maria-rouva oli suopeasti hymynnyt, vaikka tohtori oli täksi viisuksi valinnut laulun ”minun kultani kaunis on...”.

1849

Sivun alkuun


Julistuksia

Pikkaraisen kylän laitumelta on karannut yksi mustan-pruuni 5 wuoden vanha ori, wähilleen 10 korttelia korkia, rautakello kaulassa; oikian takajalan nilkassa ja oikiassa etujalassa on walkioita karwoja. Se rehellinen ihminen, joka tästä hewosesta antaisi eli toisi tiedon alla mainitulle Oulunjoella saisi rehellisen palkinnon.

Anders Pikkarainen

Sivun alkuun


Syntyneitä

Syntynyt Oulussa 21.8. 1902 terve tyttö, joka saa nimekseen Siiri Saimi, kultaseppä Kustaa Palmulle ja hänen vaimolleen Hannalle, os. Jaara.


Lukijalta
Vammaisten pilkkaa teatterissa

On se kumma juttu, ettei Kakaravaaran kuvaaja Teuvo Pakkala ole malttanut pysyä lestissään vaan on mennyt kirjoittamaan kevytmielisen näytelmän, jossa pilkataan vammaisia ja vähäväkisiä. Häpeisit, Pakkala! Kuulemma Suomalaisessa teatterissa pääkaupungissa tämä laulunrenkutusten täyttämä näytelmä, Tukkijoellaniminen, on mennyt jo kolme kertaa täysille katsomoille ja ihmiset remahtelevat siellä vähän väliä nauruun. Kenellekö he nauravat? Orpopoika-paralle, jonka nimi kuuluu olevan Pölhö-Kustaa. Tiettävästi vain K. A. Petrelius on ollut kriitikoista niin valpas, että on antanut Pakkalalle ajattelemisen aihetta moittimalla Pölhö- Kustaan roolia. Eipä uskoisi, että köyhistä lapsista aiemmin niin kauniisti kirjoittanut Pakkala on kääntänyt rahanahneudessaan kelkkansa ja yrittänyt kirjoittaa kassamenestyksen, jolla hän saman tien haluaa kumota merkittävän ja vähäväkisten puolesta kantaa ottavan tuotantonsa. Se on häpeäksi tälle kirjailijalle. Nyt pitää vain hartaasti toivoa, ettei tällainen kevytmielinen renkutusnäytelmä kauaa elä suomalaisissa teattereissa.

"Yksi avojalakanen monien puolesta"
Lokakuu 1899

 

Lukekaa lehtiä

Sitä on kummasteltu kuin sanomalehtiä Wähän luetaan Oulujoen varrella, mutta kummempi on se, että niitäkin on jotka niitten lukemista paljostuvatkin, sanoen: ei ennen ole joutaneet rahat tuommoiseen, ne owat tarwittuna parempiin asioihin, eikä mahtane olla nytkään liikoja kopeikkakymmeniä niillä ja niilläkään, jotka kuitenkin kuuluvat sanomalehtiä tilaawan a lukewan. Mutta samain puhujain kuullaan kertowan kuinka ennenkään, samoin kuin ei nytkään ole kopeikkakymmeniä eikä rupliakaan säästetty kapakoissa ja monissa muissa ylellisyys-paikoissa.

"E.P-nen"
3.9.1859

 

Sivun alkuun


Tiesitkö tämän?

Tunnettiinko kultaseppä Palmun Siiri-tytär myöhemmin sukunimellä
1) Angeria
2) Angerkoski vai
3) Koski?
Vastaus:

Sivun alkuun