Etusivu Aikojen alku 1600-luku 1700-luku 1800-luku 1900-luku Lue lisää
 Aikamatka Oulu   Ohjelma
Lauantai 27.8.
Sunnuntai 28.8.
Maanantai 29.8.
Tiistai 30.8.
Keskiviikko 31.8.
Torstai 1.9.
Perjantai 2.9.
Lauantai 3.9.
 

 

 

 


Aikamatka Oulun ohjelma
sunnuntaina 28.8. klo 11-19


Ulkona

Klo 16 Oulun Työväen Soittokunta. Monipuolista puhallinmusiikkia aikojen varrelta. Johtaa kapellimestari Mika Kaijanen

Sisällä Ouluhallissa - Aitoilla

Oulu perustettiin kauppakaupungiksi. Aitat kuvaavat vilkasta kaupankäyntiä Oulun kauppasatamassa jo ennen Oulun perustamista. Aitoilla näyttely Oulun alkuajoista.

Sepänpajalla työntouhua

Sepänpaja symboloi kaupan ohella toista Oulun kaupungin porvareille privilegioitua elinkeinoa käsityötä. Pajalla seppä työssään koko päivän.

Koulussa runoillaan ja soitellaan

Klo 12.45 ja 16.15 Minijouset. Kansanmusiikkia Kaustisilta. Oulun Konservatorio. Kesto 15 min

Klo 17.00 Pienten pianistien tuokio. Satuhahmot tämän päivän musiikin parissa. Oulun Konservatorio. Kesto 15 min

Kirkossa soi

Klo 11.30 Urkutuokio. Oulun Konservatorio. Kesto 15 min

Klo 15 Lauluhetki. Oulun evankelis-luterilainen seurakunta

Klo 15.00 Runon aikamatka Oulussa 400 vuotta. Oululaisia ja oululaisten runoilijoiden runoja kutsuvieraiden lausumina. Kutsuvieraina tänään Vuokko Isaksson, Ilpo Okkonen ja Lyly Rajala. Haastattelijana Eija Paso. Oulun seudun lausujat. Kesto 30 min

Klo 15.30 Frans Mikael Franzénin virsiä ja urkumusiikkia. Oulun Konservatorio. Kesto 30 min

Klo 17.30 Lestadiolaisten ja heränneitten lauluja ja urkumusiikkia. Oulun Konservatorio. Kesto 30 min

Käräjäsalissa tapahtuu

Klo 13.00 ja 17.00 Uutisia 1600-luvulta. Näköradiouutiset 1600-luvun polttavista aiheista Oulussa. Kuusiluodon lukion ilmaisutaidon oppilaat.  Kesto 30 min

Klo 14.00 ja 16.00 Hyvä maaherra. Monologi. Oulun Ylioppilasteatteri. Kesto 8 min

Käsityöläiskorttelissa kuhisee

1700-luvulla käsityöläisten määrä kaupungissa kasvoi ja syntyi paljon uusia käsityöaloja. Käsityöläisyys on ollut vahva osaamismerkki niistä päivistä saakka. Korttelissa käsityöläiset esittelevät taitojaan.

Kaupassa myydään wanhan ajan tavaraa

Jalavan kauppa Taivalkoskelta – avoinna koko päivän.

Päälavalla ohjelmaa kaikenikäisille

Klo 12.00 Oulu 400 -juhlavuoden ekumeeninen jumalanpalvelus.
Kesto 45 min

Klo 13.30 Oulu tänään lasten silmin. Oululaiset lapset kertovat omin sanoin millainen Oulu on tänään. Päiväkotien lapset ovat valmistaneet esityksen, jossa tuodaan esille heidän mielestään tärkeimpiä asioita kotikaupungissamme. Alaköökin Päivähoito ja Vekaralinnan päiväkoti, Päiväkoti Tirlittan, Päiväkoti Jatsi, Päiväkoti Taikatahti ja Päiväkoti Tasku. Kesto 30 min

klo 15.45 Mimeacs. Nuorten hiphop-, street- ja break-tanssikulttuuria. Tanssikeskus Citydance, koreografia Lasse Hyttinen. Kesto 10 min

Klo 18.00 Lastenkutsut -lastenkonsertti. Luvassa taikoja, musiikkia ja paljon ilmapalloja. Taikuri Joni Pakanen ja Pohjan Sotilassoittokunta kapellimestarinaan Kari Westman. Kesto 30 min

Salongissa musiikkia ja tapakurssit

Klo 11.15 Klassista kitaralla. Fernando Sorin kitaramusiikkia. Oulun Konservatorio. Kesto 20 min

Klo 13.00 ja 15.00 Salonkikäytöstapakurssi

Klo 14.00 ja 16.00 Pappas födelsedag med musik. Salongissa vietetään syntymäpäiviä 1800-luvun musiikin merkeissä. Onnittelemassa "omat, sukulaisten ja naapurin lapset". Oulun Konservatorio, kesto 20 min

Klo 17.00 Oululaisia naiskuvia. Hätäkellot soivat. Oulu palaa. Kolme oululaista vaikuttajanaista 1800-luvulta heräävät henkiin. He ovat Sara Wacklin, Maria Silfvan ja Katri Antell, joita tulipalot eivätkä muutkaan vastukset pystyneet säikäyttämään. He kaikki ponnistivat vaatimattomista oloista, uhmaten aikansa käsitystä, että naisen paikka on miehen varjossa. He halusivat saada jotakin aikaan elämässään ja sen he myös tekivät. Oululaiset Naiskuvat. Kesto 20 min

Laiturilla soitetaan ja lauletaan

Klo 14.30 Tukkijoella – Tolarin rakkaus. Tukkilaiset rehvastelevat, äidit suojelevat tyttäriään. Tolari opettelee lukemaan, rakastuu ja kosiikin. Teuvo Pakkalan Tukkijoella näytelmän lauluja hanurin säestyksellä. Teatteri Neliapila. Kesto 20 min  

Klo 15.15 Musikantit meren äärellä -huilumusiikkia. Oulun Konservatorio. Kesto 15 min

Torilla

1800-1900-lukujen vaihteen tervatori. Torimyyjät kojuissaan koko päivän.

Merimiehen muijan mökissä satuillaan

Satutäti Aili Heikkisen satuhetkiä kaikenikäisille pitkin päivää.

Klo 15.30 ja 17.30 Rannalla ruikuttajat -kuvaelma. Kymmeniä, ehkä satoja Oulussa varustettuja purjelaivoja haaksirikkoutui kaupungin merenkulun kiivaimpina aikoina 1700- ja 1800-luvuilla. Suruviestit Kakaravaaralla asuneissa merimiesperheissä olivat yleisiä. Tiedot kaukaakin maailmalta kulkivat aika nopeasti, sillä kaupankäyntiä varten yhteydet oli järjestetty toimiviksi. Oulun Työväen Näyttämö. Kesto 5 min

Junanvaunulla räiskyy

Klo 16.45 Oulun puolustus. Räiskyvä pyroshow. Tapahtumat sijoittuvat Suomen sota-aikaan. Radiosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Miehet valmistautuvat puolustautumaan… Flame Game. Kesto noin 15 min

Tehtaan edustalla vilskettä

Klo 13.00, 15.00 ja 17.00 Mannerheimin puiston elämää -kuvaelma. Kuvaelma sijoittuu 1960–70-luvuille.  Oulussa alkoi yksityisestä aloitteesta puistotätitoiminta. Puistotätinä toimi Alli-täti, topakka keski-ikäinen nainen, jolla oli platinablondivärjäys. Hän oli väsymätön ihminen, jota kaikki lapset rakastivat. Oulun Ylioppilasteatteri. Kesto 10 min

Onnikassa välähdyksiä Oulusta

Lyhyitä eläviä kuvia Oulusta nonstoppina. Oulun Elokuvakeskus

Onnikkapysäkillä rauhaa ja rakkautta

Klo 14.15 ja 16.15 Peace and Love – laulua ja kitaramusiikkia 70-luvun hengessä. Oulun Konservatorio, kesto 10 min

Nykypäivässä 

Teknologiaa pitkin päivää. Uusia mobiilisovelluksia, älyleikkikenttä.

Tulevaisuudessa

Oulun Yliopiston arkkitehtuurin osaston tekemä pienoismalli ”Oulu 2035”

Klo 13.15 ja 17.15 Potter-trio. Taianomaista elokuvamusiikkia huiluilla. Oulun Konservatorio. Kesto 10 min


Tuu mukkaan viihtymään!