Oulun kaupungissa on luotu nuorisotoimen ja opetustoimen yhteistyönä nuorisovaikuttamisen malli, jolla edistetään lasten ja nuorten osallistumista ja lisätään heidän vaikuttamismahdollisuuksiaan. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti vastuu mallin koordinoinnista ja toiminnan organisoinnista on
nuorisoasiainkeskuksella.
Oulun jokaisella suuralueella toimii alueellinen nuorten vaikuttajaryhmä,
jossa nuoria kuullaan ja jonka kautta nuoret vaikuttavat alueen asioihin.
Alueryhmiä on 11, ja niissä on edustus jokaisesta alueella toimivasta ala-
ja yläkoulusta, lukiosta ja nuorisotalosta.
Lisäksi 15–19-vuotiaille nuorille on oma edustajisto, joka toimii
alueryhmien rinnalla koko kaupungin laajuisena ja jonka tehtävä on tuoda
nuorten ääni kuuluviin kaupungin päätöksenteossa.
Yhteyshenkilö
Osallisuusvalmentaja Noora Mäkinen
p. 044 703 8208
etunimi.sukunimi@ouka.fi
Lasten ja nuorten
kaupunkikokous Oululaiset lapset ja nuoret kokoontuvat vuosittain päättämään
yhteisistä asioista. Vaikuttajaryhmät tuovat kokoukseen päätettäväksi
keskeiset esitykset alueiltaan.
Aloitekanava
Ideastasi voi tulla totta! Nuorten verkkodemokratiapalvelu Aloitekanavassa
voit ideoida, kommentoida ja vaikuttaa.
Tee Aloite Tee Aloite -palvelu on mahdollisuus vaikuttaa tässä ja nyt omaan
tulevaisuuteesi. Tehdään Oulusta entistä enemmän asukkaidensa näköinen
paikka elää.
Nuorten liikuntapaikkaideat
Liikuntavirasto pyysi vaikuttajaryhmiä ideoimaan lähiliikuntapaikkojen
kehittämistä. Ideat luovutettiin liikuntavirastolle 9.12.2008