Oulun kaupunki
*
*

Oulun Muusajuhlat

31.8.-8.9.2007


Oulun Muusajuhlat
Muusat
Muusa-kirjoituskilpailu 2007
Yhteystiedot
Palaute
Oulun Päivät

Muusajuhlat 2006

OULUN MUUSAJUHLAT 2006

2.-10.9.2006

Oulun Muusajuhlat on yhdeksänpäiväinen kirjallisuuteen painottuva poikkitaiteellinen kaupunkifestivaali. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa 2.-10.9.2006 (lauantaista seuraavan viikon sunnuntaihin). Ohjelmisto keskittyy antiikin yhdeksän muusan ympärille.

Jokainen päivä on omistettu yhdelle yhdeksästä muusasta. Päiväksi parrasvaloihin nostetaan muun muassa Kalliope (epiikan runotar), Terpsikhore (tanssi), Melpomene (tragedia), Erato (rakkausrunot), Polyhymnia (kuorolaulu) sekä Urania (tähtitiede). Vaikka muusat edustavat melko erilaisia taiteita ja tieteitä, aiheita tarkastellaan mahdollisuuksien mukaan ainakin viitteellisesti kirjallisuuden näkökulmasta.

Muusajuhlat esittelevät oululaiselle yleisölle paikallisesti, alueellisesti sekä valtakunnallisesti merkittäviä taiteilijoita sekä esityksiä muun muassa runouden, tanssin, musiikin ja teatterin alalta. Festivaaleilla järjestetään esimerkiksi klubeja, kirjanjulkistamistilaisuuksia, seminaareja, konsertteja, koulutusta, ensi-iltoja, näytöksiä sekä paneeleja. Lisäksi Muusajuhlilla julkistetaan Muusa-kirjoituskilpailun voittaja.

Muusajuhlat on tänä vuonna osa sekä Oulun Musiikkivideofestivaaleja (6.-10.9.2006) että Oulun päiviä (1.-3.9.2006). Tapahtuman järjestäjiä ovat Huutomerkki ry:n lisäksi muun muassa Oulun Musiikkivideofestivaalit, Oulun Kaupunki sekä The Prisoners.

Tapahtuman toimintaideana on, että eri alojen taiteilijoilla sekä taiteellisten alojen järjestöillä on mahdollisuus tarjota ja toteuttaa ohjelmanumeroita Muusajuhlille.

Teksti: Tuomo Heikkinen, Huutomerkki ry:n puheenjohtaja
Lisätietoja: etunimi.sukunimi@runoilija.net, http://www.huutomerkki.fi p. 044-720 5818

 

 
Oulun Muusajuhlat ] Muusat ] Muusa-kirjoituskilpailu 2007 ] Yhteystiedot ] Palaute ] Oulun Päivät ]

21.08.2006 © Oulun kaupunki