Tämä sivu on toteutettu tyylitiedostolla. Selaimesi ei tue tyylitiedostoa, mutta voit kuitenkin lukea tarinan.

Historioitsija Messenius

Alkuvuodesta 1636 saapui Ouluun väsynyt ja sairas mies. Parinkymmenen vuoden vankeuskaan ei ollut murtanut hänen hengenvoimiaan. Vaikka ruumis oli raihnainen, oli matkalaisen hengenpalo vielä kova ja horjumaton. Mies oli Johannes Messenius. Hän saapui Ouluun sisämaan tiettömien korpien keskellä sijaitsevasta Kajaanin linnasta, jonne kuningas oli hänet karkottanut ja vanginnut vuonna 1616. Vangittu merkkimies ei ollut vankeudessaan yksin. Häntä seurasivat karkotuspaikkaan Lucia-rouva sekä perheen lapset ja palvelijat. Messeniuksen vankeutta edeltäneeseen levottomaan elämään oli sisältynyt paljon myös loiston ja kunnian päiviä.

Ruotsalaisen myllärin poika maailmalle

Johannes Messenius syntyi myllärin poikana Ruotsissa Itä-Göötanmaalla Frebergan kylässä joko vuonna 1579 tai 1580. Johannes pantiin luostarikouluun läheiseen Vadstenan kaupunkiin. Siellä hän sai katolista uskonkasvatusta. Vadstena oli ainoa paikka Ruotsissa, jossa voi vielä vuoden 1587 jälkeen harjoittaa katolista uskontoa.

Kun katolinen jumalanpalvelus sai vuonna 1595 täyskiellon Ruotsissa, lähetti Messeniuksen opettaja oppilaansa jesuiittakouluun Saksan Braunsbergiin. Tämä tehtiin ilman vanhempien suostumusta ja Johannes Jönsinpoika otti näihin aikoihin käyttöön Messenius-sukunimen.

Ahkera oppilas valmistui vuonna 1604 ja lähti etsimään onneaan maailmalta. Hän toimi jonkin aikaa Krakovan piispan esilukijana ja jatkoi sen jälkeen matkaansa Roomaan. Hän lienee aikonut jatkaa lukujaan ikuisessa kaupungissa, mutta suunnitelmat kariutuivat, kun sattui Messeniuksen elämän ensimmäinen suuri riitajuttu. Hän riitaantui tukijoidensa ja kouluttajiensa jesuiittojen kanssa ja jätti heidän koulunsa. Riidan syy ei ole tarkkaan tiedossa. Hänen tiedetään väitelleen tohtoriksi Ingolstadtissa vuonna 1605. Eräiden tietojen mukaan hän sai myös saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin hovirunoilijan aseman eli oli poeta caesaris.

Palava maineen- ja kunnianhimo...

Messenius muutti Danzigiin ja harjoitti hengenpitimikseen yksityisopettajan ammattia. Hän jatkoi opintojaan ja kirjoitti ahkerasti hallitsijoita ja mahtimiehiä imartelevia runoja. Messenius pyrki pääsemään ylistysrunojensa avulla jonkun mahtimiehen palvelukseen. Johannes Messeniusta ajoi eteenpäin palava maineen- ja kunnianhimo, jonka tyydyttämiseksi hän oli valmis tekemään mitä tahansa.

...ajaa Messeniuksen avioliittoonkin

Johannes tutustui Danzigissa Lucia Grothuseniin, jonka isävainaja oli ollut Puolan kuninkaan Sigismundin opettaja. Messenius arveli, että hän saisi Lucian avulla hyvät suhteen Puolan hoviin jossa Grothusenit olivat aiemmin oleskelleet. Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut, sillä Lucialla oli oma salattu menneisyytensä. Lucia oli antautunut rakkaussuhteeseen suomalaisen aatelismiehen Kaarle Iivarinpojan kanssa ja näistä tapahtumista oli seurannut riitajuttu.

Vaikka Lucia voitti riitajutun, ei hän päässyt naimisiin Kaarlen kanssa ja hänen hyvä maineensa oli pilalla. Lucialla ei ollut tämän tapahtuman takia pääsyä Puolan hoviin. Johannes oli hyvin vihainen, kun tämä kohtalon käänne selvisi hänelle häiden jälkeen. Mutta Luciasta tuli hänelle uskollinen elinikäinen kumppani. Myös vaimon elämän johtoajatuksena oli Messeniuksen nimen ja maineen ylevöitys.

Puolan kuninkaan ylistys ei tehoa

Messenius pyrki Puolan kuninkaan Sigismundin suosioon. Hän kirjoitti tässä tarkoituksessa Sigismundia ylistäviä ja Puolan kuninkaan setää Ruotsin Kaarlea halventavia tekstejä. Sigismund vaati Ruotsin kruunua itselleen. Tässä riidassa oli kyse myös uskonnosta, sillä Sigismund oli kasvatettu katolisuuteen kun taas Kaarle IX tunnusti luterilaista uskoa. Ruotsi oli kääntynyt luterilaiseksi valtioksi Kaarlen isän Kustaa Vaasan aikana. Asia kiinnosti tästä syystä myös jesuiittoja.

Ruotsin kuninkaan kirjalliseksi avustajaksi

Vanha roomalainen sanonta toteaa, että sen lauluja laulat kenen viiniä juot. Kun Sigismundin viiniä ei kaadettu Messeniuksen lasiin, hän matkusti vuonna 1608 Ruotsiin ja alkoi pyrkiä Kaarle-kuninkaan suosioon. Sisukas, liukaskielinen ja esiintymistaitoinen Lucia-rouva onnistui hankkimaan perheelle pysyvän oleskeluluvan Ruotsiin.

Messenius oli kirjoittanut Puolan Sigismundille komean imartelevan sukututkimuksen joka johti kuninkaan syntyperän aina frankkilaisiin tarukuninkaisiin ja Kaarle Suureen. Nyt hän käänsi tämän Schema familiare -nimisen teoksen Ruotsin Kaarlen sukuhistoriaksi. Tällä kertaa hän onnistui. Messeniuksesta tuli Ruotsin kuninkaan kirjallinen avustaja. Käytännössä hän oli eräänlainen propagandaministeri. Mustamaalauskirjoituksissa saivat Puolan kuninkaan lisäksi osansa myös tanskalaiset ja katolista uskoa tunnustavat kirjailijan entiset suosijat.

Uppsalan yliopistoon professoriksi

Messeniuksen kynästä lähti nyt kaikkia Ruotsin kuninkaan vihamiehiä halventavia tekstejä. Tekstit olivat tavattoman pahanilkisiä ja terävästi kirjoitettuja. Kuningas toivoi, että Messenius kirjoittaisi hänen historiansa. Tehtävä ei ollut helppo, sillä kaikki kuninkaan elämän tapaukset täytyi luonnollisesti esittää kuninkaan kannalta parhain päin. Tätä tehtävää varten Messeniuksellle määrättiin vuotuinen toimeentulo ja hän sai laki- ja valtiotieteen professorin paikan Uppsalan yliopistosta.

Messeniuksen elämä sujui jonkin aikaa hyvin, mutta taas tuli takaisku. Jesuiitat toimittivat kuninkaalle Ruotsin kuningasta rienaavan häväistysrunon, jonka Johannes-herra oli kynäillyt Saksassa oleskellessaan. Tällä kertaa asia saatiin hoidettua, vaikka Messenius pantiinkin joksikin aikaa tyrmään. Messenius selitti, että joku toinen oli lisännyt runoon kuningasta herjaavat kohdat. Johannes-herra sai takaisin asemansa ja hänelle suodut etuisuudet. Tämän tapauksen jälkeen kirjailija laati voimakassanaisimman ja kiukkuisimman uskontoa käsittelevän riitakirjoituksensa Detectio fraudis jesuiticae:n eli Jesuiittain petoksen paljastuksen.

Messenius keräsi Uppsalassa ympärilleen suuren häntä kannattavan opiskelijajoukon. Sanottiin, että hän kalasteli opiskelijoiden suosiota antamalla heille kaikenlaisia vapauksia ja helpotuksia ja yllyttämällä näitä kaikenlaisiin kurittomuuksiin. Toki ylioppilaat ihailivat myös hänen suurta oppineisuuttaan.

Messenius vastaan Rudbeckius

Messenius ei olisi ollut oma itsensä, jos hän ei olisi joutunut riitaan ja vaikeuksiin myös Uppsalassa. Johannes herrasta ja heprean kielen professori Johannes Rudbeckiuksesta tuli piankin vihamiehet. Suomalainen Sigrid Aronius Forsius oli ainut yliopiston opettajakunnan jäsen, joka asettui Messeniuksen puolelle. Molemmat pääriitapukarit olivat tavattoman kunnianhimoisia ja oman arvonsa tuntevia herroja ja tästä syystä he sopivat harvinaisen huonosti työtovereiksi.

Vuoden 1612 rehtorinvaali kärjisti riitaa entisestään. Rudbeckius valittiin rehtoriksi. Vastaehdokkaana ollut Messenius sai vain yhden äänen. Messenius selitti kuitenkin, että opettajien tekemä vaali ei ollut laillinen, vaan ylioppilaiden tuli valita rehtori. Messenius tunkeutui aseistettujen ylioppilaiden kanssa juhlasaliin ja alkoi haukkua Rudbeckiusta. Tästä seurasi yleinen käsikähmä ja joukkotappelu.

Tämän jälkeen vedottiin kuninkaaseen jotta Uppsalan asiat saataisiin oikealle tolalle. Kuningas oli selvillä Uppsalan yliopiston hurjasta menosta ja päätti erottaa pääriitapukarit toisistaan. Rudbeckiuksesta tehtiin kuninkaan hovipappi ja Messeniuksesta tuli vasta perustetun Svean hovioikeuden jäsen ja valtionarkiston hoitaja. Riita rauhoittui, kun riitelijöiden kunnianhimo suuntautui nyt aivan eri aloille.

Uskonkiistasta lopullinen takaisku

Uusi toimi oli Messeniukselle sopiva ja hän pystyi omistautumaan nyt täysipainoisesti historiallisiin tutkimuksiinsa. Seurasi kuitenkin lopullinen takaisku ja romahdus. Messenius ei ollut malttanut pysyä kokonaan irti vanhoista suhteistaan. Hän oli aloittanut, tai ainakin hänen sanottiin aloittaneen, luvattoman kirjeenvaihdon Puolan jesuiittain kanssa. Tämä paljastui Ruotsin hallitukselle ja kuningas Kustaa II Aadolfille. Tosin on väitetty, että Messeniuksen kohtaloon olisi tässäkin elämänvaiheessa vaikuttanut onneton riitajuttu. On huomautettu, että Messeniuksen kohtaloon vaikuttivat Kaarle IX:n suosikit Chesnecopherus ja Tegel, jotka Johannes-herra oli onnistunut suututtamaan aiemmilla tempauksillaan.

Kustaa II Aadolf oli noussut Ruotsin valtaistuimelle isänsä Kaarle IX:n jälkeen vuonna 1611. Kustaa koki uskonasiat niin tärkeiksi, että hän aloitti myöhemmin Saksassa protestanttisten liittolaisten kanssa uskonsodan katolisia vastaan. Tästä syystä Messeniuksenkaan oletetut tai todelliset puuhat eivät voineet jäädä vaille huomiota vaan kuningas määräsi hänet vangittavaksi ja karkotettavaksi kaukaiseen Kajaanin erämaalinnaan. Kustaa II Aadolfin kerrotaan todenneen ”Hän on kyllä oppinut mies ja on sellaisena tehnyt ja voisi vielä tehdäkin paljon hyvää, mutta paholainen riivaa sekä häntä että hänen vaimoaan; sen tähden täytyy toimittaa niin, ettei paha luonne pääse valloilleen.”

Perheen karkotus Kajaaniin 1616

Messenius, Lucia-rouva, poika Arnold Johan, tytär Anna ja palvelijat vietiin 15.10.1616 Tukholmasta Vaasaan. Alun perin oltiin aiottu viedä heidät Ouluun saakka, mutta meren jäätymisen ja syysmyrskyn takia rantauduttiin Vaasaan. Messenius asui kuukauden päivät Vaasassa Korsholman linnassa, ennen kuin hänet vietiin korpia pitkin karkotuspaikkaansa. Kajaaniin saavuttiin 30.11.1616. Kajaanin linna ei ollut vielä valmis, vaan oli koko ajan rakenteilla ja valmistui lopullisesti vasta 1666.

Todistus huonosta kohtelusta

Kajaanin linnan päällikkö Erik Hare ja hänen vävynsä Helge Jesperinpoika kohtelivat vankiaan huonosti ja kiusasivat häntä kaikin tavoin. Tästä huonosta kohtelusta on säilynyt kuudentoista linnan varusväkeen kuuluneen suomalaisen sotilaan allekirjoittama todistus. Sotilaiden allekirjoituksen ovat nimellään vahvistaneet pastori Mansvetus Jaakonpoika, sotamiespäällikkö Gregorius Juhonpoika ja vahtimestari Tapani Niilonpoika. Tämä seikkaperäinen todistus on niin hyvin kirjoitettu, että se lienee Messeniuksen itsensä kirjoittama.

Todistuksen mukaan Erik Hare oli jopa kivittänyt ja pilkannut vankejaan ja kehottanut muitakin vartijoita käyttäytymään samoin. Vartijat todistavat kieltäytyneensä vangin epäkunnioittavasta kohtelusta. Vanki oli sijoitettu linnan muurien ulkopuolelle epäterveellisen kosteaan paikkaan kosken vesirajaan sijoitettuun rakennukseen. Myös vankien ruokahuoltoa ja muuta ylläpitoa laiminlyötiin jatkuvasti.

Arnold-poika joutuu vaikeuksiin

Seuraava vankiperhettä kohdannut takaisku oli se, kun Messeniuksen lapset erotettiin vanhemmistaan vuonna 1620. Pelättiin, että heistä ei kasvaisi vanhempien huostassa kunnon luterilaisia. Lapset kuljetettiin Ruotsiin, ja Arnold Johan meni Uppsalan yliopistoon. Poika oli perinyt isänsä tavat. Hän joutui pakenemaan Uppsalasta sen jälkeen, kun hän oli lyönyt kuoliaaksi yhden opiskelijatoverinsa. Hän meni isänsä tavoin opiskelemaan Braunsbergin jesuiittakouluun. Hän opiskeli jesuiittojen oppeja puolitoista vuotta.

Sen jälkeen Arnold muutti Puolaan, jossa hänet värvättiin lähtemään vakoilijaksi Ruotsiin. Hän jäi vangiksi ollessaan salaisissa tehtävissä Ruotsissa. Johannes-isä katsottiin osasyylliseksi pojan petokseen, ja tästä syystä myös Kajaanin linnan vangin olot kovenivat entisestään. Pojasta tuli myös valtion vanki ja hänet lähetettiin Käkisalmen linnaan.

Messeniuksen suurteos syntyy vankeudessa

Messenius käytti Kajaanin vankeusaikansa kirjalliseen toimintaan. Hänen kynästään lähti suuri joukko erilaisia historiallisia tekstejä. Niistä tärkein oli hänen suurtyönsä Scondia Illustrata eli Ruotsin valtakunnan historia. Tämä työ oli hänen selviämissuunnitelmansa ja se keino, jolla hän uskoi pääsevänsä jonakin päivänä pois vankeudesta. Messenius uskoi, että niin upean teoksen kirjoittanut henkilö tultaisiin vapauttamaan. Teos vaati suuria ponnistuksia ja täydellistä paneutumista, mutta ainut asia jota vangilla oli rajattomasti, oli aika. On hämmästyttävää, että Messeniuksella oli Kajaanin korvessa tarpeeksi lähdeaineistoa suurteoksensa pohjaksi. Vangin Tukholmasta Kajaaniin matkanneeseen muuttokuormaan täytyi sisältyä todella suuri kirjasto ja asiakirjajäljennöskokoelma.

1600-luvun muiden historioitsijoiden tapaan Messenius aloitti Ruotsin valtakunnan historiansa tarunhohtoisista ja taruiksi jäävistä muinaisajoista, mutta lähempänä nykypäivää hän alkoi kirjoittaa oikeita faktoja sisältävää tekstiä. Tämä teos on arvokas myös Suomen kannalta, sillä Messeniuksen tekstissä on suuri joukko maatamme käsitteleviä tietoja. Myös useassa muussa vankeusaikana syntyneessä tekstissä käsitellään Suomen asioita. Messenius myöntää suurteoksessaan myös sen mahdolliset puutteet. Hän toteaa, että jos aukkoja on jäänyt hänen esitykseensä, on se johtunut siitä, ettei hänellä ollut riittävästi lähteitä eikä hän ole voinut koko (kirjoitus)aikana keskustella kenenkään kanssa.

Messeniuksen odotus oli pitkä, mutta lopulta huhut hänen tekemästään käsikirjoituksesta levisivät aina Tukholmaan asti. Pohjanmaan uusi maaherra Melker von Wernstedt oli ollut Messeniuksen oppilaana Uppsalassa. Hän ryhtyi nyt puhumaan entisen opettajansa puolesta. Tämän seurauksena Ruotsin hallitus lähetti ylioppilas Eerik Schroderuksen tarkastamaan ja arvioimaan Messeniuksen työtä. Samalla annettiin määräys, että Messenius oli vapautettava, vaikka hän ei vielä saanutkaan asettua asumaan muualle kuin Ouluun tai Piitimeen.

Vapauteen ja Ouluun 1636

Johannes Messenius matkusti vuoden 1636 alussa karkotuspaikastaan Oulun linnaan. Siellä hänen oli määrä odottaa työnsä arvioimista ja siitä riippuvaista lopullista vapautustaan. Schroderus tarkasti teoksen Oulussa ja antoi siitä kiittävän lausunnon.

Messenius halusi painaa suurteoksensa itse paikan päällä Oulussa. Tällä hän halusi varmistaa, että teos tehtäisiin hänen nimissään ja että hän saisi kaiken kunnian. Hän pyysi tämän takia, että Ruotsin hallitus lähettäisi Ouluun painokoneen. Schroderus oli jo ryhtynyt jäljentämään teosta painatusta varten, mutta Messenius vaati jäljennystyön keskeyttämistä. Johannes-herra myös korotti vaatimuksiaan. Hän vaati julkaisemisen ehtona, että hänen poikansa vapautettaisiin. Hallitus antoi jo ohjeen ”mikäli hän ei ota taipuakseen ja anna jäljentää teostaan, jota varten olemme sen uppsalalaisen ylioppilaan määränneet sinne, niin lähetetään hänet ennen pitkää kaikkine ehtoineen takaisin Kajaaniin”.

Suurtyö jää kesken

Messenius ryhtyi täydentämään teostaan kuumeisella kiireellä, mutta kuoli työnsä taakan murtamana marraskuussa 1636. Vainajan viimeinen toivomus oli, että hänet piti haudata Vadstenan luostarikirkkoon, mutta hallitus kehotti leskeä hautaamaan miehensä ”Ouluun tai johonkin muuhun paikkaan, sillä olihan maa joka paikassa Jumalan maata”.

Johannes Messenius haudattiin Oulun kirkkoon 8.2.1637. Lucia-rouva pystytti miehensä haudalle marmorisen, neljällä rautarenkaalla varustetun hautapaaden, johon kaiverrettiin vainajan itsensä ruotsin kielellä sepitetyt ja hänelle hyvin tyypilliset muistosanat: ”Tässä lepäävät tohtori Johannes Messeniuksen luut. Hänen sielunsa on Jumalan valtakunnassa, maineensa kiertää maailmaa.”

Muotokuva muistona

Aika ja tuli ovat tehneet tehtävänsä Messeniuksen hautamuistomerkin suhteen. Messeniuksen haudan tarkka sijainti ei ole nykyisin tiedossa sillä marmorinen paasi murentui Oulun kaupungin ja kirkon palojen kuumuudessa. Mutta Messeniuksesta jäi Ouluun yksi arvokas muistoesine. Hänestä maalattiin hänen mahtavimpina päivinään vuonna 1611 muotokuva. Hän oli tuolloin Uppsalassa professorin virassa. Cornelius Arendtzin maalama öljyväritaulu on vanhin Suomessa säilynyt muotokuvamaalaus, josta tiedetään varmuudella ketä se esittää.

Neuvotteluja teoksen julkaisemisesta

Messeniuksen nykyinen maine perustuu hänen pääteokseensa Scondia Illustrataan. Läheltä tosin piti, että se olisi jäänyt kokonaan painamatta ja historian unhoon. Tekijän kuoltua alkoi Ruotsin hallitus neuvotella lesken kanssa suurteoksen julkaisemisesta. Lucia Messenius vaati poikansa vapauttamista ja asetti sen teoksen julkaisuluvan ehdoksi. Leski ei saanut vastausta vaatimukseensa ja haali tavaransa ja käsikirjoitukset mukaansa ja muutti Saksaan. Näytti siltä, että julkaiseminen saattoi nyt jäädä kokonaan toteutumatta.

Poika käsikirjoituksen perässä

Muutaman vuoden jälkeen Suomen mahtimieheksi noussut Pietari Brahe sopi Arnold Johan Messeniuksen kanssa, että tämä vapautetaan Käkisalmen vankeudesta. Yksi vapautuksen ehdoista oli, että hän hakisi isänsä käsikirjoituksen Saksasta. Kun nuorempi Messenius saapui vuonna 1640 Turun kautta Tukholmaan, sai hän kuulla, että hänen äitinsä oli siirtynyt Saksasta Puolaan ja tarjonnut Scondian käsikirjoitusta Puolan silloiselle kuninkaalle Vladislaukselle. Hän yritti paeta, koska arveli, että käsikirjoitus oli hänen saavuttamattomissaan. Nuorempi Messenius saatiin kiinni Tanskan rajan läheisyydestä. Pietari Brahe sai aikaan sen, että Johan Arnoldia ei rangaistu vaan hänet lähetettiin valtion kustannuksella Puolaan hakemaan isänsä elämäntyötä Ruotsiin. Ja monien matkavaiheiden jälkeen käsikirjoitus saatiin lopulta Tukholmaan.

Pojan ja pojanpojan kohtalo

Arnold Johan sai nauttia hetken maallista hyvää. Hän sai tehtäväkseen kirjoittaa Sigismundin ja Kaarle IX:n historian ja hänestä tehtiin valtionhistorioitsija vuonna 1646. Messeniuksen sukua tuntui kuitenkin vaivaavan kirous. Johannes Messeniuksen vankeus oli aikanaan koventunut hänen poikansa tekojen ja tunnustusten johdosta.

Myös Arnold Johan Messenius sai kärsiä oman poikansa tekojen johdosta. Vuonna 1629 Käkisalmessa isän vankeusaikana syntynyt Arnold Messenius sotkeutui vuonna 1651 vakavaan valtiolliseen häväistysjuttuun, jonka paljastumisen yhteydessä katsottiin, että hänen isänsä oli mukana juonessa. Tästä syystä sekä Arnold Johan että Arnold teloitettiin vuonna 1651.

Lopultakin mainetta ja kunniaa

Johannes Messenius sai lopulta ansaitsemansa ja himoitsemansa maineen ja kunnian jälkimaailman silmissä. Scondia Illustrata painettiin vuosina 1700-1705 Ruotsissa Peringsköldin kirjapainossa. Jos Johannes-herra jonakin päivänä nousisi haamuna takaisin maan päälle, hän luultavasti suuntaisi kulkunsa Oulun tuomiokirkosta Pohjois-Pohjanmaan museolle, jossa lähimpänä hänen lepopaikkaansa säilytetään suurena aarteena yhtä kappaletta Scondia Illustratan ensipainoksesta. Toivottavasti teoksen painoasu tyydyttäisi hänen oman arvonsa tuntevaa ja levotonta mieltään.