Tämä sivu on toteutettu tyylitiedostolla. Selaimesi ei tue tyylitiedostoa, mutta voit kuitenkin lukea tarinan.

Neiti Åström ja Ainolan tarina

Kaikilla museossa säilytettävillä esineillä on kerrottavanaan oma tarinansa siitä, miten ja milloin niitä on käytetty. Parhaassa tapauksessa museoesineen käyttöhistoria tiedetään. Kaikki esineet kertovat omasta ajastaan, mutta esineen historia ja esineeseen liittyvien henkilöiden historia yhdessä muodostavat kokonaisuuden, joka antaa paljon sekä tutkijalle että museokävijälle. Museoesineiden ja niihin liittyvien henkilöiden elämän esittelyn avulla museo kertoo kävijöille tarinoita. Myös museorakennuksella on oma tarinansa.

Hanna Åström – kauppaneuvoksen tytär

Joskus esineiden ja henkilöiden historioiden tutkiminen tuottaa yllättäviäkin yhdistelmiä. Oululaissyntyisen Hanna Frankenhauserin os. Åströmin vaiheet ovat mielenkiintoinen tarina, johon liittyy yllättäviä museoesineitä. Hanna Åström oli oululaisen tehtailijan, kauppaneuvos Hemming Åströmin tytär. Hemming oli perustanut 1860-luvulla veljensä Karl Robertin kanssa nahkatehtaan Ouluun. Tehdas oli menestynyt hyvin.

Tehtaan Venäjän vienti alkoi 1870-luvulla. Nahkatehtaassa valmistettiin suurimmaksi osaksi Venäjän markkinoille tarkoitettuja nahkatavaroita. Åströmin tehtaan tuotteita voitiin viedä suoraan Pietariin sen jälkeen, kun Etelä-Suomen ja Oulun välinen rata vihittiin käyttöön vuonna 1886. Rataverkko ulottui rajan yli Pietariin saakka ja Oulussa lastatut junat voivat ajaa suoraan Venäjän pääkaupunkiin. Åströmin tehdas kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi nahkatehtaaksi.

Ammatin opiskellut maailmannainen

Åströmin perhe asui Oulussa kansallisromanttista tyyliä edustavassa puisessa Ainolan huvilassa, jonka oli suunnitellut J. E. Stenberg. Kauppaneuvos kuoli vuonna 1895. Tämän jälkeen huvilassa asuivat leski Maria Åström ja tytär Hanna. Hanna Åström opiskeli lastentarhanopettajaksi Berliinissä Pestalozzi–Fröbel Hausissa ja Helsingin Ebeneser-seminaarissa. Hän oleskeli opintojensa takia pitkän aikaa Saksassa ja Etelä-Suomessa.

Oulun ensimmäinen lastentarha

Hanna Åström valmistui vuonna 1900 ja perusti Oulun ensimmäisen lastentarhan vuonna 1901. Alkuun lastentarha toimi Ainolan sivurakennuksessa ns. Porttimökissä. Hanna rakennutti uuden kansallisromanttista tyyliä edustavan lastentarharakennuksen Ainolan läheisyyteen Kiikkusaarelle. Se oli arkkitehti Sucksdorffin suunnittelema ja oli toinen varta vasten lastentarhaksi suunniteltu rakennus Suomessa.

Lastentarhaan otettiin 3-7-vuotiaita lapsia, jotka olivat pääasiassa Åströmin tehtailla työskentelevien työläisten jälkikasvua. Hanna Åström ja muut hänen kanssaan työskennelleet lastentarhanopettajat tekivät työtään enimmäkseen palkatta ja Hanna vastasi kaikista toiminnasta aiheutuvista kustannuksista. Työtä tehtiin asianharrastuksesta ja rakkaudesta vähäosaisiin.

Lastentarha uudelle omistajalle

Hanna Åström tarjosi lastentarhaa Oulun kaupungille, kun hän avioitui ja muutti kartanon rouvaksi Etelä-Suomeen. Ehtona oli, että lastentarhatoiminnan olisi ollut jatkuttava. Kun kaupunki ei suostunut ehtoon, lastentarha jatkoi toimintaansa Nuorten Ystävät -yhdistyksen ylläpitämänä. Lastentarha siirtyi virallisesti yhdistyksen vastuulle vuonna 1914. Uusi omistaja ja uusi aika aiheuttivat omat muutoksensa lastentarhan toimintaan. Lastentarhan opettajille maksettiin muun muassa tästä lähtien palkkaa.

Hanna-neidin yhteiskunnalliset harrastukset

Hanna Åström oli oman aikansa lapsi. Naiset olivat pysyneet aiemmin kodin ja taloustöiden piirissä, mutta 1800-luvun lopulla he alkoivat osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja työelämään ja kokeilivat siipiään kaikilla niillä elämänaloilla, joita oli aiemmin pidetty soveliaina vain miehille.

Hannan lastentarhatoimintaan liittyi ihanteellinen ajatus köyhän väestönosan lasten auttamisesta, mutta lastentarha ei ollut ainoa eikä vaarattominkaan Hannan yhteiskunnallisista harrastuksista. Sortokaudet aiheuttivat sen, että Hanna Åström osallistui radikaaliin yhteiskunnalliseen toimintaan.

Suomen Aktiivinen vastustuspuolue

Kun Venäjän viranomaiset alkoivat venäläistää Suomea 1900-luvun alussa, nousi osa suomalaisista vastarintaan. Aseellisen taistelun kannattajat muodostivat Suomen Aktiivisen vastustuspuolueen vuonna 1904. Sen johtomiehiä olivat Konni Zilliacus ja oululaissyntyinen asianajaja Herman Gummerus. Konni Zilliacus hankki ulkomailta kivääreitä ja revolvereita. Häntä avusti salajuonen rahoituksessa Japanin Euroopassa toimiva sotilasasiamies Akashi. Japani oli sodassa Venäjää vastaan ja hankki aseita Venäjän hallitusta vastustaville voimille.

Zilliacuksen hankkima höyrylaiva John Grafton toi eri puolilta Eurooppaa haalitut aseet Itämerelle. Alun perin oli sovittu japanilaisten vakoilijoiden ja venäläisten vallankumouksellisten kanssa, että suurin osa lastista viedään Pietariin venäjän vallankumouksellisten käyttöön. Koska venäläiset vallankumoukselliset eivät ilmaantuneet vastaanottamaan aselähetystä, jäivät kaikki aseet ja niitä kuljettanut höyrylaiva Suomen aktivisteille. He päättivät jakaa lastin pienemmissä erissä kätköpaikkoihin pitkin Suomen rannikkoa.

Aseita Suomen rannikolle

Ensimmäinen aseiden purkauspaikka oli Kemin edustalla. Aselastin vastaanottajat Herman Gummerus ja John Nylander matkustivat Kemiin Oulun kautta. He levähtivät kolme vuorokautta Hannan hoteissa Åströmin huvilalla. Heihin liittyi kuusi oululaista avustajaa, jotka seurasivat heitä Kemiin. Aseiden purku ja piilotus Kemissä sujui hyvin. Toinen osa lastista purettiin Pietarsaaren edustalla.

Merelle lähdettyään laiva ajoi karille ja päällikkö räjäytti aluksen estääkseen aselastin joutumisen venäläisten käsiin. Venäläiset suorittivat etsintöjä ja saivat takavarikoitua suurimman osan aseista. Osa niistä jäi kuitenkin suomalaisten vastarintamiesten käsiin. Venäläiset säikähtivät, koska suomalaisten hallussa olevien aseiden määrää ei voitu tietää.

Museon kokoelmien aseet

Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmissa on Wetterli-kiväärejä ja Webley-revolvereja, jotka tulivat maahan aktivistien asekuljetuksissa. Wetterli-kiväärejä alettiin kutsua Pietarsaaren tapauksen johdosta Grafton-kivääreiksi. Eivät Webleytkään mitään hernepyssyjä ole. Aseiden alkuperäinen tilaaja ja ensimmäinen käyttäjä, Englannin armeija, asetti laatuvaatimuksekseen sen, että revolverin kertalaukauksen tuli pystyä pysäyttämään päälle hyökkäävä villi alkuasukas.

Hanna-neiti aktivistien rahoittajana

Hanna Åströmin tuki aktivisteille ei ollut pelkästään henkistä, vaan hän rahoitti muun muassa erään suurehkon aktivistien aseoston. Hannalla oli tähän varaa, sillä hän oli saanut isänsä perintönä huomattavan omaisuuden. Paradoksaalista on, että Åströmit olivat rikastuneet ja rikastuivat 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa myymällä nahkatehtaansa tuotteita venäläisille. Nyt näitä varoja käytettiin venäläisten vastaisiin hankkeisiin. Samaan aikaan Åströmin tehdasta johtava sukuhaara jatkoi liiketoimintaansa venäläisten kanssa.

Perheen uusi nahkatehdas

Venäläisten asettamat suomalaisen teollisuuden tuotteiden ostorajoitukset kierrettiin Åströmien tapauksessa siten, että suku perusti Pietarin liepeille uuden tehtaan, joka valmisti Venäjän markkinoille meneviä tuotteita. Åströmien nahkatuotteita myytiin Venäjän markkinoilla aina maailmansodan loppuun vuoteen 1918 saakka.

Hannasta kartanonrouva

Hanna Åströmin aktivistisuhteet saivat uuden ulottuvuuden, kun hän tutustui arkkitehti Carl Frankenhauseriin, joka kuului myös vastarintamiehiin. Tästä tapaamisesta seurasi, että Hanna meni naimisiin Carlin kanssa ja hänestä tuli Porvoon lähistöllä sijaitsevan Kulloon kartanon emäntä. Carl hankki kartanon omistukseensa vuonna 1910 eli samana vuonna, jona hänen nuorikkonsa muutti etelään. Hannan lisäksi myös hänen äitinsä muutti uuteen kotiin.

Ainolasta museo

Hanna ja Maria Åström lahjoittivat paikkakunnalta muuton vuoksi uhkean Oulun huvilansa, huvilan puutarhan ja muuta Oulussa olevaa omaisuuttaan Oulun kaupungille. Ainolaan sijoitettiin Oulun kirjasto ja museo.

Rakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1929, mutta samalle paikalle rakennettiin jo seuraavana vuonna uusi arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema funkkistalo, johon sijoitettiin kirjasto, museo ja Oulun maakunta-arkisto.

Kun maakunta-arkisto ja kirjasto muuttivat 1980-luvun alkuvuosina pois Ainolasta uusiin toimitiloihin, jäi rakennuksen ainoaksi haltijaksi Pohjois-Pohjanmaan museo. Kivestä rakennettu uusi Ainola on vieläkin museon päätoimipiste. Hannan rakennuttama Kiikkusaarella sijainnut lastentarha säilyi hieman puista Ainolaa pidempään. Se paloi talvisodan pommituksissa.