Oulun kaupunki
*
Sosiaali- ja terveyspalvelut, Oulun kaupunki
 
*
 

 

Pääsivu
Ajankohtaista
Apuvälineet ja hoitotarvikkeet
Asumispalvelut
Asunnon muutostyöt
Avohuollon ohjaus
Avustukset
Erityishuolto
Henkilökohtainen apu
Järjestöt
Kuljetuspalvelut
Linkkejä
Oulun vammaisneuvosto
Sopeutumisvalmennus
Sosiaalityö
Toimintakeskukset
Tulkkipalvelut

Asumispalvelut

Mikäli kehitysvammainen henkilö ei voi asua täysin itsenäisesti tai kotiin ei voida järjestää tarkoituksenmukaisia palveluita itsenäisen suoriutumisen tueksi, vammaisilla henkilöillä on  
Oulussa mahdollisuus hakeutua asumaan joko asuntolaan tai palvelukotiin. Palvelukodeissa on myös perheasuntoja. Hakeminen asumispalveluihin tapahtuu vammaispalveluiden sosiaalityöntekijän kautta.

Asuntolat

Asuntoloissa asutaan joko omassa tai toveriasunnossa toisen henkilön kanssa tai ryhmäkotityyppisesti, jossa jokaisella on oma huone. Ohjaajat tukeva ja auttavat asukkaita omatoimisuuteen ja huolehtivat, että arkielämä sujuu. 

Asukkaat maksavat asunnostaan vuokran, johon he voivat hakea asumistukea. Lisäksi asukkailta peritään ylläpitomaksua, joka sisältää päivittäiset ateriat kotona ja työ- tai päivätoiminnassa sekä siivous- ja puhdistusaineet ja taloussähkön.

Päiväaikaan asuntoloissa asuvat vammaiset käyvät työtoiminnassa tai voivat esimerkiksi opiskella. Vapaa-ajalla asuntoloissa järjestetään monenlaista virkistys- ja harrastustoimintaa. 

Asuntoloiden yhteystiedot
  • Heinäpuiston asuntola
    Aleksanterinkatu 44, 90120 Oulu
    puh. 044 703 6532

    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6536

  • Heinäpään asuntola
    Aleksanterinkatu 50 A, 90120 Oulu
    puh. 044 703 6535

    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6536

  • Lohenpyrstön asuntola
    Torikatu 82 G 2, 90120 Oulu 
    puh. 044-703 6545

    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6536

  • Merikotkan asuntola 
    Merikotkantie 5, 90250 Oulu
    puh. 044 703 6548, 044 703 6547 

    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6537

  • Kangasrinteen asuntola 
    Kangasrinne 2, 90240 Oulu
    puh. 044 703 6541

    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6549

  • Weikonkoti
    Kangaspolku 2, 90500 Oulu

    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6570

    • hoitajat puh. 044 703 6566


Palvelukodit 

Palvelukodeissa asukkailla on omat huoneet ja palvelukotien henkilökuntaa on ympäri vuorokauden läsnä. Ohjaajat tukevat asukkaiden omatoimisuutta ja arkielämän sujumista. Asuntoloiden tapaan myös palvelukotien asukkaiden työtoiminnassa käyntiä tuetaan.

Palvelukodit järjestävät myös intervalliasumisvalmennusta, joka on tarkoitettu itsenäistymisvaiheessa oleville, kotonaan asuville nuorille vammaisille henkilöille. Nuori osallistuu valmennusjaksoihin yleensä yhden viikon kuukaudesta.
Palvelukodeissa tarjotaan myös ympärivuorokautista tilapäishoitoa aikuisille vammaisille henkilöille henkilökohtaisen palvelusuunnitelman mukaisesti.
Perheasunnot on tarkoitettu perheille, joissa on vähintään yksi jatkuvaa huolenpitoa tarvitseva kehitysvammainen perheenjäsen.

Asuntoloiden tapaan myös palvelukotien asukkaat osallistuvat työ- ja päivätoimintaan. Pyrkimyksenä on järjestää asukkaan tarpeista lähtevää toimintaa heidän omien voimavarojensa mukaan. Palvelukodin asukkaille järjestetään myös virkistystoimintaa sekä luodaan mahdollisuuksia harrastuksiin.

Palvelukotien yhteystiedot

  • Palvelukoti Tervaluhti
    Peltolankaari 18, 90230 Oulu
    puh. 044 703 6560
    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044-703 6546
  • Lintulammen palvelukoti
    Sorsatie 29, 90150 Oulu
    puh. 044 703 6565, 044 703 6556
    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044-703 6555
       
  • Schjerfbeck-koti
    Kangaspolku 2, 90500 Oulu
    • vastaava ohjaaja 
      puh. 044 703 6570
    • hoitajat puh. 044 703 6569 jA
      044 703 6568
       
  • Taatontupa
    Ruiskukkatie 2, 90580 Oulu
    puh. 044 703 6108, vastaava ohjaaja
     
  • Otsonkoti
    Tahkokankaantie 1 A 8, 90250 Oulu
    puh. 044 703 6105, vastaava ohjaaja

     

     

     


 
 

 28.10.2011 © Oulun kaupunkiSosiaali- ja terveyspalvelut  -  sote@ouka.fi