Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Pohjan neito, 1967
   

Savikurki suunnitteli Pohjan neito -veistoksen tilaustyönä silloisen Pohjanmaa Oy:n pyynnöstä.

This page in English >

Yritys lahjoitti sen 50-vuotispäivänsä yhteydessä Oulun kaupungille. Veistos sijoitettiin Pohjanmaa Oy:n pääkonttorin edessä olevaan puistoon.

Pohjan neito kuvaa suihkulähteen äärellä istuvaa alastonta naista. Kuvanveistäjän tuotantoon kuuluu useita aistillisesti sulojaan esitteleviä alastomia naishahmoja. Hänen taiteensa säilyi koko uran ajan esittävän realistisessa ilmaisutavassa. Pohjan neidosta käytetään myös leikkisästi nimitystä ”Oulun Havis Amanda”. Aikaisemmin ylioppilaat lakittivat neidon vappuisin. Teos lukeutuu Viljo Savikurjen onnistuneimpiin ulkoveistoksiin.

Savikurki, Viljo (1905 - 1975)

Viljo Savikurki syntyi Etelä-Karjalassa Savitaipaleen Jokeinmaan kylässä nelilapsiseen maanviljelijäperheeseen. Vuonna 1929 hän pääsi oppipojaksi tamperelaiseen Oy Kiven kiviliikkeeseen, jonka omistaja kuvanveistäjä Jussi Hietanen opetti hänelle kaiverrusta ja kuvanveistoa.

Savikurki muutti Helsinkiin ja siirtyi Uuden Kivivalimon palvelukseen vuonna 1933. Tuolloin hän aloitti myös taideopinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa kuvanveistoa opettivat Viktor Malmberg ja Felix Nylund.

Sodan jälkeen kuvanveistäjä rakensi Pitäjänmäelle Konalaan ateljeetalon, jossa syntyivät lukuisat tilaus- ja kilpailutyöt. Erityisesti 1940 - 50-luvuilla kuvanveistäjää työllistivät sankaripatsashankkeet. Monumenttien ohella Savikurki suunnitteli pienoisveistoksia ja mitaleita. Viljo Savikurjelle myönnettiin professorin arvo 1972.

 

  SUURENNA KUVA | LUE LISÄTIETOA | KATSO KARTALTA
  Pohjan neito, 1967

Savikurki, Viljo (s. 1905 - 1975)
Pronssi, valettu
140 x 56 x 166 cm
Lyötynpuisto, Vanhatulli, keskusta

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä