Oulun kaupunki

Oulun seudun ympäristötoimi

Palaute Yhteystiedot
*
*

Lintuatlas 1997 - 1999

Yleistä

Tavoitteet

Työn toteutus

Ohjeet

Laskijat ja havainnot

 

Laskennan kattavuus

Runsaslintuiset ruudut

Lintujen yleisyys

Lintujen runsaus

 

Pesivät lintulajit

Muut lintulajit

 

III valtakunnallinen lintuatlas 2006-2010

 

 

EUROOPAN YHTEISÖ

Euroopan aluekehitysrahasto

 

 

Pohjois-Pohjanmaan

ympäristökeskus

 

Pohjois-Pohjanmaan 

Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Atlaskartoituksessa havaitut pesimälajit

Lintuatlaskartoituksessa tavattiin Oulussa 152 sellaista lajia, joiden tulkittiin pesivän Oulussa.

Kustakin lajista on lyhyt luonnehdinta:

bulletYleistä -kohta kuvaa yleisesti lajia sekä sen levinneisyyttä ja runsautta koko Suomessa.
 
bulletEsiintyminen perustuu Oulun atlaskartoituksen tuloksiin. Siinä kuvataan esiintymisen painottumista eri puolille kaupunkia ja erilaisiin ympäristöihin sekä esitetään lajin kannanarvio.
 
bulletLajin esiintymisen historia on esitelty niiltä lajeilta, joilla on tapahtunut selviä kannan muutoksia.

Kunkin lajin sivulta on linkki karttaan, johon on koottu lajikohtainen kartoituksen antama tietous.

luettelomerkki

hakutaulukko tieteellisin nimin / Vetenskapliga namn / Scientific names

 

systemaattinen järjestys (vanha)

aakkosjärjestys

kuikka

ampuhaukka

silkkiuikku

fasaani

mustakurkku-uikku

haapana

joutsen

haarapääsky

merihanhi

harakka

kanadanhanhi

harmaalokki

ristisorsa

harmaasieppo

haapana

heinätavi

tavi

helmipöllö

sinisorsa

hemppo

jouhisorsa

hernekerttu

heinätavi

hiirihaukka

 lapasorsa  hiiripöllö

tukkasotka

hippiäinen

telkkä

huuhkaja

tukkakoskelo

hömötiainen

isokoskelo  

isokoskelo

mehiläishaukka

isokäpylintu

ruskosuohaukka

jouhisorsa

sinisuohaukka

joutsen

kanahaukka

järripeippo

varpushaukka

kalalokki

hiirihaukka

kalatiira

tuulihaukka

kanadanhanhi

ampuhaukka

kanahaukka

nuolihaukka

kapustarinta

pyy

karikukko

riekko

keltasirkku

teeri

keltavästäräkki

metso

kesykyyhky

peltopyy

kirjosieppo

fasaani

kirjosiipikäpylintu

ruisrääkkä

kiuru

luhtahuitti

kivitasku

nokikana

korppi

kurki

kottarainen

meriharakka

kuikka

pikkutylli

kulorastas

tylli

kultarinta

kapustarinta

kultasirkku

töyhtöhyyppä

kuovi

lapinsirri

kurki

suokukko

kuusitiainen

taivaanvuohi

käenpiika

lehtokurppa

käki

pikkukuovi

käpytikka

kuovi

lapasorsa

punajalkaviklo

lapinharakka

valkoviklo

lapinpöllö

metsäviklo

lapinsirri

liro

lapintiira

rantakurvi

laulurastas

rantasipi

lehtokerttu

karikukko

lehtokurppa

pikkulokki

leppälintu

naurulokki

liro

kalalokki

luhtahuitti

selkälokki

mehiläishaukka

harmaalokki

merihanhi

merilokki

meriharakka

kalatiira

merilokki

lapintiira

metso

pikkutiira

metsäkirvinen

kesykyyhky

metsäviklo

uuttukyyhky

mustakurkku-uikku

sepelkyyhky

mustapääkerttu

käki

mustarastas

huuhkaja

mustavaris

hiiripöllö

naakka

varpuspöllö

naurulokki

sarvipöllö

niittykirvinen

suopöllö

nokikana

viirupöllö

nokkavarpunen

lapinpöllö

nuolihaukka

helmipöllö

närhi

tervapääsky

pajulintu

käenpiika

pajusirkku

palokärki

palokärki

käpytikka

peippo

pikkutikka

peltopyy

pohjantikka

peltosirkku

kiuru

pensaskerttu

törmäpääsky

pensassirkkalintu

haarapääsky

pensastasku

räystäspääsky

peukaloinen

metsäkirvinen

pikkukuovi

niittykirvinen

pikkukäpylintu

keltavästäräkki

pikkulepinkäinen

västäräkki

pikkulokki

peukaloinen

pikkutiira

rautiainen

pikkutikka

punarinta

pikkutylli

satakieli

pikkuvarpunen

leppälintu

pohjansirkku

pensastasku

pohjantikka

kivitasku

punajalkaviklo

mustarastas

punakylkirastas

räkättirastas

punarinta

laulurastas

punatulkku

punakylkirastas

punavarpunen

kulorastas

puukiipijä

pensassirkkalintu

pyrstötiainen

ruokokerttunen

pyy

viitakerttunen

pähkinähakki

kultarinta

rantakurvi

hernekerttu

rantasipi

pensaskerttu

rautiainen

lehtokerttu

riekko

mustapääkerttu

ristisorsa

sirittäjä

ruisrääkkä

tiltaltti

ruokokerttunen

pajulintu

ruskosuohaukka

hippiäinen

räkättirastas

harmaasieppo

räystäspääsky

kirjosieppo

sarvipöllö

pyrstötiainen

satakieli

hömötiainen

selkälokki

töyhtötiainen

sepelkyyhky

kuusitiainen

silkkiuikku

sinitiainen

sinisorsa

talitiainen

sinisuohaukka

puukiipijä

sinitiainen

pikkulepinkäinen

sirittäjä

lapinharakka

suokukko

närhi

suopöllö

harakka

taivaanvuohi

pähkinähakki

talitiainen

naakka

tavi

mustavaris

teeri

varis

telkkä

korppi

tervapääsky

kottarainen

tikli

varpunen

tiltaltti

pikkuvarpunen

tukkakoskelo

peippo

tukkasotka

järripeippo

tuulihaukka

viherpeippo

tylli

tikli

törmäpääsky

vihervarpunen

töyhtöhyyppä

hemppo

töyhtötiainen

urpiainen

urpiainen

kirjosiipikäpylintu

uuttukyyhky

pikkukäpylintu

valkoviklo

isokäpylintu

varis

punavarpunen

varpunen

punatulkku

varpushaukka

nokkavarpunen

varpuspöllö

keltasirkku

viherpeippo

peltosirkku

vihervarpunen

pohjansirkku

viirupöllö

kultasirkku

viitakerttunen

pajusirkku

västäräkki

 

23.12.2011 © Oulun kaupunki - Oulun seudun ympäristötoimi ymparisto@ouka.fi