|

|
|
EUROOPAN YHTEISÖ
Euroopan aluekehitysrahasto
|
|
|
Pohjois-Pohjanmaan
ympäristökeskus |
|
|
Pohjois-Pohjanmaan
Lintutieteellinen Yhdistys ry. |
|
 |
Ohjeiden mukaan kullakin ruudulla tuli käydä useasti eri aikoina lintujen
pesimäkautta. Laskijan tuli käydä mahdollisuuksien mukaan myös ruudun
kaikilla maastotyypeillä. Jokaisesta lintuhavainnosta merkittiin muistiin
lajin pesinnän todennäköisyyttä kuvaava ns. pesimävarmuusindeksi.
Indeksit ovat samoja, jotka otettiin käyttöön Suomen toisessa
valtakunnallisessa atlastyössä 1986–1989. Lisäksi osasta lajeja
arvioitiin tai laskettiin ruudulla pesivien parien määrä. Laskija arvioi
myös ruudun selvitysasteen eli sen, kuinka kattavaa hänen retkeilynsä oli.
Kartoituksesta tiedotettiin Pohjois-Pohjanmaan
lintutieteellisen yhdistyksen
jäsenlehdessä ja -kirjeissä sekä lehdistötiedotteissa.
Ensimmäisen vuoden jälkeen laadittiin väliraportti, joka jaettiin
laskijoille. Seuraavan maastokauden retkeilyä ohjattiin väliraportin
pohjalta niille ruuduille, joilta oli niukimmin havaintoja.
Kenttätöiden piti alun perin kestää vain kaksi pesimäkautta,
mutta toisen maastokauden jälkeen todettiin, että kolmas
maastotyövuosi oli tarpeen. Viimeisenä laskentakesänä
täydennettiin pääasiallisesti puutteellisesti laskettujen ruutujen
tietoja.
|