|
Yleistä.
Pohjantikka on hiljainen ja piilotteleva havupuuvaltaisten
vanhahkojen metsien pesimälaji. Erityisesti kuusivaltaiset metsät ovat
sille mieleen. Tavalliselle retkeilijälle pohjantikan paljastaa usein
vain vaimea nakutus linnun etsiessä lahoavista puunrungoista
kovakuoriaisen toukkia. Pohjantikan Esiintyminen ja kanta on Suomessa
painottunut selvästi pohjoiseen, mutta pohjantikkaa esiintyy lähes
koko Suomessa paikoitellen Etelä-Suomea myöten sopivissa elinympäristöissä.
Laji on vähentynyt pitkällä aikavälillä Suomessa ilmeisesti
vanhojen metsien vähentymisen seurauksena. Nykykannaksi arvioidaan noin
17 000 paria. Laji on uhanalaisluokituksen mukaan silmälläpidettävä.
Esiintyminen.
Pohjantikka on tikoista hiljaisin soidinaikanakin, joten sitä on
vaikea havaita. Tämä näkyy myös pohjantikan atlaskartassa, jonka
mukaan lajia tavattiin vain kahdeksalla ruudulla. Verrattuna esimerkiksi
pikkutikkaan pohjantikka tuskin on vähälukuisempi, vaan kyse on
havaittavuuseroista ja siitä, että pohjantikan vahvalla
esiintymisalueella, Oulun metsäisissä itäosissa, retkeiltiin vähemmän
kuin keskusta- ja esikaupunkialueella. Pohjantikkalöydöt keskittyivätkin
Sanginjoen vanhojen kuusimetsien alueelle. Keskusta-alueella laji löytyi
Letonniemestä, Pateniemestä ja pikkutikan tavoin Varsasaaresta, jossa
kasvaa vanhaa lahoavaa puustoa. Pohjantikan Oulun kokonaiskannaksi voi
arvioida 5–10 paria.
|
