Ajo-ohje. Oulujoen suistoalueeseen on helppo tutustua. Hupisaarilla voi liikkua pyörällä tai kävellen. Auton voi jättää esim. taidemuseon parkkipaikalle. Koskikeskuksen alueella on hyvä kevyen liikenteen verkosto, ja tarvittaessa auton voi jättää Raattiin tai Koskitien varteen pysäköimisalueelle. Hieta- ja Mustasaareen on helppo tutustua alueen teitä ja kevyen liikenteen väyliä pitkin. Meren ja sen linnut voi nähdä Pitkänmöljäntien tai Vaaskiventien päästä. Auton voi jättää mm. Nallikariin, Kansankentälle tai jousiampumaradan eteläpuoliselle parkkipaikalle. Hietasaaren eteläpuolella Vihreäsaaressa sijaitsevaan öljysatamaan on pääsy kielletty.

Ympäristö. Suiston ympäristöt vaihtelevat merenrannan rantaniityistä ja rehevistä rantalehdoista vanhaan pientaloasutukseen ja rikkaruohokenttiin. Hietasaaressa on rantaniittyjä, rantalehtoja, vanhoja huviloita villiintyneine puutarhoineen, istutusmetsiä ja kosteikkoja. Hupisaarilla on hoidettua puistoa ja rantalehtoja, jotka vaihettuvat kuusikkoon. Muualla Koskikeskuksen alueella on paikoin metsäkasvillisuutta ja puistoa. Hietasaaren reitistö helpottaa luontoon tutustumista. Länsirannalla on kaksi lintutornia – Vaaskiventien pään pohjoispuolella Loistokarin lava, johon pääsee pyörätuolillakin lähtien kylpylähotellilta, ja Hietasaaren lounaisrannalla Rantakurvin lintutorni. Sinne pääsee esim. Vaaskiventien päästä tai jousiammuntaradalta. Suiston keskellä on harvinaisen lietetattaren suojelemiseksi perustettu neliosainen Natura 2000 -alue.

Linnusto. Suistoalueen pesivän linnuston tiheys on Oulun suurin, yli 300 paria/km2, mihin ei ole laskettu mukaan alueen runsasta vesi- ja rantalintukantaa. Yleisimmät pesimälinnut ovat pajulintu, räkättirastas ja peippo. Vehmaus heijastuu eteläiseen lajistoon. Rantakurvin tornista voi nähdä ruskosuohaukan. Fasaani ja lehtokurppa ovat yleisiä. Alueella esiintyy säännöllisesti myös mustarastas, kultarinta, mustapääkerttu ja nokkavarpunen. Pensaikoista voi tavata pensaskerttua ja pikkulepinkäistä.

Muuttoa voi parhaiten seurata Pitkänmöljäntien päästä tai Rantakurvin lintutornista. Merellä muuttaa erityisesti vesilintuja, toukokuun puolivälissä–lopussa jopa tuhansin. Syksyisin runsaat pihlajikot houkuttelevat marjoja syöviä lintuja, mm. räkättirastaita ja tilhiä. Talvilinnusto on runsas, osin runsaan talviruokinnan ansiosta. Talvisin voi nähdä peipon, mustarastaan, räkättirastaan, mustapääkertun ja nokkavarpusen. Hartaanselällä suiston keskellä talvehtii sinisorsien joukossa usein telkkiä ja isokoskeloita, jopa pikku-uikku.

luettelomerkki

Kartta

luettelomerkki

Lintupaikat -pääsivulle